Kirkollis­kokouksen edustaja-aloitteessa kaivataan evankeliointia takaisin seura­kuntien toimintaan

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous kokoontuu 8.–12.11. istuntoviikolleen Turun kristilliselle opistolle. Käsiteltäviä asioita ovat muun muassa uusi kirkkolaki ja kirkkojärjestys, mutta myös kummien lisääminen aikuisille, lausuntopyyntö hallituksen esityksestä Ahvenanmaan itsehallintolaiksi ja talousarvioaloite Enonkosken luostariyhteisön toiminnan turvaamisesta.

Kirkolliskokouksen käsiteltäväksi tulee myös edustaja-aloite, jossa pyydetään piispainkokoukselta toimenpiteitä evankelioimistyön vahvistamiseksi kirkossa. Aloitteen on allekirjoittanut 32 edustajaa.

Edustaja-aloitteessa ollaan huolestuneita kirkon vähenevästä jäsenmäärästä ja toimenpiteistä, joilla tilannetta pyritään korjaamaan.

”Ei riitä, että esitämme erilaisia rationaalisia syitä kirkkoon kuulumiseen, kuten perinteen säilyttäminen, kirkolliset toimitukset tai sen, että kirkko tekee monenlaista hyvää. On selvää, että kirkollisiin toimituksiin panostaminen ei riitä, vaan missionaaristen yhteisöjen merkitys tulee entistä tärkeämmäksi”, aloitteessa kirjoitetaan.

Kirkon nykytila ja tulevaisuus edellyttävät aloitteentekijöiden mukaan erityistä panostamista rukoukseen, haluun julistaa evankeliumia ja ihmisten johdattamista Kristuksen tuntemiseen. Allekirjoittajat ovat kuitenkin kiinnittäneet huomiota siihen, että kirkon ammattien ja erityistehtävien ydinosaamisten kuvauksista puuttuvat evankelioimistoiminnan valmiudet.

Niinpä aloitteessa pyydetään piispainkokousta laatimaan kiireellisesti käytännön toimintaperiaatteet seurakuntien evankelioimistoimintaa varten ja viestittämään ne työntekijöille hiippakuntien kautta. Hiippakuntien halutaan järjestävän kirkkoherroille kokouksen evankelioimistoiminnasta, ja seurakuntia pitäisi kehottaa laatimaan suunnitelma tavoittavasta evankelioimistoiminnasta.

Aloitteen ovat allekirjoittaneet seuraavat edustajat:

Pekka Simojoki, Arto Antturi, Göran Stenlund, Sirkka Pylkkänen, Pasi Palmu, Marja-Leena Ruostesaari, Janne Kaisanlahti, Hannele Karppinen, Niilo Räsänen, Juha Perilä, Vuokko Vänskä, Aulis Ansaharju, Jouko Ylinen, Eeva-Riitta Hahtola, Soili Haverinen, Pekka Heikkilä, Jouko Jääskeläinen, Heikki Sorvari, Pauli Niemelä, Ville Auvinen, Hannu Kippo, Pekka Niiranen, Erkki Puhalainen, Johanna Lumijärvi, Erkki Koskenniemi, Matti Salomäki, Lasse Sulo, Arja Heikkinen, Antti Ahonen, Marianna Juntti, Seija Kuikka, Matti Ketonen.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Kirkolliskokouksen edustaja-aloitteessa kaivataan evankeliointia takaisin seurakuntien toimintaan

Edellinen artikkeliKynttilät haudoilla ja muisto­paikoilla kuuluvat pyhäin­päivään, joka on myös suosittu kirkko­pyhä
Seuraava artikkeliProfessori Paavo Kettunen on puhunut vuosia hengellisestä häpeästä ja nyt hän tutustuttaa meidät uuteen käsitteeseen, hengelliseen minuuteen

Ei näytettäviä viestejä