Kirkon viestintäpalkinto Aleppon kellot -ilmiön isälle Olli Sirénille

Kirkkohallitus on myöntänyt Kirkon viestintäpalkinnon 2015–2016 helsinkiläisen viestintätoimiston Miltton Creativen toimitusjohtajalle Olli Sirénille.

Sirénin ehdottama ajatus saattokellojen soittamisesta kirkoissa syyrialaisen Aleppon kaupungin pommitusten uhreille ”sai poikkeukselliset mittasuhteet” lokakuussa 2016.

Palkinnon perusteluissa todetaan, että Sirénin aloite Helsingin Kallion seurakunnalle teki suuren palveluksen kristillisten arvojen, kuten lähimmäisen hädän ja auttamisen tietoisuuden, leviämiseen Suomessa ja maailmanlaajuisesti.

– Heräsin, luin uutiset pommitusten alkamisesta ja turhautumisen vallassa otin puhelimen käteeni ja aloin esitellä ja kehitellä ajatusta tästä surun ja myötätunnon ilmaisusta. Oli ihmeellistä nähdä, kuinka tunne alkoi kirkon piirissä levitä ja muuttui kymmeniksi tuhansiksi kellonlyönneiksi, Sirén kertoo Kirkon tiedotuskeskuksen tiedotteessa.

Kellojensoitto alkoi Kallion kirkossa 12.10.2016. Seurakunnat ympäri Suomen tarttuivat haasteeseen soittaa saattokelloja Aleppon uhreille. Kelloja soitettiin 24.10. asti, jolloin vietettiin sekä rauhan, ihmisoikeuksien ja kansainvälisen vastuun rukouspäivää että YK:n päivää. Kellojensoitto levisi Suomesta ympäri maailmaa neljälle mantereelle ja tavoitti kaikkiaan yli 800 kirkkoa.

– Tapahtuman saama huomio ja sitä seurannut keskustelu vastaavat täysin Kirkon viestintäpalkinnolle asetettuja sääntöjä ja vahvistavat edelleen kirkon ja sen perinteiden myönteistä roolia julkisessa keskustelussa. Laajalle levinneen uutisoinnin ohella keskeinen rooli Aleppon kellojen toteutuksessa oli sosiaalisella medialla, kirkon viestintäjohtaja Tuomo Pesonen kertoo.

Arkkipiispa Kari Mäkinen jakaa viestintäpalkinnon 7.9. kello 19 Kirkon viestintäpäivien yhteydessä olevassa gaalatilaisuudessa näyttelykeskus WeeGeessä Espoon Tapiolassa.

Kirkkohallitus myöntää palkinnon joka toinen vuosi merkittävästä panoksesta kristillisen sanoman, kristillisen tiedon tai kristinuskon mukaisten elämänarvojen välittämiseksi viestinnän eri keinoin. Palkintoa ei jaeta kirkon työntekijöille. Palkinnon suuruus on 7 500 euroa.

Kuva: Pyry Lepistö

Lue myös:

Viestintätoimisto etsii vuoden 2016 ”mahdollisuusviestijää” – ehdolla Aleppon kellot ja Irja Askola

Aleppon kellot nimetty ehdokkaaksi luovan suunnittelun kilpailuun

Aleppon kellot on vuoden uskontouutinen

”Kirkolla on selkärankaa tähän” – Nämä kuusi syytä tekivät Aleppon kelloista hetkessä ilmiön

Edellinen artikkeliPoliisi kävi paperittomien luona porilaisen kirkon tiloissa – ”Tilanne on tullut hankalammaksi”
Seuraava artikkeliKirkon Ulkomaanavulle nimettiin uusi hallitus – mukana presidenttiehdokas

Ei näytettäviä viestejä