Olarin seurakunnalle tunnustus innovatiivisesta yhdessä tekemisestä kauppakeskuksessa

Espoon hiippakunta on myöntänyt Olarin seurakunnalle Yhdessä-tunnustuspalkinnon. Se myönnettiin tunnustuksena innovatiivisesta yhdessä tekemisestä kauppakeskus Iso Omenassa sijaitsevan Chapple-tilan toiminnan käynnistämisessä ja kehittämisessä.

Seurakunnan tavoitteena oli tilojen suunnitteluvaiheessa saada uudenlainen moderni seurakuntatila keskeiseltä paikalta eli sieltä, missä ihmiset liikkuvat, asioivat ja viettävät vapaa-aikaansa. Suunnittelussa oli apuna palvelumuotoiluyritys Palmu Oy, jonka ohjauksessa kysyttiin alueen ihmisten toiveita ja mielipiteitä sekä tilan ilmeestä että toimintaideoista.

Lokakuun alussa 2016 avattu Chapple on käyttöasteeltaan Espoon seurakuntien vilkkain tila. Sen ovet ovat auki kaikille tulijoille aamusta iltaan. Chapplessa kokoontuu usein yhtä aikaa lapsiperheitä, nuoria, aikuisia ja ikäihmisiä.

Eri käyttäjäryhmien yhteiskäyttötila on lisännyt yhteistyötä työyhteisössä eri tiimien työntekijöiden kesken, Olarin seurakunnan ja Esbo svenskan nuorisotyön välillä ja Espoon seurakuntayhtymän vieraskielistä työtä tekevien kanssa. Alueen muiden toimijoiden kanssa on tehty paljon yhteistyötä.

Espoon hiippakunnan piispa Kaisamari Hintikka myöntää ja jakaa Yhdessä-palkinnon. Palkinnolla halutaan nostaa esiin uusia avauksia ja hyvin toteutettua perustoimintaa, jotka seurakunta on toteuttanut huomattavana yhteistyönä. Tunnustuspalkinto myönnettiin nyt neljännen kerran.

Yhdessä-palkinto jaettiin Espoon tuomiokapitulin istunnon avausmessun ja istunnon yhteydessä 14.1.

Kuva: Kuvakaappaus Chapplen virtuaaliesittelyvideostaChapple.fi

Lue myös:

Espoon hiippakunta palkitsi Tuusulan seurakunnan – seurakuntakeskus syntyi innovatiivisella yhteistyöllä

Espoon hiippakunnan Yhdessä-palkinto myönnettiin maanantaina SyysMatin Markkinoille

Espoon hiippakunta palkitsi Vihdin seurakunnan: ”Riuttaranta oli enemmän kuin vastaanottokeskus”

Edellinen artikkeliVäitöskirja selittää, miksi J. L. Runeberg vastusti jyrkkää herätyskristillisyyttä
Seuraava artikkeliVeljekset Eero ja Sakari Huovinen kirjoittivat tahoillaan yhtä aikaa kirjat vanhemmistaan

Ei näytettäviä viestejä