Körtit ja kansanlähetysväki kokoontuvat virtuaalisille kesäjuhlilleen

Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna järjestetään edellisen viikonlopun tavoin kahdet valtakunnalliset hengelliset kesäjuhlat.

Körttien Herättäjä-Yhdistyksen 1890-luvulta saakka järjestämät herättäjäjuhlat toteutetaan tänä vuonna etäherättäjäjuhlina. Juhlaohjelmaa on tarjolla osoitteessa www.herattajajuhlat.fi perjantaista sunnuntaihin 3.–5.7. Jo torstai-iltana kuultiin perinteiseen tapaan talkooseurat.

Juhlien pääkanava on netin kautta kuuluva Körttiradio. Osa ohjelmasta on myös nähtävillä videotallenteina.

– Seurat lähetetään siihen aikaan kuin ne pidettäisiin tavallisillakin herättäjäjuhlilla, Herättäjä-Yhdistyksen yleissihteeri Kalle Hiltunen kertoo yhdistyksen tiedotteessa.

Körttikansa pääsee viikonlopun aikana herättäjäjuhlatunnelmiin tuttujen Siionin virsien ja lyhyiden seurapuheiden avulla. Osa seuroista on tallennettu eri puolilta Suomea, muun muassa herännäisopistoilta ja Nilsiän Aholansaaresta. Osa seuroista on Herättäjä-Yhdistyksen arkistotallenteita aiempien vuosien juhlilta.

Talkootyö on tärkeässä roolissa herättäjäjuhlilla tänäkin vuonna. Esimerkiksi Körttiradion lähetykset toteutetaan talkoovoimin.

Vuoden 2020 herättäjäjuhlat oli alun perin tarkoitus pitää Kauhavalla. Sinne körttiväki kerääntyy juhlimaan ensi vuonna.

Kansanlähetyspäivät netissä, radiossa ja somessa

Myös Kansanlähetyksen vuotuinen päätapahtuma Kansanlähetyspäivät järjestetään 3.–5.7. virtuaalisesti. Päivien teemana on tällä kertaa ”Toivon näkymiä”. Ohjelmaa tarjotaan YouTube-kanavalla ”Kansanlähetys SEKL”. Kansanlähetyspäiviä pääsee seuraamaan myös Radio Dein kautta sekä Nuorten Maailman Instagram-livelähetyksinä.

Päivien kuuntelijoille ja katselijoille on tarjolla esimerkiksi raamattuopetusta, studiokeskusteluja, rukousaamiainen sekä jumalanpalvelus. Tarjolla on myös musiikkia, muun muassa Pekka Simojoen ja Sami Aspin konsertti. Terveisiä saadaan lähetyskentiltä ympäri maailmaa. Nuorille ja junnuille on järjestetty omaa ohjelmaansa.

Kansanlähetyspäivät on järjestetty yli 50 kertaa. Viisi edellistä kertaa kesäjuhlat on pidetty Hausjärven Ryttylässä, joka on Kansanlähetyksen pääpaikka.

Kuva: Olli Seppälä. Körttiukko ja -akka herättäjäjuhlilla Nivalassa 2019.

Lue myös:

Virtuaaliset Suviseurat innostivat kotiseuroihin – ”Kokemus jättää positiivisen jäljen”

Sammeli Juntunen Evankeliumijuhlassa: Kristinuskolla on ydinsisältö, johon pitää sitoutua

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Edellinen artikkeliMikkelin tuomiorovastiksi hakee kolme naista – katso nimet
Seuraava artikkeliTutkijat näkevät nyt merkkejä uskonnon paluusta – jos Jumala koskaan katosikaan

Ei näytettäviä viestejä