Enonkosken luostariyhteisö on valinnut ekoteologi, TT Pauliina Kainulaisen kolmivuotiseen retriittipapin työhön, jossa hän aloittaa huhtikuun alussa. Tehtävänä on hengellisen ohjauksen ja retriittitoiminnan kehittäminen.
Millainen on työnäkysi?
– Sydämelläni ovat erityisesti syvää hengellisyyttä kaipaavat etsijät. Jeesus opettaa rukousta, joka muuttaa koko ihmistä. Irti päästäminen ja hiljainen rukous antavat sisäistä tyyneyttä ja tasapainoa, jota koko ihmiskunta tarvitsee.
– Jeesus kehottaa, että antaisimme pienen arkimielemme ja egomme kuolla, jotta löytäisimme yhteyden Jumalan todellisuuteen sisällämme. Luonto auttaa meitä tyyntymään, avautumaan hengellisyydelle ja keskittymään olennaiseen. Tarvitsemme mahdollisuutta sellaiseen matalan kynnyksen hiljentymiseen, joka ei vaadi rahaa.
Millaisena paikkana näet Enonkosken luostarin?
– Anna-Maija Raittila puhui kirkoista tulisijoina, joiden ympärillä palelevat matkalaiset voivat kokoontua yhteen ja lämmitellä. Toivon luostarin olevan yksi tällainen tulisija. Ajassamme on tarvetta kotoperäisille, tutun tuntuisille hengellisille tulisijoille.
– Toivon luostarin olevan jatkossakin paikka, jossa rukoillaan ja tehdään työtä. Myös ruumiillinen talkootyö voi olla rukousta. Suomalainen yhteiskunta meinaa muuttua yhä enemmän virtuaaliseksi. Sen vastapainoksi ihminen tarvitsee konkreettista kosketusta luontoon ja vuodenaikoihin.
Mitä työsi tulee olemaan käytännössä?
– Kesäisin työ keskittyy luostariin. Siellä ei ole nyt vakituisia asukkaita, mutta yhteisöllisyys toteutuu tiiviisti netissä. Toimin siltana verkkoyhteisöllisyydestä kasvokkaiseen yhdessäoloon. Luostari palvelee monenlaisia matkailijoita. Siellä pidetään messuja ja järjestetään kursseja. Luontoteemaiset retriitit ovat itselleni tärkeä asia, ja niitä haluan kehittää. Tarkoituksenamme on myös tehdä yhteistyötä paikallisten luontomatkailuyrittäjien kanssa.
– Talvisaikaan teen hiljaisuuden viljelyyn liittyvää työtä Mikkelin ja Kuopion hiippakuntien seurakuntien kanssa. Haluan palvella niin työntekijöitä kuin seurakuntalaisiakin.
– Ideoin kaikkea tulevaa yhdessä luostarin tukiyhdistyksen hallituksen kanssa. Palkkaamiseni luostaripapin työhön mahdollistui, kun kirkkohallitus myönsi hankerahoituksen.
Mihin hiljaisuuden viljelyä ja luontohengellisyyttä mielestäsi erityisesti tarvitaan?
– Ajassamme on paljon sellaista, mikä pirstoo luontoa ja ihmissuhteita. Hiljaisuus, rukous, riitit ja retriitit voivat olla koossa pitävä vastavoima.
– Pelkkä luonnossa oleminen, järvenselälle katseleminen, linnun laulun kuuntelu tai marjastaminen voivat olla syvästi hengellisiä kokemuksia. Ne ovat yhdenlaista kontemplatiivista rukousta. Toki sanallisetkin rukoukset ovat tärkeitä. Me saamme pyytää ja kiittää. Mutta hiljainen Jumalan läheisyydessä oleminen luonnossa on yhtä lailla arvokasta. Hiljaisessa rukouksessa on viime kädessä kyse armon vastaanottamisesta, ei suorittamisesta.
– Riittien kieli on tärkeä. Se puhuttelee ihmistä tasolla, johon pelkät sanat eivät riitä. Arkisetkin asiat voisi ymmärtää riitteinä, sellaiset kuin vaikka tuleen tuijottelu. Kun ihminen hiihtää keväthangilla ja sytyttää reitin varrella kodassa tulet paistaakseen makkaraa tai lämmitelläkseen, hän voi ammentaa tuleen tuijottamisesta mielenrauhaa ikiaikaisella tavalla.
Mitä ekoteologin arkeesi on kuulunut ennen tätä uutta pestiä?
– Olen työstänyt viime vuodet uutta kirjaa. Ekologisen kriisin ratkaisu vaatii tiedon ja järjen lisäksi teologisen ja hengellisen syväulottuvuuden. Jotta kulutustottumukset oikeasti muuttuisivat radikaalilla tavalla, tarvitaan mukaan tunnetaso ja suurimmat voimanlähteet.
– Hiljainen rukous, kokonaisvaltainen luontosuhde ja maailman pelastaminen liittyvät yhteen monin tavoin. Haluan pitää tarjolla koeteltuja keinoja, jotka auttavat mieltä tyyntymään. Näin ihminen löytää myös sisäisen muutoksen lähteille.
Kuva: Pentti Potkonen
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä