Kolumni: Rikasta kristillistä perintöä ei pidä muuntaa kiiltokuvamaiseksi motivaatiopuheeksi eikä jättää kammioteologien luennoille

Kuva: Jukka Granström

Osallistuin vuosia sitten sukulaisen ominaisuudessa erään päiväkerhon juhlaan, jossa pappi puhui Jesajan innoittamana Iisain kannosta. Puhe oli teologisesti pätevää ja siinä oli ansiokkaita esitelmän aineksia. Valitettavasti eturivin seurakunnan keski-ikä jäi suurinpiirtein kolmeen ikävuoteen. Oppinut puhe ei kantautunut odottaviin korviin.

Vielä yleisempi ilmiö teologien puheenvuorojen saralla on yleishumaani hyminä, jota joutuu todistamaan usein. Silloin Jumala typistyy ihmisen käsityskyvyn piirissä olevaksi rakkaudeksi, joka täyttää humanismin ihanteet. Varpaillaan oleva puhuja puhuu valmiina puolustuskannalla ollen: mitään hän ei väitä tai mitään vastaan julista. Ennen kaikkea hän varoo puhumasta liian kirkollisesti, sillä pitää aina puhua niin, että kaikki varmasti ymmärtävät.