Kirkkohallitus arvostelee uutta alkoholilakia – ”Lisäisi terveyshaittoja ja eriarvoistumista”

Uusi alkoholilaki lisäisi toteutuessaan terveyshaittoja, sosiaalisia ongelmia ja eriarvoistumista, kirkkohallitus katsoo lausunnossaan sosiaali- ja terveysministeriölle.

Kirkkohallituksen virastokollegio käsitteli lausuntoa eilen torstaina. Lausunto menee vielä kirkkohallituksen täysistunnon käsiteltäväksi ensi tiistaina.

Hallituksen esitystä uudistetusta alkoholilaista odotetaan eduskuntaan keväällä. Kirkkohallitus arvostelee lakiesitystä sisäisesti ristiriitaiseksi. Esitykseen liittyy sen mukaan myös vakavia yhteiskuntaeettisiä ongelmia.

Kirkkohallituksen lausunnossa todetaan, että vaikka esityksen tavoite on vähentää alkoholihaittoja, se todennäköisesti lisäisi niitä.

Kirkkohallituksen mukaan alkoholipolitiikan lähtökohtana pitäisi olla kaksi periaatetta: heikoimman osapuolen etu ja suurimman mahdollisimman hyödyn tavoittelu suurimmalle mahdolliselle hyötyjien joukolle. Kirkkohallitus toteaa, että esitysluonnos on näiden molempien periaatteiden vastainen.

Heikoimman osapuolen etu edellyttää kirkkohallituksen mukaan, että alkoholinkäytön haittoja tarkastellaan erityisesti lasten ja nuorten sekä sosiaalisesti ja terveydellisesti huonoimmassa asemassa olevien aikuisten ja vanhusten kannalta.

Suurin mahdollinen hyöty suurimmalle mahdolliselle hyötyjien joukolle puolestaan merkitsee Kirkkohallituksen mukaan sitä, että kansanterveys asetetaan elinkeinopolitiikan edelle.

Kirkko suosisi Ruotsin mallia

Kirkkohallitus katsoo lausunnossaan, että toteutuessaan alkoholilain uudistus todennäköisesti johtaisi Alkon roolin heikkenemiseen. Kirkkohallitus puoltaa päinvastaista kehitystä.

”Sen [Alkon] asiantuntemus ja vastuu alkoholin myynnissä sisältää myös valistustoiminnan, jota tulisi edelleen vahvistaa”, lausunnossa todetaan.

Kirkkohallituksen mukaan olisi suotavaa, että alkoholinkulutus siirtyisi nykyistä enemmän ravintoloihin. Näin ollen se kannattaa lakiesityksen linjausta siitä, että ravintoloita koskevaa sääntelyä kevennettäisiin.

Kirkkohallitus suosittaa, että kaupoissa myytäisiin Ruotsin mallin mukaisesti ainoastaan juomia, jotka sisältävät alkoholia korkeintaan 3,5 tilavuusprosenttia.

”Toinen hyväksyttävissä oleva toteuttamisvaihtoehto on säilyttää nykyiset alkoholilainsäädännön periaatteet ja samalla pyrkiä siirtämään alkoholijuomien nauttimista anniskelun suuntaan”, lausunnossa kirjoitetaan.

Esityksen mukaan kaupoissa saisi myydä juomia, jotka sisältävät alkoholia 5,5 tilavuusprosenttia. Nyt raja on 4,7 prosenttia.

Lausuntonsa päätteeksi kirkkohallitus ilmaisee vastustavansa ehtoollisviinien verovapauden poistamista. Sosiaali- ja terveysministeriö sekä valtiovarainministeriö pohtivat parhaillaan, säädetäänkö ehtoollisviini verolliseksi. Tähän saakka alkoholivero ei ole koskenut ehtoollisviiniä.

”Ehtoollisviiniä käytetään osana uskonnollista sakramenttia, jolloin viiniä ei kyseisessä käytössä voida pitää nautintoaineena eikä kyse ole myöskään alkoholijuoman anniskelusta”, lausunnossa todetaan.

Kuva: Jukka Granström

Lue myös:

Kirkko tyrmää aikeet ehtoollisviinin verottamisesta – ”Suomen hallituksen poliittinen päätös”

Kommentti: Osataan se populismi kirkossakin – leikkausten uhatessa diakoniakortti pöytään

Edellinen artikkeliPaavi muisti puheessaan Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlaa
Seuraava artikkeliJärjestöt neuvottelivat avioliitosta – ”Tämä tuo konservatiiveja entistä lähemmäs toisiaan”

Ei näytettäviä viestejä