Pauliina Parhialasta Suomen Lähetysseuran uusi toiminnanjohtaja – ”Haluan vahvistaa toivoa toivottomuuden keskellä”

Pastori, teologian ja filosofian maisteri Pauliina Parhiala on valittu Lähetysseuran toiminnanjohtajaksi. Hän on historian ensimmäinen nainen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virallisen lähetysjärjestön toiminnanjohtajana.

Lähetysseuran hallitus valitsi Pauliina Parhialan tehtävään yksimielisesti. Tällä hetkellä hän työskentelee Lähetysseuran Diakonia ja kehitys -päällikkönä.

– Parhiala on sitoutunut kokonaisvaltaiseen lähetysnäkemykseen. Hän tunnistaa Suomen Lähetysseuran toimintaympäristön muutoksen ja sen seurauksena tarpeen selkeyttää Lähetysseuran strategiaa yhteistyössä hallituksen kanssa. Lähetystyön murroksen keskellä hän pitää tärkeänä, että Lähetysseura ottaa huomioon niin seurakuntien kuin yhteistyökirkkojen odotukset, sanoo Lähetysseuran hallituksen puheenjohtaja, piispa Simo Peura tiedotteessa.

– Parhialalla on vahvat näytöt johtamisesta. Hän kykenee sekä itsenäiseen että yhteiseen päätöksentekoon. Hän on vahvasti osallistava johtaja, jolla on varsin hyvät valmiudet henkilöstöjohtamisessa, Peura jatkaa.

Parhialalla on pitkä kokemus kansainvälisestä diakoniasta ja kehitysyhteistyöstä sekä johtotehtävistä. Hän aloitti Lähetysseuran Diakonia ja kehitys -päällikön tehtävässä tammikuussa 2022. Sitä ennen hän on työskennellyt Tansaniassa Norjan Kirkon Ulkomaanavun maajohtajana, Luterilaisen maailmanliiton johtajana Jerusalemissa, ACT-allianssin johtajana Genevessä, Kirkon Ulkomaanavun Lähi-idän aluejohtajana, vt. toiminnanjohtajana ja kansainvälisen työn johtajana sekä Crisis Management Initiativen toiminnanjohtajana. Hänet vihittiin papiksi 2022.

– Lähetysseura on ikkuna maailmanlaajuiseen kirkkoon ja sen työhön toivon puolesta kaikkialla maailmassa. Lähetysseuran arvot ja rooli osana kirkon tehtävää sekä Lähetysseuran merkitykselliset tavoitteet kokonaisvaltaisen lähetyksen parissa innostavat, Parhiala sanoo tiedotteessa.

– Olen nähnyt eri puolilla maailmaa Lähetysseuran ja sen kumppaneiden työn vaikuttavuuden. Haluan osaltani mahdollistaa, että tämä työ jatkuu ja laajenee. Toiminnanjohtajana voin antaa panokseni Lähetysseuran strategiseen johtamiseen ja työn johdonmukaiseen suuntaamiseen nopeasti muuttuvassa ympäristössä.

Parhialan mukaan Lähetysseura on jatkossakin asiantunteva, luotettava ja kiinnostava kristillinen toimija sekä konkreettinen kanava ja haluttu kumppani uskon, toivon ja rakkauden vahvistamiseksi maailmassa.

– Elämme pandemian jälkeen poliittisessa ja taloudellisessa epävarmuudessa. Ilmastonmuutos ja luontokato muuttavat hyvän elämän edellytyksiä. Työmme toiminta- ja rahoitusympäristö on muutoksessa.  Tämä kaikki tuo muutoksia myös Lähetysseuran toimintaan. Muutoksissa on hyvä mahdollisuus uudistua. Tartumme muutosten tuomiin mahdollisuuksiin, Parhiala kertoo tiedotteessa näkemyksistään liittyen Lähetysseuran tulevaisuuteen.

– Haluan vahvistaa toivoa toivottomuuden keskellä sekä tiivistää yhteyttämme maailmanlaajaan kirkkoon. Meillä on tärkeä yhteinen tehtävä Jumalan työssä maailmassa. Haluan tukea Lähetysseuran yhteisöä onnistumaan. Onnistumiselle on mielestäni hyvät edellytykset. Tukijat, kumppanit ja työntekijät ovat sitoutuneita. Työlle on kasvava tarve. Omalta osaltani toivon, että voin purkaa esteitä yhteiseltä onnistumiselta ja luoda edellytyksiä voimavarojen kasvulle.

Parhiala aloittaa työssään toiminnanjohtajana 1.8. alkaen. Vuoden 2018 alusta Lähetysseuran toiminnanjohtajana työskennellyt Rolf Steffansson siirtyy Suomen Merimieskirkon palvelukseen.

Lähetysseura on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetysjärjestö ja yksi Suomen suurimmista kehitysjärjestöistä.

Lue myös:

Suomen Lähetysseuran toiminnanjohtaja Rolf Steffansson siirtyy papiksi Aurinkorannikolle

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!

Edellinen artikkeliPyöräily nollaa eteläpohjalaisen pään – Alle viidenkymmenen kilometrin taipaleelle seurakuntamestari ei lähde
Seuraava artikkeli”Kambodžan luterilaisen kirkon kasvu perustuu kolme­kymppisten paikallisten naisten hyvään johtajuuteen” – Sara Latvus ja Tuomas Meurman tekevät työtä vähemmistö­kirkon kanssa

Ei näytettäviä viestejä