Pääkirjoitus: Maskisuositus haastaa kansalaismoraalin

Viime kevään koronapandemia ja -karanteeni onnistuivat suomalaisilta hyvin. Tauti saatiin miltei taltutettua ja yhteiskuntaa avattua kesällä.

Pelätty toinen aalto näyttää kuitenkin odottavan nurkan takana. Todettujen koronatapausten määrä on alkanut huolestuttavasti kasvaa. Samanlaiseen yhteiskunnan sulkemiseen kuin keväällä ei nyt ole aihetta – ainakaan vielä.

Uutta kevääseen verrattuna on hallituksen antama maskisuositus erityisesti julkisissa liikennevälineissä ja tiloissa, joissa turvavälien pitäminen ei ole mahdollista.

Maskisuositus haastaa suomalaisten kuuliaisuutta ja käytännöllistä järkevyyttä. Suosituksen ensimmäisinä päivinä terveiset julkisista liikennevälineistä ovat olleet ristiriitaisia. Joku kertoo matkustaneensa täydessä pitkän matkan bussissa, jossa vain muutamalla oli maski. Toinen kertoo olleensa lähijunassa, jonka vaunun matkustajista puolella oli maskit. Toisen junavaunussa tuskin kellään oli maskeja.

Voi toivoa, että lähiviikkoina maskisuositus menee perille ja moni maskin käyttöä oudoksuva suostuu ajatukseen yhteisen hyvän nimissä.

***

Perinteisesti suomalaiset ovat olleet luterilaisen opetuksen mukaan kuuliaisia esivallalle ja sen päätöksille. Maskisuositus haastaa tässä mielessä suomalaisten kansalaismoraalin.

Suositus ei ole määräys, vaan tarkoittaa, että omalle harkinnalle on tilaa. Suosituksen noudattamatta jättämisestä ei rangaista. Suosituksen kuitenkin toivotaan johtavan maskien käyttöön. Myös alueelliset tilanteet tulee ottaa huomioon, olkoonkin, että ihmiset liikkuvat junissa ja busseissa alueiden välillä.

Huonoimmillaan maskisuositus johtaa kyttäilyyn siitä, kuka käyttää ja kuka ei. Se on ymmärrettävää mutta ei ole omiaan pitämään yllä myönteistä tunnelmaa ja rakentavaa ilmapiiriä. Niitä Suomi nyt tarvitsee.

Maskisuositus ei koske seurakuntien tilaisuuksia, kuten messuja, joissa jo muutenkin pystytään pitämään etäisyyksiä. Sen sijaan joihinkin muihin tilanteisiin maskit ovat paikallaan, jos väkeä on paljon ja tilat ahtaat.

Valokuvat kirkolliskokouksesta jäävät historiaan. Maskeja käytettiin mallikkaasti, ja kuviin syntyi vahva tunnelma, joka henki kristillisen näkemyksen mukaista vakavuutta ja vastuuntuntoa.

Pääkirjoitus on julkaistu 21.8. ilmestyneessä Kotimaa-lehdessä. Kirjoittaja on Kotimaa24:n julkaisupäällikkö.

Kuva: Jukka Granström

Lue myös:

Seurakunnat jakavat jo maskeja vähävaraisille yhdessä kuntien kanssa

Maskeja ei tarvita messussa – Helsingin hiippakunta antoi seurakunnille uuden koronaohjeistuksen

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Edellinen artikkeliLuterilainen pappi Valko-Venäjältä: ”Kirkonkellot soivat, jotta poliisi ei hakkaisi mielenosoittajia”
Seuraava artikkeliVapaa-ajattelijoiden kysely: Valtaosa suomalaisista kannattaa et-opetuksen avaamista kaikille

Ei näytettäviä viestejä