Alajärven seurakunnan Vimpelin alueen vs. seurakuntamestari Ari-Pekka Peltokangas on työskennellyt virassaan vajaan vuoden. Seurakunnan palkkalistoille hän vaihtoi kuljetusalalta.
– Tein sitä työtä pitkään. Vähitellen alkoi tuntua, että voisihan sitä tehdä elämässä muutakin. Kun seurakunnan työpaikka tuli avoimeksi johtivat asiat siihen, että tässä sitä ollaan.
Parhaillaan hän suorittaa Ylivieskan Raudaskylän Kristillisessä Opistossa seurakunta- ja hautauspalvelualan tutkintoa. Työssään hän oppinut kohtaamaan surevia ihmisiä.
– Jokaisen suru on erilainen. Henkilökohtaisesti koen tärkeimmäksi olla läsnä ja kuunnella.
Voimaa työelämään Peltokangas ammentaa pyöräilystä. Harrastus on kuulunut elämään vuosia.
– Pyöräily on mainio keino kunnon ylläpitoon. Toinen lempilajini on hiihto, jota harrastan silloin, kun pyöräilemään ei pääse.
Pyöräily nollaa eteläpohjalaisen pään. Kiire ja stressi kaikkoavat.
– Saan pyörälenkillä olla rauhassa ajatusteni kanssa, pyöräily on minulle terapiaa. Ajan mielelläni myös muiden kanssa, mutta pääasiallinen pyöräilykaverini asuu Ylöjärvellä, eli lenkille ei lähdetä tuosta vain.
Peltokankaan lenkit ovat pitkiä. Alle viidenkymmenen kilometrin taipaleelle hän ei yleensä lähde.
Kesällä hän käy pyörälenkillä pari kolme kertaa viikossa. Kilometrejä kertyy kuukausitasolla 500–1 000.
Syksyllä Peltokangas ei enää juuri pyöräile.
– Sain taannoin ikävän tulehduksen selkääni pyöräillessäni koleassa syyskelissä, hän kertoo.
Tälle kesälle Peltokankaalla on kaksi selkeää tavoitetta, joista ensimmäinen kesäkuussa järjestettävä 134 kilometrin Pirkan Pyöräily. Kesän edetessä odottaa vieläkin pidempi tavoite.
– Anoppini asuu Yli-Iissä noin 330 kilometrin päässä. Olen luvannut jo aiemmin pyöräillä häntä katsomaan, ja nyt aion tehdä niin. Olen ajatellut ajella matkan kahden päivän aikana.
TIEN PÄÄLLÄ on sattunut erikoisia tilanteita. Vaarallisin tilanne tapahtui viime kesänä Alajärvellä, kun kauris ponnahti suoraan Peltokankaan pyörän eteen.
– Ajoin loivaa alamäkeä, vauhtia oli noin 40 kilometriä tunnissa. Pukkikauris hyppäsi täysin yllättäen eteeni ja ohitti minut korkeintaan metrin päästä. Jos olisimme törmänneet, olisi jälki voinut olla hyvin ikävää.
Peltokangas toivoo autoilijoiden kunnioittavan enemmän pyöräilijöitä.
– Osa ajaa todella läheltä ja kovaa ohi. Parhaiten pyöräilijän ottaa huomioon raskas liikenne. Heistä suurin osa hiljentää ja siirtyy ajoissa toiselle kaistalle.
* * *
Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?
Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.
Antoisia lukuhetkiä!
Ilmoita asiavirheestä

