Olli Valtonen kallistuu Askelessa näkemykseen, että kaikki pääsevät sittenkin taivaaseen

Pastori-kirjailija Olli Valtonen kirjoitti Facebook-sivulleen toukokuussa: ”Kaikki pääsevät taivaaseen. Hyvä vai huono uutinen?”

Päivitys poiki vilkkaan keskustelun, jonka johdosta Valtonen avaa ajatteluaan uusimman Askel-lehden (6/19) Sanoja & tekoja -palstallaan. Valtonen liittyy Antti Kylliäisen vuonna 1997 julkaistuun teologiseen pamflettiin Kaikki pääsevät taivaaseen.

”Halusin lukea kirjan nyt uudestaan, mutta sitä oli vaikea löytää kirjastosta. Vähäinen lukumäärä juontaa juurensa siihen, että jotkut saivat aikoinaan päähänsä tilata kaikki kirjaston kappaleet ja polttaa ne roviolla”, Valtonen kirjoittaa.

”Entä jos helvetti on vain maan päällä?”

Askelen kirjoituksessaan Valtonen mainitsee, että kirkkoisä Origenes oli tunnetuin teologi, joka kannatti oppia kaikkien pelastumisesta. Toisaalta Valtonen on tietoinen vastakkaisista käsityksistä, joita esitti muun muassa kirkkoisä Augustinus. Tämän näkemykset pääsivät kirkossa vallalle.

”Uusi aika tuo uusia korostuksia myös teologiaan. Maapalloistuminen, moniarvoisuus ja uushengellisyys muokkaavat kristillisiä kirkkoja. Samoin teologinen tutkimus, joka muovaa käsitystämme varhaisen kristinuskon ajattelusta”, Valtonen kirjoittaa.

Hän toteaa kyllä uskovansa siihen, että ihminen pelastetaan joutumasta helvettiin.

”Mutta entä jos helvetti on vain maan päällä? Sen ytimessä on ensinnäkin elämän arvaamattomuus. Sokeassa epäreiluudessaan elämä antaa jokaiselle erilaisen tuomion: jotkut pääsevät arvonnassa helpolla, toiset joutuvat kokemaan kaikki helvetin tuskat. Toiseksi helvetin ytimessä on ihmisen taipumus tuottaa pahaa itselleen ja toisille. [– –] Me teemme omat helvettimme, itsellemme ja lähimmäisillemme”, Valtonen pohtii.

Valtonen sanoo liittyvänsä kirkkoisä Origenesiin siinä, että kun aikamme maan päällä on ohi, jäävät helvetitkin lopullisesti taakse.

”Jos pelastus tässä elämässä tulee ihmisen osaksi uskon kautta, iankaikkisen pelastuksen ja sen vastaanottamisen ainoa edellytys on Jumalan mittaamaton armo. Siirtyessämme tästä ajasta ikuisuuteen siirrymme samalla uskon ja epäuskon ajasta armon valtakuntaan, siihen todellisuuteen, missä mikään ei ole enää epätäydellistä ja jossa Jumala on kaikki kaikessa”, Valtonen päättää kirjoituksensa.

Kotimaa Oy on sekä Askelen että Kotimaa24:n julkaisija.

Kuva: Jukka Granström

Lue myös:

Hannu Kiurun blogi: Liikakansoitettu taivas ei ole uskottava idea, Olli Valtonen!

Askel: Olli Valtonen hahmottelee uutta kansanliikettä profeetta Jesajan pohjalta

Pastori Olli Valtonen muotoili uskontunnustuksen uusiksi Tuomasmessun juhlapalveluksessa


***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliValamoon avattiin luostarimuseo – mukana lahja keisari Aleksanteri I:ltä
Seuraava artikkeliELYn kesäjuhlat alkavat – mukaan odotetaan väkeä evankelisuuden molemmilta laidoilta

Ei näytettäviä viestejä