Korkea-arvoinen yhdysvaltalaispappi menetti pappisoikeutensa hyväksikäyttösyytösten takia

Entinen katolisen kirkon arkkipiispa ja kardinaali Theodore McCarrick on menettänyt pappisoikeutensa, kertoivat monet kansainväliset uutismediat viime viikolla.

Syynä on se, että McCarrickia on syytetty teini-ikäisen seksuaalisesta hyväksikäytöstä viisikymmentä vuotta sitten. Ainakin tätä syytöstä yhdysvaltalaiset katolisen kirkon edustajat pitävät uskottavana. Lisäksi McCarrickia on syytetty lasten ja aikuisten hyväksikäytöstä laajemminkin.

– Yksikään piispa vaikutusvallastaan huolimatta ei ole kirkon lain yläpuolella, sanoi Yhdysvaltojen katolisen piispankokouksen johtaja, kardinaali Daniel DiNardo lausunnossaan. Siitä uutisoi muun muassa brittimedia BBC.

– Rukoilen, että kaikille McCarrickin hyväksikäyttämille tämä tuomio on pieni askel kohti paranemista.

BBC:n mukaan McCarrickia syytetään hyväksikäytöistä, jotka ovat tapahtuneet niin kauan sitten, ettei rikoksista voi enää nostaa syytteitä.

Vatikaanin mukaan paavi Franciscus on päättänyt, että McCarrickin pappisoikeuksien poistaminen on pysyvä päätös eikä siitä voi valittaa. Pappisoikeuksien vieminen näin korkea-arvoiselta papilta on poikkeuksellinen toimenpide, luonnehtii brittilehti The Guardian. Sen mukaan ainoa kovempi rangaistus kirkolta olisi voinut olla ekskommunikaatio eli sulkeminen kirkon yhteyden ulkopuolelle. Käytännössä ekskommunikoitu jäsen ei voi muun muassa viettää tai osallistua mihinkään sakramentteihin eikä hänellä voi olla kirkollista virkaa tai tehtävää.

McCarrick työskenteli Washingtonin arkkipiispana vuosina 2001–2006. Häneltä poistettiin kardinaalin oikeudet viime heinäkuussa.

Kuva: Andy Mettler. Kardinaali Theodore McCarrick Davosissa Sveitsissä vuonna 2008.

Lue myös:

Yhdysvaltalaista arkkipiispaa syytetään seksuaalisesta hyväksikäytöstä – ”Ei muistikuvaa tapahtuneesta”

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliSateenkaariyhdistys Malkus ja Setan alueellinen jäsenjärjestö ajautuivat välirikkoon Helsingissä
Seuraava artikkeliEduskunta hyväksyi alaikäisten avioliitot kieltävän lain

Ei näytettäviä viestejä