Pääkirjoitus: Juhla­viikon­loppu on tänäkin vuonna haikea

Kuva: Jukka Granström

Kymmenettuhannet suomalaiset seuraavat striimauksia ja radiolähetyksiä nyt alkavana viikonvaihteena, kristillisten kesäjuhlien superviikonloppuna. Päiviin liittyy haikeutta, tänäkään vuonna ei ole mahdollista päästä juhlakentälle.

Suviseuroja, Herättäjäjuhlia, Evankeliumijuhlaa ja Kansanlähetyspäiviä vietetään jo toistamiseen poikkeuksellisella tavalla juhlaväen kokoontuessa kodeissaan tai pienillä joukoilla.

On hienoa, että herätysliikkeiden työntekijät ja vapaaehtoiset näkevät vaivaa ja järjestävät juhlat poikkeusoloissa. Etäjuhlat eivät kuitenkaan täysin korvaa juhlapaikalla osallistumista.

Vielä ei ole tietoa siitä, miten kaksi kertaa peräkkäin poikkeuksellisella tavalla vietetyt suuret kesäjuhlat vaikuttavat jatkossa kävijämääriin.

On mahdollista, että juhlille lähtemisestä on vieraannuttu. Voi käydä myös niin, että pakollinen tauko kesäjuhlissa innostaa yhä useampia pääsemään mukaan.

Se on varmaa, että kun juhlat taas järjestetään, niihin liittyy lukemattomia koskettavia ystävien tapaamisia.

***

Lähikuukaudet näyttävät myös jumalanpalvelusten osallistujamäärien mahdolliset muutokset. Kun messuihin kirkoissa osallistumisessa on ollut pitkä pakollinen tauko, kokoontumisrajoitusten höllennyttyä kirkkotielle saatetaan lähteä entistä useammin. Sekin on mahdollista, että pyhäaamuisin kotiin jäämisestä on tullut tapa.

Seurakuntien pitää lähiaikoina päättää, ja osa on jo päättänytkin, miten ne toimivat jatkossa striimausten suhteen. Niillä on kolme vaihtoehtoa: striimauksia jatketaan joka jumalanpalveluksessa, osassa jumalanpalveluksia tai niistä luovutaan kokonaan.

Jos seurakuntaan on jo hankittu hyvät laitteet ja osaamista, jumalanpalvelusten striimaaminen on perusteltua. Silloin palvellaan niitä seurakuntalaisia, joilla ei jatkossakaan ole mahdollisuutta osallistua jumalanpalvelukseen paikan päällä.

Kirjoittaja on Kotimaan päätoimittaja. Pääkirjoitus on julkaistu 2.7.2021 ilmestyneessä Kotimaa-lehdessä.

Lue myös:

Nämä ovat suurimmat yhteis­kunnalliset huolet eri herätys­liikkeissä – hengellisten kesä­juhlien super­viikonloppu alkaa

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Pääkirjoitus: Juhlaviikonloppu on tänäkin vuonna haikea