Kolumni: Voisiko joku kirjoittaa pari rukousta yrittäjien puolesta?

Koronakevät on kurittanut yrittäjiä kovalla kädellä. Monella yrittäjällä tulot loppuivat maaliskuussa kuin seinään.

Yksityiset yritykset työllistävät lähes kaksi kolmannesta kaikista Suomen työllisistä. Suomen yrityksistä 93 prosenttia on alle 10 työntekijän yrityksiä. Monet näistä pienyrittäjistä voivat vain haaveilla lomista tai työterveydenhuollosta.

Pienten yritysten ja niiden työntekijöiden maksamilla veroilla rahoitetaan hyvinvointiyhteiskuntamme varsin suurelta osin. Samat tahot rahoittavat myös kirkon toiminnan sekä kotimaassa että ulkomailla.

Miten kirkko sitten suhtautuu yrittäjiin? Paikallistasolla uskoakseni erittäin hyvin. Seurakunnilla ja yrittäjäyhdistyksillä on yhteistyötä. Koronakriisin aikana esimerkiksi Oulun seurakunnat perustivat erityisen yrittäjien tukipuhelimen. Mieleeni on myös jäänyt Kuusamon kirkkoherran Taina Mannisen tapa käydä tervehtimässä ja tsemppaamassa paikallisia yrittäjiä aina, kun mahdollisuus tarjoutuu.

Yllättävää on, että kirkon yhteisissä kannanotoissa yrittäjyys ei näy juuri mitenkään. Piispojen puheenvuoro Kohti yhteistä hyvää vuodelta 1999 on ehkä tunnetuin aihetta liippaava kannanotto. Aikanaan sitä moitittiin yrittäjien unohtamisesta. Vaikka kritiikki oli mielestäni vahvasti liioiteltua, niin ei ehkä kuitenkaan täysin aiheetonta.

***

Kohti yhteistä hyvää nousi esille, kun äskettäin keskusteltiin Suomen Lähetysseuran mukanaolosta #430miljoonaa-kampanjassa. Uskontojournalisti Samuli Suonpää totesi Twitterissä aiheeseen liittyen näin: ”Kirkon johtajilla ja asiantuntijoilla on kovin vähän kokemusta yksityisen sektorin työstä, yrittäjyydestä puhumattakaan. — Kohti yhteistä hyvää jäi varsin kauas yrittäjien arjen kysymyksistä. Nykyisin tuntuu siltä, että kirkko osaa puhutella palkansaajia ja järjestötyötä tekeviä paremmin kuin yrittäjiä.”

Itse en sanoisi ihan noin vahvasti, mutta jokin totuuden siemen tuossa saattaa olla. Kirkon ei ole ehkä ollut kovin helppoa löytää luontevaa sanoitusta yrittäjien tukemiseksi. Mielenkiintoisen peilin asiaan tarjoavat Jumalanpalvelusten kirjan esirukoukset. Sieltä löytyy yksi ainoa suoraan yrittäjiin liittyvä parin lauseen rukous. Työntekijöihin, työttömiin ja työn uuvuttamiin liittyen on useampia rukouksia.

Ilman vastakkainasettelua on aiheellista kysyä, kertooko yrittäjäaiheisten rukousten vähäisyys jostakin syvemmästä. Jokainen ihminen – oli hän sitten työntekijä, työtön, eläkeläinen tai yrittäjä – on rukouksen arvoinen. Voisiko joku silti kirjoittaa pari rukousta lisää yrittäjien puolesta?

Kirjoittaja on Oulun hiippakunnan piispa.

Kuva: Olli Seppälä

Lue Jukka Keskitalon muita kolumneja:

Kolumni: Pandemiassa esiin kuoriutui kirkko, joka on uskollinen, osaava ja rosoinen

Kolumni: Kuka saa ja mitä? – Kirkon sisäinen tasausjärjestelmä tulee ottaa luupin alle

Kolumni: Antaisitko rahasi suurseurakunnalle vai yhteisölle, jossa käyt messussa tai kerhossa?

Edellinen artikkeliKati Kinnunen Kotimaa Oy:n toimitusjohtajaksi
Seuraava artikkeliMarko Kähkönen liikkui kylillä koronakeväänäkin, sillä seurakunnan nuorisotyötä ei haluttu jättää verkon varaan

Ei näytettäviä viestejä