Kommentti: Enkelit ovat ensisijaisesti aikuisten päänsärky

Tänään vietettävä mikkelinpäivä on Suomen luterilaisessa kirkossa ainoa päivä, jolloin on tarkoitus aivan erityisesti käsitellä enkeleitä. Toki niistä puhutaan muulloinkin, mutta syys-lokakuun vaihteen sunnuntai on hetki, jolloin ujompikin henkimaailman pohtija joutuu saarnatuolista sanomaan jotain tuosta käsitteestä.

Mikkelinpäivä on monissa seurakunnissa perinteisesti myös perhemessujen päivä. Tämä juontaa takavuosikymmenien sunnuntain teemasta, joka oli enkelien ja lasten sunnuntain. Perinne elää, vaikka virallisesti mikkelinpäivä on nyttemmin pelkästään enkelien sunnuntaina. Perhemessuille olisi tarjolla muitakin päiviä.

Oikeasti enkelit ovat aikuisten päänsärky. Aikuisten on ratkaistava suhteensa tähän teologis-maailmankuvalliseen käsitteeseen.

***

Lasten ja enkelien niputtaminen on teologisesti ja viestinnällisesti sujuvaa, mutta aikuisten oikeasti hyvinkin ongelmallista.

Ensinnäkin, enkelit ovat määritelmällisesti henkiolentoja. Siis henkimaailmaan kuuluvia. Jos uskoo enkelit, joutuu uskomaan loogisuuden vuoksi myös niiden vastavoiman, pahat henget. Ja äkkiä ollaan tekemissä jonkinlaisen dualismin kanssa. Sekin on ok, jos ymmärtää mihin ryhtyy.

Toisekseen, enkeleiden luovuttaminen lastenkamarin hahmokokoelmaan on kasvatuksellisesti problemaattista. Miten enkeli poikkeaa muista satu- tai mielikuvitusolennoista? Lapsen kasvaessa usko enkeleihin katoaa ja samalla usko Jumalaan. Myönteisen tulkinnan mukaan lapsen usko kehittyy aikuisen uskoksi, mutta miten käy enkeleiden tässä prosessissa. Niiden on vähintäänkin muututtava.

Kolmanneksi, jos uskotaan enkelit kirjaimellisesti, niin mitä silloin uskotaan? Raamatun kirjain vai kaikki enkeleihin liittyvä kristillinen tarusto? Raamatun enkeleillä ei ole siipiä, mutta taiteen enkeleillä on.

Neljänneksi, enkelit ovat oikeasti vertauskuvia. Tämän kun hyväksyt, joudut luopumaan kirjaimellisesta raamatullisuudesta. Ja se tekee monelle kipeää.

***

Uskoi enkeleihin tai ei, yksi on varmaa. Ne ovat olemassa, koska sellainen käsite on olemassa. Enkelille annetaan merkityksiä ja sitä pidetään tärkeänä symbolina monille asioille.

Entä kristillinen enkeli? Tässä yksi määritelmä: Enkelit ovat Jumalan läsnäolon ja varjeluksen vertauskuvia.

Lue kristillistä opetusta enkeleistä Digipostillasta, jossa on 35 mikkelinpäivän saarnaa.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Enkelillä on monta roolia

Kommentti: Miksi lapset ja enkelit halutaan väkisin yhdistää mikkelinpäivään

Enkeliusko pitää pintansa

Vinkkejä lapsityöhön: Omannäköinen enkeli

Edellinen artikkeliJuutalaisten jom kippur -juhla saa synagogat täyteen ja kanat lentämään
Seuraava artikkeliRunoilija Niilo Rauhala: En voisi kirjoittaa mitään, mikä menee uskon yli

Ei näytettäviä viestejä