1
Kolumni: Rikasta kristillistä perintöä ei pidä muuntaa kiiltokuvamaiseksi motivaatiopuheeksi eikä jättää kammioteologien luennoille
Osallistuin vuosia sitten sukulaisen ominaisuudessa erään päiväkerhon juhlaan, jossa pappi puhui Jesajan innoittamana Iisain kannosta. Puhe oli teologisesti pätevää ja siinä oli ansiokkaita esitelmän aineksia. Valitettavasti eturivin seurakunnan keski-ikä jäi suurinpiirtein kolmeen ikävuoteen. Oppinut puhe ei kantautunut odottaviin korviin.
Vielä yleisempi ilmiö teologien puheenvuorojen saralla on yleishumaani hyminä, jota joutuu todistamaan usein. Silloin Jumala typistyy ihmisen käsityskyvyn piirissä olevaksi rakkaudeksi, joka täyttää humanismin ihanteet. Varpaillaan oleva puhuja puhuu valmiina puolustuskannalla ollen: mitään hän ei väitä tai mitään vastaan julista. Ennen kaikkea hän varoo puhumasta liian kirkollisesti, sillä pitää aina puhua niin, että kaikki varmasti ymmärtävät.
ISAAC BASHEVIS SINGER kirjoittaa romaanissaan Parantumaton, että ”kun Tooran tutkiminen etääntyy itse elämästä, ei ole järkeä jatkaa”. Singer on tapansa mukaan oikeassa. Kyse on kuitenkin myös siitä, kuinka kapeaksi kaistaleeksi elämä tahdotaan määritellä. Raamatusta ja kristillisestä perinteestä kumpuavassa puheessa, oli se sitten viestintää verkossa tai saarnaamista kirkossa, voidaan käsitellä elämänläheisesti melkein mitä aihetta hyvänsä.
Luotettavat jutut eivät synny ilmaiseksi. Tilaamalla viikon lukuoikeuden Kotimaan tähtijuttuihin hintaan 1,95 euroa tuet laadukasta ja merkityksellistä journalismia.