Alkuviikon uutiset kertoivat, että Helsingin ortodoksisen seurakunnan palveluksessa ollut isä Mitro Repo on erotettu papin toimesta. Seurakunnan päätöksen perusteluina on julkisuudessa esitetty sopimaton käytös ja toistuvat työntekoon liittyvät ongelmat.
Potkujen tarkempia syitä ei seurakunta voi kertoa. Julkisuudessa isä Mitron väitettyjä syntejä on kuitenkin ruodittu jo vuosien ajan.
Mitron tapauksessa huomataan jälleen kerran, että virkamiehen tai johtavassa asemassa olevan yleisesti ja papin erityisesti – vaikka ortodoksipapit eivät tarkkaan ottaen viroissa olekaan – on käyttäydyttävä tehtävänsä edellyttämällä tavalla.
Pappi on samanlainen syntinen ja vajavainen ihminen kuin kaikki muutkin, mutta silti hänen pitäisi olla myös kävelevä esimerkkikristitty. Tämän tietyn ristiriitaisuuden kanssa ovat hengenmiehet ja -naiset aina eläneet, vaihtelevalla menestyksellä.
Erityisesti pappien esimerkillisyydellä on ikivanhat perinteet. Yksi asian juuri johtaa jo Uuteen testamenttiin. Ensimmäisessä Timoteuksen kirjeessä paalutetaan ne ihanteet, joiden mukaisesti saarnaajien pitäisi tänäkin päivänä enemmän tai vähemmän ojentautua: seurakunnan kaitsijan pitäisi olla muun muassa moitteeton, yhden vaimon mies, ei juomiseen taipuvainen eikä rahanahne. Kaikkien kunnioituskin pitäisi hänen osakseen tulla.
Papin sopivan käyttäytymisen vaade ulottuu viranhoidon ohella myös vapaa-aikaan. Tässä asiassa pappi ei oikeastaan eroa muista näkyvissä tehtävissä työskentelevistä, eikä häneltä vaadita mitään ylivoimaista tai erityistä eettistä kyvykkyyttä. Asiallinen, kohtelias ja armelias lähimmäisen huomioiminen riittää. Omaa työtä tehdään myös yhteisön ja työnantajan luottamuksen varassa.
Toinen asia on se, että mediassa klassiset esimerkkikansalaiset – vaikkapa nyt papit, opettajat, poliitikot, poliisit ja upseerit – nostetaan edelleenkin muita herkemmin kepin nokkaan, kun lankeemuksia tapahtuu. Tämä perustuu siihen, että nämä jutut myyvät.
Mutta eivät ne myisi, ellei lukeva kansa janoaisi kertomuksia kellokkaittensa synneistä. Ehkä kaiken taustana on juuri odotus siitä, että jos edes nuo jaksaisivat täyttää ne ihanteet, mihin meidän kaikkien pitäisi pyrkiä.
Kuva: Minerva Seppälä. Kuvassa Pyhän Eliaan kirkko ortodoksisella hautausmaalla Helsingissä.
Lue myös: