Eläkkeellä oleva Itä-Suomen yliopiston käytännöllisen teologian professori Paavo Kettunen tunnetaan kirkollisessa ympäristössä erityisesti ripin ja häpeän tutkijana. Kettusen kehittämä käsite hengellinen häpeä haastoi sielunhoidon. Hän kirjoitti aiheesta kirjan Kätketty ja vaiettu suomalainen hengellinen häpeä (Kirjapaja 2011).

Hengellisestä häpeästä on kyse esimerkiksi siinä, kun ihminen pyytää Jumalalta jotain, mutta ei saa vastausta. Ihminen kokee, että hänet on hylätty. Tunne ei ole syyllisyys, vaan häpeä, jonka psykologinen tausta on syvällä vauvaiässä: lapsi kokee, ettei kelpaa äidilleen.

Häpeä liittyy kelpaamattomuuteen ja arvottomuuden tunteeseen, ei tekoihin, syyllisyyteen tai syntiin. Häpeään ei auta anteeksianto – se saattaa jopa pahentaa tilannetta.

Anteeksiantamuksen viesti häpeästä kärsivälle saattaa Kettusen mukaan muodostua jopa kokemukseksi: saan anteeksi, että olen olemassa.

– Kun aloin puhua 2000-luvun alkupuolella häpeän problematiikasta ja hengellisestä häpeästä, kävin pitämässä parisataa esitelmää eri puolilla Suomea. Kiinnostusta aihetta kohtaan siis riitti. En ole mistään muusta tutkimuksestani puhunut niin paljon kuin häpeään liittyvästä, Kettunen sanoo.

Nyt Paavo Kettunen tuo tuoreessa kirjassaan Kuka minä todella olen? (Väyläkirjat 2021) keskusteluun uuden käsitteen: hengellisen minuuden.

Kirjassa ei kuitenkaan puhuta siitä suoraan kovin paljon. Käsite esiintyy vain muutamassa kohdassa.

– Se on totta, sillä oikeastaan koko kirja käsittelee aihetta, vaikka sitä ei aina lukijalle selvästi sanota. Käsite hengellisestä minuudesta alkoi muotoutua mielessäni vasta, kun olin kirjoittanut kirjan miltei loppuun.

Itse asiassa kirja on yksi osa Kettusen laajemmaksi kokonaisuudeksi alun perin kaavailemaa teosta, joka olisi käsitellyt ihmistä, Jumalaa ja maailmaa.

Hengelliset liikkeet ilmentävät minuuden osa-alueita

Hengellisellä minuudella Paavo Kettunen tarkoittaa kaikkia niitä ominaisuuksia, jotka kuuluvat ihmiseen ja joilla tämä kuvaa itseään ja suhdettaan uskoon.

Yleensä minuus jaetaan kolmeen alueeseen: yksityiseen, sosiaaliseen ja ihanneminuuteen. Hengellinen minuus ei ole erillinen neljäs osa-alue, vaan se ilmenee kaikilla kolmella osa-alueella. Se on kokonaiskuva hengellistä elämää elävästä ihmisestä.

Kettunen tarkentaa, että sama dynamiikka toimii poliittisen ideologian tai toisen uskonnon suhteen. Oman elämän persoonalliset puolet, siis oma minuus, vaikuttaa aatemaailmaan ja muotouttaa sen tietynlaiseksi.

– Myös hengelliset liikkeet ilmentävät ihmisessä minuuden osa-alueita ja saavat ne liikkeelle. Esimerkiksi körttiläisyydessä on paljon ihmisen huonommuuden korostusta, joka saattaa vedota ihmiseen, jolla on huono itsetunto. Tai se voi ikään kuin antaa luvan siihen, että ihmisen ei tarvitse kieltää huonouttaan ja epätäydellisyyttään. Vastaavasti vanhoillislestadiolaisuus ja viidesläisyys vetoavat ihanneminuuteen ja tiettyyn sosiaalisen yhteisön täydellisyyteen.

Hengelliset asiat todentuvat psyykkisen kokemuksen kautta

Hengellinen minuus syntyy siitä, minkälainen on ihmisen minuus kaikkine osa-alueineen.

– Itsetuntonsa kanssa kipuileva ihminen vie saman kipuilun jumalasuhteeseen. Ihminen joutuu kysymään myös Jumalan edessä, kelpaanko minä. Silloin, kun ihminen on masentunut tai ahdistunut, hän tuo myös nämä puolensa jumalasuhteeseensa.

– Masentuneen jumalakuva voi poiketa paljonkin asianomaisen jumalakuvasta silloin, kun hän psyykkisesti voi paremmin. Turvattomuutta kokeva voi tarvita hyvin varmaa ja selkeää uskoa ja etiikkaa. Nämä hengelliseen minuuteen liittyvät asiat nousevat hyvin syvältä ihmisestä. Opillinen väittely niistä ei vie asiaa yleensä eteenpäin. Se voi kyllä rikkoa ihmissuhteita.

Kettusen mukaan merkitykselliset asiat – tässä tapauksessa hengelliset ja teologiset – todentuvat psyykkisen kokemuksen kautta. Niinpä esimerkiksi kirkon kannanotot samaa sukupuolta olevien avioliittoihin eivät ole vain järkiperäistä pohdintaa, vaan jokainen asiasta käytyyn keskusteluun ja päätöksentekoon osallistuva tuo omat kokemuksensa mukanaan.

Seksuaalisuteen ja sukupuolisuuteen liittyvät asiat ovat niin syvästi osa ihmisen identiteettiä, että jos niille ei hengellisen minuuden alueelta löydy liittymäkohtaa tai hyväksyntää, on seurauksena kokemus hylätyksi tulemisesta.

– Tämän vuoksi kysymystä samaa sukupuolta olevien avioliitosta ei tule käsitellä vain teologisena tai tasa-arvokysymyksenä, sillä se koskettaa syvästi myös ihmisen hengellistä identiteettiä, Paavo Kettunen sanoo.

Miten seurakunnissa tuetaan itsetuntoa?

Hengellinen minuus on ihmisessä osittain kätkettyä, kuten minuus muutoinkin. Kyse on syvävirroista ihmisessä.

Mutta niin syvällä ei sentään olla, etteikö ihminen voisi vaikuttaa hengelliseen minuuteensa esimerkiksi itsetuntemuksen avulla.

– Sitä voi oppia sielunhoidon, terapian ja hengellisen ohjauksen kautta. Esimerkiksi jos huonon itsetunnon heijastuma on halu pitää Jumalaa pystyssä tietynlaisen elämäntavan ja sisäisten vaatimusten avulla, siitä voi vapautua ja huomata, että se onkin Jumala, joka kannattelee minua eikä päinvastoin. Jumala on elämän perusta.

Paavo Kettunen korostaa varsinkin terapeuttien osaamista hengellisissä asioissa. Sitä on pystytty edistämään muun muassa Therapeia-säätiön pastoraalipsykologisissa psykoterapeuttikoulutuksissa.

– Ei voi olla niin, että terapeutti vaatii asiakasta luopumaan elämänsä hahmottamisesta hengellisen käsitteistön avulla, vaan ammattimaisen terapeutin on tärkeä ymmärtää, mitä uskonnolliset ilmaisut merkitsevät ihmiselle.

Kettunen heittää myös haasteen seurakuntiin: miten tukea kaikessa ihmisten kohtuullista itsetuntoa?

Kristillinen ihmiskäsitys painottaa kolmea asiaa: ihmistä luotuna, langenneena ja pelastusta tarvitsevana.

Paavo Kettunen sanoo kirjassaan, että lankeemukseen eli ihmisten syntisyyteen keskittynyt kristillinen julistus ja opetus johtaa yksipuolisuuteen.

”Jos huomio kiinnitetään korostetusti ihmisen eettisen epäkelpoisuuteen ja hänen tekoihinsa, päädytään helposti pessimistiseen ihmiskäsitykseen ja ihmisen pahuuden korostamiseen. Monesti vaikuttaa siltä, että tämä vaara uhkaa enemmän kristittyjä kuin muita”, Kettunen kirjoittaa.

Ihmisen pahuuden yksipuolinen korostaminen saattaa Kettusen mielestä turhentaa Jumalan luomistyön hyvyyden ja vedota minuuden siihen puoleen, joka korostaa omaa huonoutta.

Kirjoitus on julkaistu 5.11. ilmestyneessä Kotimaan PRO-liitteessä.