Kirkolliskokous puolsi kirkon toimielinten sähköisiä kokouksia – lakimuutos etenee nopeasti

Kirkolliskokous on hyväksynyt yksimielisesti nykyiseen kirkkolakiin tehtävät muutokset, jotka mahdollistavat kirkon toimielinten sähköiset kokoukset.

Asiaa kirkolliskokoukselle esitelleen kirkkoneuvos Pirjo Pihlajan mukaan opetus- ja kulttuuriministeriö on varautunut lain nopeaan käsittelyyn. Muutokset edellyttävät eduskunnan hyväksynnän.

Kirkolliskokouksen lakivaliokunnan mukaan mahdollisuus sähköisiin kokouksiin turvaa päätöksenteon kirkon toimielimissä paitsi meneillään olevan pandemian aikana myös vastaavanlaisissa tilanteissa tulevaisuudessa. Se tarjoaa myös riskiryhmiin kuuluville luottamushenkilöille yhdenvertaiset mahdollisuudet hoitaa luottamustehtääväänsä.

Lakivaliokunta piti mietinnössään hyvänä myös sitä, että esitys sähköisten kokousten mahdollisuudesta otti huomioon kirkkohallituksen hyväksymän energia- ja ilmastostrategian. Muutoksella voidaan lakivaliokunnan mukaan arvioida olevan myös suotuisia taloudellisia vaikutuksia, koska menoja karsiutuu sähköisten kokousten myötä.

Kirkolliskokouksessa aiheesta käydyssä keskustelussa esitystä valmistelemassa ollut edustaja Hanna Mithiku kertoi, miten esityksen eteenpäin saaminen oli ollut vaikea prosessi. Luottamushenkilöiden saama vastaus Kirkkohallituksesta oli ollut, ettei asialle voi tehdä mitään. Mithiku toivoi vastaisuudessa Kirkkohallitukselta toisenlaista asennetta ja vastauksia. Edustaja Tapani Rantala kiitti kuitenkin, että esityksen käsittely oli lopulta onnistunut kiireellisesti.

Edustaja Marjaana Toiviainen totesi ymmärtävänsä hallinnollisen prosessin ja sen haasteet.

– Mutta lähtökohta ei voi olla se, että asiat ovat aina mahdottomia.

Toiviainen muistutti, että kirkon uudessa strategiassa puhutaan notkeudesta ja kontekstuaalisuudesta.

– Toivon, että se muistetaan.

Lue myös:

Kirkkohallitus esittää muutosta kirkkolakiin, jotta luottamushenkilöt voisivat kokoustaa etänä

Lupa etäkokouksiin päättyi kirkossa poikkeusolojen lakattua – päättäjät palaavat kokoushuoneisiin

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Edellinen artikkeliKristityn ja toisin uskovan kirkkohäät synnyttivät uhkakuvia kirkolliskokouksessa
Seuraava artikkeliSaila Munukka kirkkoherraksi Mänttä-Vilppulaan – seurakunnassa on jo naispuolisten kirkkoherrojen perinne

Ei näytettäviä viestejä