Lahden seurakuntien diakonia- ja vapaaehtoistyön keskuksen Marian kammarin kahvilassa on värikkäät tuolit ja mukava keskipäivän puheensorina. Aurinko paistaa sisään suurista ikkunoista ja ystävälliset vapaaehtoiset kiertävät tarjoilemassa santsikahvikuppia.
Kahvilan yhteen nurkkaan kokoontuu joukko naisia pitkän pöydän ääreen. Pian alkaa Marjan tarinakahvila.
”Perustin vertaistukiyhdistyksen vankien omaisille”
Marja Vilkama on seitsemänkymppinen yhdeksän lapsen äiti, Kotimaa24:n blogisti ja energiapakkaus, joka on tottunut kääntämään elämässä suuretkin tragediat toiminnaksi hyvän puolesta. Tarinakahvilaidean hän sai aikanaan tukholmalaiselta toimittajalta Kerttu Jokelalta, johon hän tutustui, kun toimittaja teki juttua vankien omaisten vertaistoiminnasta Suomessa.
Vilkaman oma elämä järkkyi vajaat parikymmentä vuotta sitten lähiomaisen jouduttua yllättäen vankilaan. Etsiessään vertaistukea hän ei sitä löytänyt. Niinpä hän perusti vuonna 2005 yhdistyksen muutamien muiden omaisten kanssa.
– Kutsuin omaisia kotiini ja alkoi kova työ. Yhdistykselle piti tehdä säännöt ja perustimme tukipuhelimen. Jäin eläkkeelle luokanopettajan työstäni ja kuljin perustamassa vertaispiirejä eri paikkakunnille Helsingistä Ouluun, Vilkama kertoo.
Hän kävi erilaisia vertaistukiohjauksen kursseja ja järjesti vankien omaisille niin perheleirejä kuin aikuistenkin leirejä.
– Kiersin myös luennoimassa ja nautin siitä kovasti. Lopulta halusin suunnata toimintani uusiin asioihin ja päätin, että nuoremmat saavat jatkaa.
Joutjärven olkkarin emäntä halasi syrjäytyneet
Vaikka vankien omaisten tukitoiminta jäi taakse, aktiivinen eläkeläinen ei jäänyt lepäämään laakereilleen. Marja Vilkamalla on ollut aina vahva kutsumus vaikuttaa yhteisiin asioihin niin luottamushenkilönä kuin vapaaehtoisenakin. Häntä kiehtoo erityisesti ruohonjuuritason toiminta ja uuden ideointi.
Kun pitkä avioliitto päättyi eroon lasten jo lennettyä pesästä, Marja mietti, missä haluaa vanhuutensa viettää. Takana oli vuosikymmenten työ rakkaalla kyläkoululla Etelä-Pohjanmaalla. Toisaalta häntä vaivasivat hoitokokousaikojen ylilyönnit omassa vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä. Vaikka noista ajoista on jo kauan, ne ovat tehneet Marjan mielen araksi
Vuonna 2011 Vilkama alkoi kirjoitella sähköpostia mielenkiintoisen lahtelaismiehen kanssa. Puolessa vuodessa suhde pitkänlinjan muusikkoon syveni rakkaudeksi. Koska Marja oli tottunut elämässään muuttamaan, hänellä ei ollut isoa kynnystä lähteä Lahteen.
Pariskunta vihittiin vuonna 2012 ja Marja aloitti oman paikkansa etsimisen uudella seudulla.
– Olin esimerkiksi vapaaehtoisena emäntänä Joutjärven seurakunnan rahoittamassa Jovin olkkarissa, jossa tarjottiin ruokaa syrjäytyneille. Kättelin ja halasin ihmiset.
”Kotiseurakunnassa minut hyväksytään ehdoitta”
Mukkulan kirkolla Marja Vilkama pääsi vaikuttamaan niin seurakuntavaalien kautta kuin vapaaehtoisenakin. Kotiseurakunnassaan hänen ei tarvitse jännittää eikä ihmisten välittäminen ole ehdollista.
– Tajusin, että minut hyväksytään eikä ideoitani torpata. Diakonin kanssa ideoimme parhaillaankin, miten saisimme yksinäiset ja syrjäytyneet nuoret ja vanhat ulos koloistaan ja yhteyteen muiden kanssa.
Syrjäytyneiden auttaminen on Vilkamalle sydämen asia, koska yksi hänen lapsistaan sairastui psyykkisesti lukioiässä ja on kamppaillut alkoholiongelmien kanssa. Vilkaman mielestä Suomeen tarvitaan kipeästi lisää paikkoja, joihin alkoholistit ovat tervetulleita myös pienessä maistissa.
– Helsingissä yksi vuosikymmenet juonut vanha ihminen raitistui, kun pääsi muiden joukkoon ja sai sitten heti apua kun itse sitä halusi. Hän ei olisi koskaan päässyt joukkoon, jos häneltä olisi vaadittu aluksi täyttä raittiutta.
Vilkama toivoo seurakuntien, järjestöjen ja vapaaehtoisten satsaavan yhä enemmän etsivään työhön: kolkuttelevan ihmisten oville ja kyselevän, miten jaksat, tarvitsetko apua, haluatko tulla vapaaehtoiseksi.
Mukkulan kirkolla Vilkama alkoi ensi kertaa vetää myös Tarinakahvilaa. Tarinatapaamisia on nykyään myös vanhusten palvelutaloissa.
”Tarinakahvilassa saa omiin asioihinsa perspektiiviä”
Palataanpa Marian Kammariin. Kun paikalle kokoontuneet ovat nauttineet kahvinsa, Marja Vilkama kertaa pelisäännöt. Tarinakahvilassa jokaisen elämä on tarinan arvoinen. Jokainen saa kertoa muistojaan ja elämänsä tarinaa annetusta aiheesta turvallisessa ja luottamuksellisessa ilmapiirissä.
Tapaaminen kestää tunnin ja Marja huolehtii, että jokainen halukas ehtii saada puheenvuoroja. Tänään edetään tunnekorttien ohjaamana. Jokainen saa ensin valita pöydälle levitetyistä korteista kuvan, joka kertoo mielialasta, jolla saapui paikalle.
Yksi kertoo kuinka ihanaa on, kun lapset ja lastenlapset pitävät yhteyttä. Toinen kertoo urhean, maailman katastrofialueita työkseen kiertäneen sairaanhoitajaserkun ennenaikaisesta kuolemasta syöpään. Yksi murehtii, mitä tarjoaisi ruuaksi kylään tuleville vegaaneille. Yksi muistelee edesmennyttä miestään ja laineiden liplatusta laiturilla. Eräs iloitsee ratsastusharrastuksestaan.
Seuraavaksi valitaan kortti, jonka avulla muistellaan lapsuuden rakkaita leikkejä. Keskustelu käy vilkkaana. Yksi on piirtänyt koko ikänsä paperinukkeja. Toinen muistelee kotileikkejä leikkimökissä ja kolmas kukkien poimintaa ja kasvimaan kitkemistä. Joku kertoo pistäneensä korvan tervantuoksuiseen junaratapölliin ja kuunnelleensa, milloin juna tulee.
– Olen elänyt jo niin monta vuotta yksin, että kodin hiljaisuudesta on ihana päästä samanikäisten pariin juttelemaan ja muistelemaan. Tämä on hauskaa ja arvokasta, sanoo Hilkka Simola.
– Täällä on mukava porukka ja luottamus on syntynyt kuin itsestään. Yritän aina järjestää elämäni niin, etten joudu olemaan pois Tarinakahvilasta, kertoo Eila Pohjanpalo.
– Tulemme tänne aina iloisina ja lähdemme vielä iloisempina pois, toteaa Pirkko Malkavaara.
Porukan tuorein jäsen Tuula Pennanen on paikalla vasta toista kertaa.
– Jo nyt oli ihana tulla ja nähdä teitä kaikkia. Täällä saa omiin asioihinsa perspektiiviä, Pennanen sanoo.
”Kaipaan myös uskovaisten keskelle aitoutta, rehellisyyttä ja rakkautta”
Marja Vilkama peräänkuuluttaa lämpöä ja rehellisyyttä. Hän haluaa antaa esimerkin siitä, että vanhanakin ihminen voi elää täysipainoista elämää, rakastaa ja tulla rakastetuksi. Juuri painosta tulleessa runokirjassaan hän rohkaisee seniorirakkauteen, puhumiseen ja tunteiden näyttämiseen.
– Isäni oli sodan käynyt mies. Hän oli upseeri ja huolehti perheestään esimerkillisesti, mutta tunteista kotona ei juuri puhuttu. Äitini oli ihana, luova ja älykäs mutta psyykkisesti epävakaa. Olin rohkea mutta herkästi syyllistyvä lapsi, Vilkama muistelee.
Syyllisyys vaivaa Marjaa helposti yhä. Helvetinpelkokin häneen juurtui jo varhain. Silti hän pyrkii aktiivisesti irti edellisen sukupolven traumoista. Hän on edelleen uskovainen ja käy joskus Rauhanyhdistyksellä seuroissa.
– Kaipaan myös uskovaisten keskelle aitoutta ja rehellisyyttä, pitää saada avoimesti kysyä vaikeitakin kysymyksiä. Vahtiva henki ja varovaisuus eivät ole hyvästä. Kenenkään uskoa ei saa halveksia, toisten kunnioitus on tärkeää. Jokainen tarvitsee olkapäätä ja kuuntelijaa, Marja pohtii.
– Toki voi olla, että nämä asiat ovat yhteisössä lisääntyneetkin sinä aikana kun olen ollut etäämmällä. En ole mistään katkera ja olen antanut hoitokokousaikojen tapahtumat anteeksi.
”Kaikesta pääsee ajan kanssa yli, aivan kaikesta”
Kirjoittaminen on aina ollut Marja Vilkamalle henkireikä, tapa saada omaa tilaa, jäsentää ajatuksia ja ilmaista itseään.
– Nuorena jo vaeltelin pitkin metsiä ja olin olevinani suuri runoilija, Marja hymyilee.
Kun perhe kasvoi, Vilkama pakinoi Ilkka-lehdessä lapsiperheen sattumuksista.
– Yksi imi rintaa, toinen roikkui lahkeessa ja kolmas niskassa ja neljäs huusi pyyhkimään. Siinä kirjoitin yhdellä sormella kulttuurilautakunnalta saamallani kirjoituskoneella pakinaa. Kun se valmistui, oli riemukas olo!
Vilkama käy mielellään pyydettäessä esittämässä runojaan erilaisissa tilaisuuksissa. Runokirjaa Kaikki tämä rakkaus saa kirjakaupoista.
Marja Vilkaman selviytymistä elämän vaikeuksista on auttanut kirjoittamisen lisäksi myös usko Taivaan Isän johdatukseen ja optimistinen luonne.
– Olen taistelijasukua.
Kaikille suurten taakkojen ja vaikeuksien kanssa kamppaileville Marja Vilkamalla on lohdun sanoja.
– Kaikesta pääsee ajan kanssa yli, aivan kaikesta. Hakeudu vertaisten pariin, he ymmärtävät eivätkä tuomitse. Lisäksi kannattaa hakea ammattiapua. Elämässä on paljon myönteistä voimaa.
Kuvat: Emilia Karhu. Kuvia voi selata valkoisista nuolista.
1. Marja Vilkama vetää Marian kammarissa Lahden keskustassa Tarinakahvilaa joka toinen viikko.
2. Tällä kertaa kortteja etsivät ja elämänsä tarinoita avaavat Pirkko Malkavaara (vas.) sekä edestä takse Marja Vilkama, Tuula Pennanen, Hilkka Sirola ja Eila Pohjanpalo.
3. Tuula Pennanen (oik.) etsi kännykällään lisätietoja puheena olevista asioista ajantasaisesti netistä. Vieressä Hilkka Sirola.
4. Pirkko Malkavaara juttelee Tarinakahvilan päätyttyä tarinointia ohjanneen Marja Vilkaman kanssa ja kiittää Marjaa runokirjasta.
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.
***