Espoon hiippakunnan Yhdessä-palkinto myönnettiin maanantaina SyysMatin Markkinoille

Espoon hiippakunnan vuotuinen Yhdessä-tunnustuspalkinto myönnettiin tänään maanantaina Espoon tuomiokirkkoseurakunnalle tunnustuksena innovatiivisesta yhdessä tekemisestä SyysMatin Markkinat -tapahtumassa.

SyysMatin Markkinoita organisoi ja kehittää seurakunnan lähes kymmenhenkinen markkinatiimi, jonka jäsenet edustavat eri työaloja viestinnästä diakoniaan. Markkinoiden järjestämiseen osallistuu suuri joukko vapaaehtoistyöntekijöitä. Tapahtumassa on vieraillut vuosittain noin 10 000 kävijää.

Palkinto jaettiin nyt toisen kerran. Viime vuonna palkittiin Vihdin seurakunta, joka perusti nopeasti kolmessa viikossa vastaanottokeskuksen Riuttarannan leirikeskukseen syksyllä 2015, kun turvapaikanhakijoita saapui suurin joukoin Suomeen. Palkinnolla halutaan nostaa esiin uusia avauksia ja hyvin toteutettua perustoimintaa. Palkinnon myöntää ja jakaa Espoon piispa Tapio Luoma.

Espoon tuomiokirkkoseurakunta on järjestänyt SyysMatin Markkinat -tapahtuman jo kymmenenä perättäisenä vuotena. Tapahtuman yhteistyökumppaneiksi on valikoitunut pienyrittäjiä, joiden myyntituotteet noudattavat perinnehenkeä. Myytävänä on muun muassa käsitöitä, taidetta, luonnontuotteita ja luonnollisista raaka-aineista valmistettuja tuotteita ja elintarvikkeita.

Tapahtuma on suunnattu kaikenikäisille ja lapsille on omaa ohjelmaa. Paikalla on myös kotieläimiä, joihin lapset voivat tutustua. Kirkossa toteutetaan yhdessä ruotsinkielisen naapuriseurakunnan kanssa kaksikielinen perinnemessu.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Espoon hiippakunta palkitsi Vihdin seurakunnan: ”Riuttaranta oli enemmän kuin vastaanottokeskus”

Espoon hiippakunta alkaa jakaa uutta palkintoa – kannustaa rikkomaan raja-aitoja

Edellinen artikkeliHelsingin tuomiorovastiksi yhdeksän hakijaa – joukossa yksi nainen ja kahdeksan miestä, katso nimet
Seuraava artikkeliKommentti: Tekikö kirkkoherra Kari Kanala virheen, kun osallistui roastiin?

Ei näytettäviä viestejä