Pappien kouluttaja Juhani Holma ilmoittautuu Espoon piispanvaaliin – ”En lähde vaaliin miehenä vaan

Jumalanpalveluselämän kouluttaja, teologian tohtori Juhani Holma, 60, lähtee ehdolle Espoon hiippakunnan piispanvaaliin. Kirkon koulutuskeskuksessa työskentelevä Holma vahvisti suostumisensa ehdokkuuteen Kotimaa24:lle maanantaina.

– Asiat ovat edenneet siihen pisteeseen, että on suostuttava. Sen verran on ilmaantunut kannatusta ja haastetta, että lähden vaaliin mielelläni, Holma sanoo.

Holman mukaan häntä ovat pyytäneet ehdokkaiksi ennen kaikkea hiippakunnan nuoret papit.

– Oletan sen johtuvan siitä, että koulutan pappeja, pääasiassa nuoria.

Lähtöaikeistaan Espoon hiippakunnan piispanvaaliin on tähän mennessä kertonut johtavana oppilaitospappina ja kisapappina työskentelevä rovasti Leena Huovinen. Luterilaisen maailmanliiton apulaispääsihteeri Kaisamari Hintikka on kertonut harkitsevansa ehdokkuutta.

Juhani Holman mukaan hänen valttinsa vaalissa ovat seurakuntatyön kokemus ja johtamiskokemus. Holma on työskennellyt pitkään pappina ja kirkkoherrana Torniossa.

– Lisäksi kouluttajan tehtävä Kirkon koulutuskeskuksessa on tuonut kokonaisvaltaisen perspektiivin kirkon elämään.

Holma sanoo, että kirkon pitää lähitulevaisuudessa oppia elämään sovitetun erilaisuuden kanssa. Tämä tarkoittaa Holman mukaan sitä, että kirkossa on oltava tilaa erilaisille ratkaisuille.

– Jos väännetään ikuisesti, loppua ei tule.

Koskeeko sovitettu erilaisuus avioliittoa?

– Toivon, että avioliitto kuuluisi niihin asioihin, joista keskustellaan todella huolella ja etsitään ratkaisu, joka kestää ja jonka takana kirkolliskokous voi hyvillä mielin olla, Holma sanoo.

Sovitetun erilaisuuden lisäksi Holma haluaa pitää vaalissa esillä lasten, nuorten ja perheiden asiaa.

”Toivoisin, että tästäkään vaalista ei tule sukupuolivaalia”

Espoon piispanvaaliin on yhdistetty tähän mennessä julkisuudessa vain naispuolisten ehdokkaiden nimiä. Piispakunnan koostuminen nykyään kokonaan miehistä on koventanut äänenpainoja, joiden mukaan Espooseen pitää valita piispaksi nainen.

Holma kertoo miettineensä vaalia sukupuolen näkökulmasta. Hänen mukaansa vaalille voi olla eduksi, että ehdolla on sekä miehiä että naisia.

– Toivoisin, että tästäkään vaalista ei tulisi sukupuolivaalia, vaan Espoon hiippakunnan valitsijat etsisivät piispan, joka on hiippakunnalle sopivin. En lähde vaaliin miehenä, vaan paljon kokemusta omaavana pappina.

Espoon hiippakunnan piispanvaali ehdokasasettelu alkaa 21.6. ja päättyy 21.8. Ehdokkaan voi asettaa valitsijayhdistys, jonka muodostaa vähintään 30 vaalissa äänioikeutettua henkilöä. Vaalin ensimmäinen kierros järjestetään 8.10. ja mahdollinen toinen kierros 1.11. Uusi piispa vihitään virkaansa 10.2.2019.

Espoon hiippakunnan piispa Tapio Luoma aloittaa arkkipiispana kesäkuussa.

Kuva: Mari Teinilä

Lue myös:

Espoon piispanvaali käyntiin – kisapappi Leena Huovinen lähdössä ehdokkaaksi

Kaisamari Hintikka harkitsee ehdokkuutta Espoon piispanvaalissa – ”Helsingin vaalin jälkeen on ehtinyt vetää henkeä”

Espoon piispanvaalin aikataulu selvillä – ehdokasasettelu alkaa juhannuksen alla

Kommentti: Katseet kääntyvät nyt Espoon piispanvaaliin, ja siinä miehillä on väistämisvelvollisuus

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliRaahessa siunataan vappuna hautaan 142 nimettömänä haudattua punavankia
Seuraava artikkeliMikä on #metoo taivaassa? – Kotimaan perinteinen vappuvitsikimara on täällä taas

Ei näytettäviä viestejä