Kirkollisten toimitusten teologia hämmentää – Piispainkokous aikoo esittää Kirkollisten toimitusten kirjaa uudistettavaksi

Kirkkokäsikirjaa halutaan uudistaa. Uudistus alkaisi Kirkollisten toimitusten kirjasta. Piispainkokous aikoo tehdä asiasta esityksen kirkolliskokoukselle.

Uudistusta alustettiin Järvenpäässä 3.–4.4. pidetyssä teologisessa seminaarissa, sillä toimitusten teologiassa tuntuu olevan epäselvyyttä.

– Muutaman viime vuoden aikana on käyty keskusteluja kohtaamisissa ja erilaisilla foorumeilla siitä, että kirkollisia toimituksia ja niihin liittyviä kysymyksiä pitäisi pohtia enemmän, koska emme aina tiedä mitä niistä ajattelemme, piispainkokouksen pääsihteerin Kari Kopperi totesi seminaarin aloituspuheessaan.

Kirkkokäsikirja on pappien työssään käyttämä kirja, joka sisältää toimituksissa tarvittavat kaavat, tekstit ja rukoukset. Se käsittää kolme osaa: Jumalanpalvelusten kirjan, Evankeliumikirjan ja Kirkollisten toimitusten kirjan. Kirkollisilla toimituksilla tarkoitetaan mm. kastetta, avioliittoon vihkimistä, hautaan siunaamista, muita siunaushetkiä, virkaan vihkimistä ja rukoushetkiä.

KIRKKOKÄSIKIRJAA ON viimeksi uudistettu prosessissa, jota käytiin vuosina 1988–2003. Kirkollisten toimitusten kirjan uudistus valmistui tuolloin viimeisenä.

– Kun toimituksia pohdittiin teologisista lähtökohdista, haluttiin vahvistaa toimitusten jumalanpalvelusluonnetta, Kuopion piispa Jari Jolkkonen analysoi seminaarissa nykyisen Kirkollisten toimitusten kirjan laatimista.

Jolkkosen mukaan tämä näkyy kirkollisten toimitusten rakenteessa, joka vastaa sanajumalanpalveluksen rakennetta. Lisäksi niissä suositaan Virsikirjan käyttöä ja paikkana kirkkoa. Käsikirjan rukousten sanoituksissa puolestaan on lähdetty ihmisen tunteesta käsin, mikä tuottaa seurakuntalaiselle vaikeutta samastua rukoukseen.

Jolkkonen toivoisi kaavojen välittävän enemmän tietoisuutta Pyhän Hengen lahjoista, Jumalan läsnäolosta ja kiitollisuudesta.

– Minimalistina pidän hyvänä selkeää kaavaa ja vähää säätelyä, koska se jättää tilaa pastoraaliselle harkinnalle, hän totesi.

PIISPAINKOKOUS PÄÄTTI lokakuussa 2021 asettaa ohjausryhmän selvittämään kirkollisten toimitusten teologiaa. Ryhmään ovat kuuluneet Kari Kopperi, Jari Jolkkonen, piispainkokouksen teologinen sihteeri Anna-Kaisa Inkala, kirkkoneuvos Petri Määttä, Kuusamon seurakunnan kirkkoherra Taina Manninen, jumalanpalveluksen ja kasvatuksen asiantuntija Terhi Paananen ja jumalanpalveluselämän kouluttaja Juhani Holma.

Ohjausryhmä on teettänyt aiheesta 13 teologista selvitystä, joita esiteltiin nyt Järvenpäässä. Niistä kootaan ensi syksynä artikkelikokoelma opetustarkoitukseen ja Kirkollisten toimitusten kirjan uudistuksen pohjaksi. Työn alla on vielä 14. selvitys, joka käsittelee musiikin teologiaa kirkollisissa toimituksissa.

Piispainkokous aikoo 17.4. kokouksessaan tehdä kirkolliskokoukselle esityksen Kirkollisten toimitusten kirjan uudistamisesta. Kirkolliskokous kokoontuu seuraavan kerran 9.–12.5.

Freija Özcan

 

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!

Edellinen artikkeliLuonto puhuu: Varpusparven sirkutus on kuin ääni menneisyydestä
Seuraava artikkeliHiljaisella viikolla Euroopassa piirretään muniin pahalta suojelevia symboleja – Koristelijoiden joukkoon liittyi myös Ilkka Tahvanainen, joka kertoo mistä on kyse

Ei näytettäviä viestejä