Kuopion piispa Jari Jolkkonen avasi videotervehdyksellään tänään perjantaina Joensuussa jo eilen torstaina alkaneiden Kirkon yhteiskuntapäivien ohjelmallisen osuuden.
Jolkkonen viittasi puheensa aluksi rajaan ja käynnissä olevaan sotaan Ukrainassa. Osa päivien osanottajista tutustui eilen Rajavartiostoon ja siihen, mitä valtakunnan rajalle tällä hetkellä kuuluu.
– Siitä tuli vuosi sitten myös Venäjän ja Naton raja. Turvallista siellä on. Mutta raja on myös monenlaisten huolten ja rukousten kohteena. Sen toisella puolella vallanpitäjät käyvät julmaa hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan. Se heijastuu myös meihin. Tällä puolella rajaa matkailu, kauppa ja yritykset ovat vaikeuksissa, Jolkkonen sanoi.
Sota vaikuttaa Jolkkosen mukaan myös rajaseudun elinvoimaan.
– On aito riski, että Suomi jakaantuu vauraaseen länteen ja toisaalta vaikeuksissa kamppailevaan itään. Etelä imee ihmisiä, miten käy pohjoisemman Suomen?
Jolkkonen ilmaisi ilonsa siitä, että näinä päivinä julkaistaan kirkon asiakirja maaseutulinjauksista.
– Ne tulevat ajankohtaiseen aikaan. Olen sen luonnoksiin tutustunut. Kiitän sen tekijöitä sydämellisesti. Toivon, että te kaikki jaksaisitte siihen perehtyä. Siinä esitetään haasteita, jotka ovat vaikeita, mutta joihin on myös ratkaisuja, jos niin tahdomme.
Maaseutu on piispan mukaan Suomen ruoka-aitta.
– Tuotamme jo nyt maailman puhtainta lähiruokaa. Maataloustuottajat myös kehittävät omaa työtään entistä ympäristöystävällisemmäksi. He tekevät kutsumustyötä, usein pienellä palkalla ja kellon ympäri. Se on kiitoksen ja arvostuksen aihe. Kirkkona meidän tehtävämme on heitä puolustaa ja rohkaista, siis puolustaa ja rohkaista, ei syyllistää eikä moittia, Jolkkonen painotti.
JOLKKONEN VIITTASI myös siihen, että maaseudulla toimii myös monia kansainvälisiä huippuyrityksiä. Tällaisiksi hän mainitsi esimerkiksi IIvari Mononen Oy:n Joensuussa ja Vieremällä toimivan Ponssen.
– Kiuruvedellä tehdään pian aidosta lehmänpaskasta biopolttoainetta, joka korvaa jopa 10 prosenttia rekkaliikenteen päästöistä. Taistelu elävän maaseudun puolesta on siis tärkeää inhimillisesti, ekologisesti kansantaloudellisesti ja nykyisin myös turvallisuuspoliittisesti. Ajatelkaa millaista olisi olla juuri nyt riippuvainen venäläisestä energiasta ja ukrainalaisesta viljasta, Jolkkonen haastoi kuulijoitaan.
Kirkon maaseutulinjauksessa todetaan piispan mukaan, että maaseudulla myös maallistuminen on totta.
– Onko siis syytä kulkea suu myrtsinä ja siipi maassa? Ei! Yhteisöllisyys ja hengellinen elämä ovat maaseudulla yhä vahva pohja vire.
Piispa valaisi asiaa esimerkein.
– Köyhässä Rautavaaran seurakunnassa yhteisvastuukeräyksen tuotto on jo vuosia ollut yli 5 euroa per seurakuntalainen, mikä on täysin ylivoimainen Suomen mestaruus. Joroisten seurakunnassa kasteprosentti oli 117, koska seurakuntalaisten lisäksi myös poismuuttaneet haluavat tulla juhlimaan ristiäisiä entiselle kotipaikkakunnalle.
Kiuruvedellä ja muutamissa Kainuun seurakunnissa kirkkoon kuulumisprosentti on Jolkkosen mukaan yli 80.
– Kuhmossa, jossa itse olen juuri nyt, seurakunnan jumalanpalvelukseen osallistuu striimauksen välityksellä viikon sisällä katselukertojen perusteella yli tuhat ihmistä joka viikko.
Ilomantsin piispantarkastuksessa kunnan luottamushenkilöt Jolkkosen mukaan halusivat, että heidät siunataan luottamustehtäväänsä ekumeenisesti kunnantalolla.
– Hyvinvointialueet idässä ja lännessä kehuvat jatkuvasti seurakuntien lapsi-, nuoriso-, perhe- ja diakoniatyötä.
Kuopion piispan mukaan on hyviä syitä kulkea pää pystyssä ja hymy huulessa.
– Ilo tarttuu. Annetaan sen näkyä! Kristillinen usko luo kiitollisuuden kulttuuria. Se luo hyvinvointia eli tekee hyvää meille ihmisinä ja yhteisöinä.
Meidän uskomme, virtemme ja rukouksemme muistuttavat Jolkkosen mukaan joka päivä siitä hyvästä, mitä Jumala on lahjoittanut ja jatkuvasti antaa meille kaikille
– Ajatelkaa, että hyvä Jumala antaa meille sen kunnian, että hän kutsuu meitä yhteistyöhön. Meidän pitää rohkeasti kutsua ihmisiä toimimaan Jumalan suuna, käsinä ja jalkoina seurakunnassa ja maailmassa. Haluan toivottaa teille hyviä yhteiskuntapäiviä sekä ihmisiä rakastavan Jumalan siunausta. Herra olkoon kanssanne, Jari Jolkkonen päätti tervehdyksensä.
Kirkon yhteiskuntapäivät järjestetään nyt neljättä kertaa. Joensuussa osanottajia on noin 80 henkeä eri puolilta Suomea. Yhteiskuntapäivät päättyvät tänään iltapäivän päätteeksi.
* * *
Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?
Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.
Antoisia lukuhetkiä!
Ilmoita asiavirheestä

