Kotimaan kuntavaalisarja: Saako uskonnon ja politiikan yhdistää?

Kotimaan laaja kuntavaalisarja on nyt kokonaisuudessaan luettavissa myös netistä. Sarjassa haastatellaan kirkollisesti aktiivista kuntavaaliehdokasta joka puolueesta ja pohditaan puolueiden kirkkosuhdetta sekä kirkon ja valtion suhdetta.

Perussuomalaisista haastateltavana on Turun Mikaelinseurakunnan kanttori Silvia Koski. Hänen mielestään ei ole helppoa olla uskovainen kristitty nykyajan yhteiskunnallisessa ilmapiirissä.

– Koti, uskonto ja isänmaa ovat olleet minun peruspilarini. Perussuomalaiset tuntui oikealta puolueelta.

Vihreitä edustaa sarjassa haminalainen erityisopettaja Katja Andejev. Hän on tyytyväinen, että seurakuntien päätöksenteossa on huomioitu aikaisempaa paremmin energia-asiat.

– Olen ollut koko ikäni mukana seurakunnan toiminnassa. Haluan olla mukana päättämässä mieluummin kirkon sisäpuolella kuin valittaa ulkopuolelta kirkon tai yhteiskunnan tilaa.

Kuopiolainen SDP:n vaikuttaja Jukka Pulkkinen toteaa, että kirkon jäsenyydestä voi erota, mutta kunnan jäsenyydestä ei.

– Jäsenten säilyttäminen on kirkon tärkein tulevaisuuden kysymys.

Kokoomusta edustaa Lapuan Leipä Oy:n toimitusjohtaja Marjanne Kuntsi. Kirkollisessa vaikuttamisessa hän säikähti aluksi sitä, miten eri tavoin kirkon sisäiset herätysliikkeet näkivät kirkon tehtävän ja tavoitteet.

– Minussa syttyi halu vaikuttaa siihen, että seurakunta pysyy luterilaisena ja tarjoaa palveluitaan kaikille riippumatta edes siitä, kuuluvatko ihmiset kirkkoon vai eivät.

Varastoesimies Rauno Hekkala Oulusta haluaa Vasemmistoliiton edustajana nostaa pienen ihmisen ääntä kuuluville myös kirkossa.

– Kun lähdin mukaan vaikuttamaan kirkossa ja kuntapolitiikassa, minulle oli tärkeää ottaa kantaa kotikyläni Varjakan alueen nuorten puolesta. Tuntui, että silloin kaikki toiminta oli keskittynyt kirkonkylille ja meidät hajaseutualueen nuoret unohdettiin.

Torniolainen kyläpäällikkö Osmo Huhta on keskustalainen maaseudun etujen ajaja ja kehittäjä. Huhta toivoo, että valtio näkisi jatkossakin kirkon työn arvon esimerkiksi sosiaali- ja terveyssektorilla ja maahanmuuttajien kotouttamisessa.

– Seurakunnat tekevät erittäin syvällistä ja huolehtivaa työtä kaikkien ikäryhmien kanssa. Tässä työssä päästään välittömästi lähelle ihmisten huolta ja ahdinkoa.

Mikkeliläiselle Jukka Pöyrylle on tärkeää puolustaa kristillisiä arvoja ja perinteistä avioliittonäkemystä. Tämän vuoksi hän on siirtynyt Kristillisdemokraattien riveihin.

– Haluan olla kirkossa päättämässä, koska se on suuri toimija yhteiskunnassamme.

Raaseporilaiselle Kerstin Ilanderille RKP oli luonnollinen puoluevalinta kaksikielisyyden vuoksi. Hän on aktiivinen seurakuntalainen ja toimii erilaisissa vapaaehtoistehtävissä.

– Toivon, että Suomeen mahtuisi monia kieliä, kulttuureja ja monella eri tavalla ajattelevia ihmisiä. RKP:n rikkaus on se, että puolueessamme saa ajatella itse, asioista ei tehdä ryhmäpäätöksiä.

Alla olevista linkeistä pääset lukemaan kaikki jutut kokonaisuudessaan Kotimaa Prosta:

Kuntavaalit SDP: Seurakunnan ja kunnan päätöksenteossa on enemmän 
yhteistä kuin eroja

Kuntavaalit Kokoomus: Maailmanparantaja Lapualta

Kuntavaalit Keskusta: Kyläpäälliköstä kirkkovaikuttajaksi

Kuntavaalit Vihreät: Armollista vihreyttä

Kuntavaalit Vasemmistoliitto: Pienen ihmisen ääni kirkkoon

Kuntavaalit Perussuomalaiset: Arvot rohkeasti esiin

Kuntavaalit: ”Kristillisdemokraatit on arvovalinta”

Kuntavaalit RKP: Yhteisöllisyyden asialla

Kuva: Emilia Karhu

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.

***

Edellinen artikkeliVuosi sitten avatussa Digipostillassa jo reilusti yli kaksituhatta saarnaa
Seuraava artikkeliKirkon palvelukeskus aloittaa yt-neuvottelut – vähentämistarve enintään 15 työntekijää

Ei näytettäviä viestejä