Pääkirjoitus: Jouluna taivaan ja maan välillä ei ole kuilua, eikä pitäisi olla ihmistenkään välillä

Tänä vuonna tuntuu erityisen hyvältä se, että meidän kulttuurissamme vuosi päättyy aina joulunaikaan. On kuin kaikki vuoden ikävät uutiset, kiistat ja paha mieli hiipuisivat lumisateeseen, piparien tuoksuun ja joulukuusen hakuun. Se on armollinen tauko.

Mikä muutosten vuosi tämä onkaan ollut. Länsimainen lintukoto tuntuu särkyneen.

Tässä Kotimaan numerossa muistelemme vuoden uskontouutisia meiltä ja muualta maailmasta. Pääosin ne ovat olleet ikäviä ja ahdistavia. Niin ovat olleet uutiset ylipäätään. Päällimmäisenä tietenkin korona ja Ukrainan sota. Nuorten tekemät ryöstöt ja väkivallanteot. Lisäksi energiakriisi ja kasvavat sähkölaskut.

Näin joulun alla mielessä ovat kaikki ne, jotka tänä vuonna ovat joutuneet pakenemaan kotoaan, haavoittuneet taisteluissa, kokeneet väkivaltaa, pelänneet, kadonneet tai palelevat kodeissaan ja miettivät, miten laskut maksetaan.

Mielessä ovat myös monet sosiaalisessa mediassa käydyt polarisoituneet keskustelut, jotka tihkuvat raivoa puolin ja toisin. Ne herättävät kysymyksen siitä, mihin olemmekaan menossa.

”Tässä ajassa keskuudessamme on voimia, jotka haluavat horjuttaa yhtenäisyyttä. Jokainen voi tehdä sen eteen työtä, että torjuisimme hankaluuksia ja vaikeita aikoja yhdessä”, poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen totesi vakavasti Helsingin Sanomissa (7.12.). Miten jokaisen saisi virittäytymään yhteisiin vaikeiden aikojen torjuntatalkoisiin?

* * *

”En etsi valtaa loistoa, en kaipaa kultaakaan. Mä pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan”, sanotaan yhdessä joulun rakastetuimmista virsistä. Pyyntö on suuri, mutta ehkä myös jotain sellaista, jota jokaisen tänä jouluna olisi hyvä tutkia sydämessään.

Joulu muistuttaa meitä armosta, jonka itse Joulun Herra suo ihmiskunnalle. Taivas koskettaa maata, eikä kuilua niiden välillä enää ole. Niin ei pitäisi ihmistenkään välillä olla. Jokainen voi osaltaan tuoda taivaan valoa ja rauhaa lähelleen ja piireihin, joissa vaikuttaa. Se on vain valintakysymys.

Rauhallista ja armollista joulua!

Pääkirjoitus on julkaistu 16.12. ilmestyvässä Kotimaassa.

***

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!

Edellinen artikkeliKirkon tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuspalkinto ojennettiin Irja Askolalle – ”Tämä merkitsee minulle paljon”
Seuraava artikkeliTurun arkki­hiippakuntaan neljä uutta rovastia ja yksi director cantus

Ei näytettäviä viestejä