Kirkon viestintäpalkinto myönnettiin Erätauko-säätiölle, joka kehittää jakolinjoja ylittävää keskustelukulttuuria

Erätauko-säätiön toimitusjohtaja Laura Arikka. Kuva: Erätauko-säätiö

Kirkkohallitus on myöntänyt Kirkon viestintäpalkinnon 2019–2020 Erätauko-säätiölle, joka pyrkii toiminnallaan muuttamaan suomalaista keskustelukulttuuria rakentavammaksi, vähentämään yhteiskunnan jakautumista ja lisäämään ihmisten osallisuutta yhteiskuntaan.

Säätiössä kehitettyä Erätauko-keskustelumenetelmää voidaan hyödyntää ryhmissä ja organisaatioissa, joissa tavoitellaan aiheen syvempää ymmärrystä tai erilaisten ihmisten tasavertaista kohtaamista.

Palkinnon luovuttanut arkkipiispa Tapio Luoma toteaa Kirkon viestinnän tiedotteessa, että Erätauko-säätiön toiminta on vahvasti linjassa kristinuskon mukaisten elämänarvojen kanssa.

"Jakolinjat ylittävä kunnioittava keskustelu, jossa eri tavoin ajattelevat ihmiset voivat kohdata ja kuulla toisiaan, on juuri nyt erittäin tärkeää", arkkipiispa sanoo.

"On suuri ilonaihe, miten sitoutuneesti ja tarmokkaasti Erätauko-säätiö on lähtenyt edistämään tätä tavoitetta. Yhteiskuntamme tarvitsee vuoropuhelun taitoja ja paikkoja."

Erätauko-säätiön toimitusjohtaja Laura Arikka toteaa, että palkinto on suuri kunnia nuorelle, viime vuonna perustetulle, säätiölle.

"Erätauko-keskusteluja järjestävät ja ohjaavat hyvin erilaiset toimijat. Haluan tässä samalla kiittää kaikkia heitä ja yhteistyökumppaneitamme. Yhdessä voimme vahvistaa ihmisten välistä luottamusta, demokratiaa ja yhteiskunnallista selviytymiskykyä. Erätauon avulla erilaiset ihmiset voivat osallistua rakentavaan yhteiskunnalliseen keskusteluun ja sitä kautta tulla nähdyksi ja kuulluksi. Se on tärkeää nyt ja tulevaisuudessa."

Erätaukoa käyttää ja on käyttänyt tähän mennessä yli 200 eri organisaatiota ja toimijaa. Keskusteluissa on ollut mukana 55 000 osallistujaa. Myös kirkko, monet seurakunnat ja hiippakunnat ovat "erätaukoilleet".

Säätiön ovat vuonna 2019 perustaneet Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Sitra, Suomen Kulttuurirahasto ja Svenska kulturfonden.

Kirkkohallitus jakaa Kirkon viestintäpalkinnon joka toinen vuosi merkittävästä panoksesta kristillisen sanoman, kristillisen tiedon tai kristinuskon mukaisten elämänarvojen välittämiseksi viestinnän eri keinoin. Palkintoa ei jaeta kirkon työntekijöille.

Palkinnon suuruus on 7 500 euroa. Laura Arikan mukaan palkinto käytetään kesätyöntekijän rekrytoimiseen säätiöön ja nuorten kanssa käytäviin Erätauko-keskusteluihin vuonna 2021.

Lue myös arkistojutut:

Kirkon viestintäpalkinto Helsingin Sanomien toimittajalle Anna-Stina Nykäselle

Kirkon viestintäpalkinto Aleppon kellot -ilmiön isälle Olli Sirénille

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.