Millaista on olla maallikko kirkossa, joka arvostaa teologista työskentelyä? Millä tavoin me kirkon rivijäsenet suhtaudumme teologiaan? Hahmottelen tässä viisi maallikkotyyppiä, jotka ovat toki kärjistettyjä. Suurin osa meistä lienee näiden erilaisia sekoituksia.
Ensimmäinen on insinöörikristitty, jolle kristinusko tarjoaa selkeän maailmankuvan ja moraalisen selkärangan. Vastauksen siihen, mikä on totta ja oikeaa, hän löytää helposti Raamatusta. Hänen teologiansa on konservatiivista ja tuonpuoleisuutta korostavaa.
Tunnekristitylle keskeistä on luottamus Taivaan Isän johdatukseen. Usko kantaa arjessa ja auttaa elämään lähimmäisten kanssa. Opilliset kysymykset eivät vaivaa mieltä. Tärkeintä on Jeesuksen rakkaus ja iankaikkisen elämän toivo.
Liturgiakristitty arvostaa kirkon perinteitä: messua, sakraalimusiikkia, kirkkotaidetta. Häntä kiehtoo hiljaisuuden viljely ja mietiskely. Teologiaa olennaisempaa on kristinuskon esteettisyys ja syvähenkisyys.
Aktivistikristitty korostaa oikeudenmukaisuutta ja maailman parantamista. Häntä puhuttelee liberaali vapautuksen teologia. Kirkon tulee aina olla köyhien ja sorrettujen puolella.
Viides tyyppi on se yleisin: välinpitämätön maallikko. Kirkko on hänelle menneisyyden instituutio, jolla ei juuri ole nykyihmiselle annettavaa. Yhteiskunta olisi hänestä kuitenkin köyhempi ilman kirkon kulttuurivaikutusta.
Kirkossa erilaiset kristityt ovat usein napit vastakkain. Konservatiivi tuomitsee aktivistikristityn, jonka usko on hänen mukaansa latistunut tämänpuoleiseksi puuhasteluksi. Tämä taas arvostelee konservatiivia liiasta tuonpuoleiseen keskittymisestä. Kirkkoon on pesiytynyt ikävä henki.
Näin ei kuitenkaan tarvitsisi olla. Luin amerikkalaisen Marcus J. Borgin kehutun kirjan Kristinuskon sydän – Uudelleen löydetty usko ja ilahduin. Borg rakentaa tyylikkäästi siltoja eri tavoin ajattelevien kristittyjen välille. Hän tarjoaa työkaluja nykytilanteen ymmärtämiseen ja sanoittaa kristinuskoa tämän päivän kielelle. Kaikesta ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta yritys on kiintoisa.
Borgin mukaan ei ole yhtä oikeaa kristinuskon tulkintaa eikä yhtä oikeaa tapaa elää kristittynä. Jos jollekulle toimii yhä perinteinen kristillisyys (Borgin vanha paradigma), se on hyvä. Jos joku taas kaipaa modernimpaa hahmotusta (Borgin nouseva paradigma), sekin on hyvä. Olennaista on kristinuskon ydin, sen sydän.
Kristinusko ei ole uskomista tiettyihin totuuslauseisiin vaan tie, jota kuljemme suhteessa Jumalaan. Niin perinteinen kuin moderni kristillisyys voi olla syvästi hengellistä. Ja mikä parasta: Borgin kuvaamalla nousevalla paradigmalla saattaisi olla annettavaa myös välinpitämättömälle maallikolle, jota kirkon perinteinen kieli ei puhuttele.
Kirjoittaja on dosentti ja Yliopiston almanakkatoimiston johtaja.
Kuva: Olli Seppälä
Lue myös:
Kolumni: Yhteisestä leivästämme riittää vain pieniä palasia kaikkein köyhimmille