Näkökulma: Alkoholikulttuurissa on siirrytty vaikenemisesta pikatuomioihin
Mediassa on tapahtunut myönteistä kehitystä. Yksi esimerkki siitä on toimittajien alkoholin käytön väheneminen. Ainakin omat havaintoni tukevat tätä käsitystä. Kun tulin alalle 41 vuotta sitten, tapana oli että osa toimituksesta jatkoi työpäivää tai ainakin päivää ja iltaa baareissa.
Tätä juomakulttuuria ei enää ole. Osin se johtuu etätöistä, osin siitä, että toimittajien määrä on vähentynyt samalla kun työmäärä on lisääntynyt. Baareihin ei yksinkertaisesti jaksa lähteä etäpäivän jälkeen.
Tästä hyvästä kehityksestä huolimatta viimeisimmät mediaa ja alkoholia koskevat uutiset ovat olleet negatiivisia. Muutaman kuukauden sisällä Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi sekä Aamulehden vastaava päätoimittaja Jussi Tuulensuu ovat irtisanoutuneet alkoholiin liittyvän käyttäytymisensä takia.
Luotettavat jutut eivät synny ilmaiseksi. Tilaamalla viikon lukuoikeuden Kotimaan tähtijuttuihin hintaan 1,95 euroa tuet laadukasta ja merkityksellistä journalismia.