Kirkon kulttuuripalkinto Jouni Laineelle ja Arto Mylläriselle

Kirkon kulttuuripalkinto on myönnetty kirkkoteatteriohjaaja Jouni Laineelle, 59, ja teatteriohjaaja Arto Mylläriselle, 59. Molemmat ovat pohjakoulutukseltaan kirkon nuorisotyönohjaajia mutta tehneet teatteria ammatikseen pitkään.

Palkinnon perusteluissa sanotaan, että Laine ja Myllärinen ovat ”tehneet viime vuosikymmeninä suuren työn suomalaisen kirkkodraaman hyväksi”.

Arto Myllärinen on palkintoperustelujen mukaan ohjannut positiivisella ja innostavalla otteella lukuisia juhlanäytelmiä, musikaaleja ja kirkkodraamoja samalla kannustaen seurakuntalaisia draaman pariin. Myllärinen on toiminnallaan vaikuttanut laajasti yhteiskunnassa, kirkossa, seurakunnissa, hengellisissä liikkeissä ja oppilaitoksissa.

Myllärinen on ohjannut paljon myös muuta teatteria kuin kirkkodraaman lajityyppiin kuuluvaa. Myllärinen on ohjannut esimerkiksi Nurmijärven Kivi-juhlille.

Jouni Laine puolestaan on ollut vuodesta 2000 päätoimisesti Hyvinkään seurakunnassa kirkkoteatterityön pioneerina ja kehittäjänä. Kirkkovuotta on hänen ohjauksessaan toteutettu draaman keinoin. Joulu- ja pääsiäisnäytelmät ovat täyttäneet kirkon vuosi toisensa jälkeen. Laine on palkintoperustelujen mukaan myös kirkollisen kesäteatterin uranuurtajia.

Laine on työskennellyt käytännössä koko työuransa ajan vuodesta 1982 alkaen Hyvinkään seurakunnassa, aluksi ohjaten lähinnä nuorisoteatteria. Hän on tällä hetkellä ainoa kirkon palkkalistoilla oleva työntekijä, jonka toimenkuva on tehdä teatteria.

Sekä Laine että Myllärinen ovat poikkeuksellisen työteliäitä teatterintekijöitä. Laine on esimerkiksi pitänyt tarkkaa listaa uransa aikana ohjaamistaan esityksistä. Niitä on 240.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Suomen kristillistymisen trilogia päätökseen kesäteatterissa

Draamamessun ohjaaja: Yleensä jumalanpalvelus on kuin amatöörien harjoitus

Edellinen artikkeliMikko Harjunpää hymyilee vastoinkäymisistä huolimatta
Seuraava artikkeliJari Jolkkonen aloittaa Radio Dein ja Kotimaan piispatenttien sarjan

Ei näytettäviä viestejä