Piispa Seppo Häkkinen saarnassaan festarinuorille: ”Rohkaisen teitä tunnustamaan väriä”

Luulenpa, että tänä viikonloppuna näillä festareilla moni on noudattanut Jeesuksen ohjetta valvomisesta, piispa Seppo Häkkinen totesi saarnatessaan Maata Näkyvissä -festareilla Turussa. Häkkinen piti saarnansa sunnuntain sanajumalanpalveluksessa. Festareiden järjestäjät ovat kertoneet, että kyseessä on tällä vuosikymmenellä ensimmäinen kerta, kun piispa osallistuu tapahtumaan.

Seppo Häkkinen on Mikkelin hiippakunnan piispa, jonka vastuualueena on kasvatus.

Valvomisen sunnuntain evankeliumissa Jeesus kehottaa opetuslapsia valvomaan, sillä Herran paluun ajankohta on salaisuus.

Häkkinen sanoi saarnassaan, että Jeesuksen käsky ”valvokaa” on aivan kuin ohje festareille tuleville. Piispa jatkoi, että Jeesus ei kuitenkaan valvomisesta puhuessaan tarkoita nukkumisen vastakohtaa. Uskossa valvominen ei tarkoita, että kristitty ei saisi levätä tai käyttää aikaansa virkistäytymiseen.

– Päinvastoin, sitä varten Luoja itse on asettanut lepopäivän ja suorastaan käskenyt ihmistä elämään työn ja levon rytmissä.

Seppo Häkkinen: ”Niin nuorten kuin aikuisten maailma voi olla kova uskovalle”

Piispa Häkkinen totesi, että Kristuksen tuloon on oltava valmis tavallisen elämän keskellä, arjessa. Valvova elämänasenne ei hänen mukaansa ole hurkastelua tai vetäytymistä pois maailmasta. Se on elämää tässä maailmassa ja samalla Jumalan yhteydessä.

– Se merkitsee lähimmäisen rakastamista, ihmisarvon puolustamista, oikeudenmukaisuuden edistämistä, luomakunnan varjelemista.

Oikea valvominen johtaa aina Raamatun äärelle, seurakunnan yhteyteen, jumalanpalvelukseen, Häkkinen sanoi.

Hänen mukaansa nykyaikana ei ole helppo elää kristittynä ja tunnustaa uskovansa Jumalaan. Niin nuorten kuin aikuisten maailma voi olla kova uskovalle, piispa Häkkinen totesi.

– Rohkaisen teitä tunnustamaan väriä. Olkaa reilusti kristittyjä, Jumalaan uskovia! Sillä usko Jumalaan ja sen osana Kristuksen paluun odotus ei ole jotain pimeää, tajutonta touhua, vaan ennakoivaa viisautta.

Häkkinen sanoi, että Luojan kohtaaminen tapahtuu ennemmin tai myöhemmin, Jeesuksen toisen tulemisen tai oman kuolemamme myötä.

– Silloin toteutuu se, että hyvät oli festarit, mutta parempiin päästään.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Ehtoolliskiistan lopputulos Maata Näkyvissä -festareilla: Seurakuntien messuihin osallistui vain murto-osa nuorista

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliKirkkoherra lupasi morsiamensa kanssa: Jos Toivakan äänestysprosentti on yli 40, menemme helmikuussa naimisiin
Seuraava artikkeliSeurakuntavaalien äänestys käynnissä – Kotimaa24 seuraa tapahtumia

Ei näytettäviä viestejä