Mikkelinpäivä on alun perin arkkienkeli Mikaelille, taivaan sotajoukkojen komentajalle, omistettu juhlapäivä. Sitä on vietetty kirkossa jo 400-luvulta lähtien 29. syyskuuta – nykyisin Suomessa joko tuona päivänä tai lähinnä sitä olevana sunnuntaina.
Suomen ev.-lut. kirkossa mikkelinpäivää viettiin takavuosikymmeninä enkelien ja lasten päivänä, mutta nyttemmin kirkkokäsikirjassa puhutaan mikkelinpäivästä pelkästään enkelien sunnuntaina. Lapsille on tarjolla muita päiviä.
Mikkelinpäivän tarkoituksena on kirkkovuosikalenterin mukaan tutkiskella enkelien merkitystä ja tehtäviä: ”Jumalan sanansaattajina enkelit suojelevat ja opastavat ihmistä ja muistuttavat häntä Jumalan tahdon mukaisesta elämästä.”
Mutta ei. Enkelit ja lapset kytketään edelleen sitkeästi yhteen seurakuntien toiminnassa ja kokonaiskirkonkin tasolla. Se tekee enkeleistä helpon aiheen.
Kirkon tuoreessa Suuremman suojassa -kampanjasivulla jopa väitetään, että nykyisin mikkelinpäivä on kaikkien enkelien ja lasten oma juhlapyhä: ”Mikkelinpäivän tärkeitä teemoja ovat lapsi, lapsen usko ja turva sekä ajatus siitä, että jokainen ihminen on Jumalan kuva ja sellaisenaan arvokas.”
Suuremman suojassa -tiimi ei ole itse keksinyt yhdistää enkeleitä ja lapsia, vaan on poiminut ajatuksen Evl.fi-sivustolta mikkelinpäivää taustoittavasta tekstistä, joka on otsikoitu ”Mikkelinpäivä on enkelien ja lasten juhlapyhä”. Sivustolla sanotaan: ”Päivän evankeliumi (Matt. 18:1–10) asettaa uskon esikuvaksi lapsen ja kertoo, että lasten enkelit saavat taivaissa joka hetki katsella taivaallisen Isän kasvoja. Sanoma enkeleistä on tarkoitettu kuitenkin myös aikuisille.”
Lasten ja enkeleiden samastaminen voi tuntua hyvältä kasvatukselliselta idealta, mutta teologisesti se on vähintäänkin arveluttava. Esimerkiksi Raamatussa enkelit eivät liity varsinaisesti lapsiin – ehkä joulun tapahtumia lukuun ottamatta. Mikkelinpäivän evankeliumitekstissä lapset mainitaan, mutta enemmänkin ihanteellisena vertauskuvana siitä, millainen aikuisen pitäisi (kristittynä) olla.
Enkelin liittäminen lapsiin tekee koko käsitteestä sadunomaista ja kytkee sen maailmankuvaan, joka ottaa ”ruumiittomat henkiolennot” ongelmattomasti todesta. Aikuisen ihanne ei kuitenkaan voi olla ongelmaton maailmankuva. Maailma on monimutkainen ja sitä ymmärtääkseen on luettava muutakin kuin vanhaa teologiaa.
Myös suojelusenkeli-ajatus saattaa mielikuvissa ja kansanomaisissa uskomuksissa liittyä lapsiin, mutta laajemmassa kristillisessä katsannossa suojeluenkelit eivät ole vain lapsia varten.
Mikkelinpäivän nimihenkilö – arkki- eli ylienkeli Mikael – ei ole millään tavoin lasten enkeli, vaan miehekäs johtajasoturi, jonka tehtäviin perinteen mukaan kuuluu myös pitää kädessään sitä suurta vaakaa, jolla ihmissielut tuomitaan taivaan iloihin tai ikuisen pätsin kauhuihin.
Enkelien ja lapsien niputtamien tekee enkeleistä vaarattomia, niitä ei tarvitse ottaa todesta. Niitä ei tarvitse pohtia aikuismaisesti saati kriittisesti. Mutta kuka ilkeäisi viedä lapsen kädestä enkelin?
Kuva: Olli Seppälä
Lue myös: