Koskinen: Perustuslakivaliokunnan suvivirsikanta tuskin muuttuu

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan Johannes Koskisen (sd) mukaan apulaisoikeuskanslerin lausunto ei velvoita perustuslakivaliokuntaa ottamaan kysymystä Suvivirrestä uudelleen käsittelyyn.

– Varmaan riippuu perustuslakivaliokunnan jäsenistä halutaanko joku yksittäinen laillisuusvalvojan kanta ottaa tarkempaan syyniin, Koskinen sanoo.

Koskisen mukaan asia puntaroitiin valiokunnassa tarkasti edellisellä kaudella. Hän pitää todennäköisenä, että mikäli asia käsitellään uudestaan, kanta pysyy samana.

– Silloin aika vahvasti perusteltiin, etteivät esimerkiksi Suvivirsi tai Enkeli taivaan ole niinkään uskonnonharjoittamiseen liittyviä virsiä vaan osa traditiota. Ne eivät kohdistu mitään uskontoryhmää tai uskonnottomia vastaan.

– Siinä vedettiin raja tunnustuksellisen toiminnan ja traditionaalisen perinteisiin liittyvän toiminnan välille.

Koskisen mukaan perustuslakivaliokunta on apulaisoikeuskansleria ”auktoritatiivisempi tulkitsija”.

– Yksi historiallinen tapaus on samasta aihekentästä, jossa perustuslakivaliokunta otti tarkasteltavaksi apulaisoikeusasiamiehen ratkaisun seurakuntalehtien osoitteettomasta jakelusta. Siinä päädyttiin toisenlaiseen ratkaisuun kuin mikä oli laillisuusvalvojalla ollut. Käsittääkseni laillisuusvalvojat ovat seuranneet perustuslakivaliokunnan linjaa sen jälkeen.

Lue myös: OPH: ”Katsomme meidän juristien kanssa, mitä tehdään”

Apulaisoikeuskanslerin kanta tarkoittaisi Suvivirren laulamisen ja seurakuntien aamuhartauksien loppumista

Apulaisoikeuskansleri pitää koulun uskonnollisia tilaisuuksia ongelmallisina

Edellinen artikkeliOPH: ”Katsomme meidän juristien kanssa, mitä tehdään”
Seuraava artikkeliZyskowicz ja Sasi: Apulaisoikeuskanslerin kannanotto ”virheellinen ja väärä”

Ei näytettäviä viestejä