Kommentti: Kolme syytä, miksi Teemu Laajasaloa ei vieläkään jätetä rauhaan

Helsingin hiippakunnan piispa Teemu Laajasalo on julkisuuden henkilö, jolla on ongelma. Eikä se tunnu ratkeavan millään.

Laajasalon kuitit ja kirjanpidot ovat hänen piispaksi valinnastaan lähtien olleet niin sanotusti tikunnokassa. Mistä on kyse ja miksi yksi piispa tekemisineen kiinnostaa niin paljon?

Miksi häntä ei jätetä jo rauhaan?

***

Suomen Kuvalehti on parin viikon sisällä julkaissut kaksi uutta juttua Teemu Laajasalon yritystoiminnasta.

27.8. julkaistun jutun otsikko on ”Piispa Laajasalon yhtiön lähes puolen miljoonan euron velkataakka hävisi – piispa ei kerro, mitä tapahtui”. 9.9. julkaistun pitkän jutun otsikko on ”Piispa Laajasalon yhtiön kirjanpito on ollut sekaisin paljon tiedettyä pahemmin ja pidempään”.

”Toimiiko viranomaisvalvonta riittävällä tavalla ja kohdellaanko kaikkia henkilöitä ja yrityksiä tasavertaisesti? Auttaako verottajan toimintatapa vallankäyttäjää piilottamaan laiminlyöntejään?”, jälkimmäisen jutun alussa kysytään perusteluna aiheen käsittelylle.

Tässä on ensimmäinen syy, miksi Laajasaloa ei jätetä rauhaan. Piispa on vielä tärkeä henkilö, vallankäyttäjä ja yhteisönsä moraalinen majakka. Median tehtävä on kertoa hierarkian yläpäässä olevien ihmisten yhteiskunnallis-taloudellisista edesottamuksista ja mahdollisesti heidän viranomaisilta saamastaan erityiskohtelusta.

Epäilykin epätasa-arvosta on uutinen.

***

Moni kirkon piirissä on ehtinyt toivoa, että Teemu Laajasalon talousasioista ei kuultaisi enää sanaakaan. Asian piti olla loppuun käsitelty, saihan piispa käräjäoikeuden tuomion tuottamuksellisesta kirjanpitorikoksesta. Tuomiokapitulikin käsitteli asian ja totesi, että vaikka tapaus toi kirkolle mainehaittaa, piispalle ei koidu seuraamuksia.

Kirkollinen armahtamisen kulttuuri on sekoitus hyvää tahtoa ja yritystä lakaista ikävät asiat mahdollisimman pian pois näkyvistä.

Toinen syy Laajasalon pysymiselle otsikoissa on se, että ”maallinen media” toimii toisin. Jos asiaan ei saada selvyyttä kerralla, sitä tulee tipoittain. Nyt näyttää tapahtuvan niin.

Julkisuuden logiikka on raaka ja armoton. Inhimillisesti kohtuuton tilanne ei ole medialle este kaivella, jos se haistaa kätketyn luun.

***

Kolmanneksi Laajasalon asiat pysyvät julkisuudessa yksinkertaisesti siksi, että hän on kiinnostava ja ristiriitainen persoona. Oli jo ennen piispaksi tuloaan, nyt vielä monin verroin enemmän ja yllättävistä syistä.

Eritoten kirkollisissa piireissä Laajasalo herättää vahvoja tunteita. Piispanvaalissa kaksi vuotta sitten tuli valituksi osin erilainen henkilö kuin kuviteltiin. Monia tämä hämmentää yhä, toisia kiukuttaa.

Jos kaikki nyt tiedossa oleva olisi saatettu piispaa äänestäneiden käyttöön, seurauksena olisi varmasti ollut toinen vaalikierros. Lopputulos olisi silti hyvinkin voinut olla sama kuin nyt. Piispan asema ei kuitenkaan olisi näin hankala.

Kuva: Olli Seppälä. Piispa Teemu Laajasalo Helsinki Pride -tapahtuman konttikirkolla kesäkuussa.

Lue myös:

Helsingin tuomiokapituli: Piispa Laajasalolle ei seurauksia sakkotuomiosta, mutta kirkon uskottavuus on kärsinyt

Käräjäoikeus: Teemu Laajasalolle sakkoja tuottamuksellisesta kirjanpitorikoksesta – julkisuus alensi tuomiota

Ulkopuolinen tarkastaja sai Teemu Laajasalolta riittävät selvitykset – kiinnitti huomiota kahteen majoitukseen

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliSuomen Lähetysseuran Rolf Steffansson: Suomen kirkon pitää johdonmukaisesti tukea naisten pappeutta
Seuraava artikkeliKolme arkkipiispa emeritusta kohtaa yleisön edessä Liedossa lokakuussa

Ei näytettäviä viestejä