Kolumni: Antaisitko rahasi suurseurakunnalle vai yhteisölle, jossa käyt messussa tai kerhossa?

Suomen evankelis-luterilainen kirkko on ykkönen koko maailmassa! Seurakuntamme ovat keskimääräiseltä jäsenmäärältään maailman suurimpia. Olemmeko keksineet voittajastrategian, jota mikään muu kirkko maailmassa ei ole oivaltanut? Suomen kirkossa koolla näyttää olevan väliä.

Tein piispantarkastuksen 33 500 jäsenen Oulun Karjasillan seurakuntaan ja 990 jäsenen Halsuan seurakuntaan. Tarkastuksen loppuarviossa molemmat saivat runsaasti kehuja. Eikö koolla siis olekaan väliä?

Vale, emävale, tilasto! Siitä huolimatta tilastoja: Suomen, Norjan ja Tanskan luterilaisissa kirkoissa on noin neljä miljoonaa jäsentä. Kun Suomessa seurakuntia on 384, niin Tanskassa niitä on 2 169 ja Norjassa 1 197.

Ruotsin kirkossa on jäseniä noin 5,8 miljoonaa ja seurakuntia 1 337. Saksan evankelisessa kirkossa on jäseniä noin 21 miljoona ja seurakuntia 13 792. Kaikissa näissä kirkoissa seurakuntien sisällä on kappeliseurakunnan tapaisia osa-aluejakoja.

***

Hieman kärjistäen voi sanoa, että liitostilanteessa suurempia seurakuntia puoltavat viranhaltijat, kun taas luottamushenkilöt suhtautuvat niihin varauksellisemmin. Työntekijöiden yksi perustelu vahvempien taloushartioiden lisäksi on se, että pienen seurakunnan työalallaan ainoa työntekijä saa työtoverin ja seurakuntalaisten erityispalvelut paranevat. Työntekijävetoisessa kirkossa työntekijöiden logiikka rulettaa.

Seurakuntalaisille tärkeää on perustoiminnan ja tuttujen työntekijöiden pysyminen lähellä. Tosin erityisesti kaupunkien nuorille ihmisille lähiyhteisö ei näyttäisi olevan yhtä tärkeä kuin harvempaan asuttujen alueiden ihmisille.

Vaikka olen ollut maailman suurimman luterilaisen seurakunnan kirkkoherra, ei minusta tullut suurseurakuntien ihailijaa. Jyväskylän seurakunnan sisällä oli todellisuudessa yhdeksän yhtymäseurakunnan kaltaista alueseurakuntaa. Toisaalta, ei minusta ole myöskään pienen idealisoijaksi. Pieni ei ole aina kaunista.

***

Seurakuntakoon kasvattaminen ja työntekijävetoisuus sopivat kirkkomme vallitsevaan kirkollisverorahoitteiseen todellisuuteen. Siksi liitoksia nähtäneen jatkossakin.

Entäpä siinä mahdollisessa maailmassa, jossa seurakuntien rahoitus perustuisi jäsenten vapaaehtoisiin uhrilahjoihin. Lahjoittaisitko rahasi silloin koko ison kaupungin kattavalle suurseurakunnalle vai alueellisesti tai teologisesti lähellä olevalle seurakunnalle, jossa käyt jumalanpalveluksessa, vanhustenpiirissä tai perhekerhossa? Pitäisikö kirkollisessa strategiashakissa miettiä asioita jo nyt kolmanteen ja neljänteen siirtoon asti?

Kirjoittaja on Oulun hiippakunnan piispa.

Kuva: Olli Seppälä

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliKirkkojen maailmanneuvoston pääsihteeri Olav Fykse Tveit Norjan kirkon johtavaksi piispaksi
Seuraava artikkeliMielipide: Ajan hammas söi 20 vuotta sitten uudistettujen messukirjojen kielen

Ei näytettäviä viestejä