Keskustan puoluesihteeri ja Kari Peitsamo teologiseen tiedekuntaan

LaaninenTimoTimo Laanisen nimi on Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan valittujen joukossa. Hän kuulee Kotimaa24:ltä tulleensa valituksi. Hän ottaa onnittelut vastaan tyylilleen rauhallisena.

– Kiitos kiitos.

Laanisen mielestä teologin koulutus soveltuu erittäin hyvin puoluesihteerin tehtävään.

– Mietin tätä politiikan nykytilaa, jossa yleinen epäluottamus poliitikko ja poliittista järjestelmääkin kohtaan vallitsee. Ihmisyyden peruskysymyksiin paneutuva opiskelu voisi tukea puoluesihteerin tehtävää ja ylipäätään poliitikon tehtävää.

Hänen tarkoituksensa on opiskella työnsä ohella eikä siis jättäytyä päätoimiseksi opiskelijaksi.

– Istun monta tuntia viikossa julkisissa kulkuvälineissä, sen ajan voi tenttikirjankin lukemiseen käyttää.

Laaninen toteaa miettineensä teologiseen pyrkimistä jonkin aikaa.

– Lopulta kysyin itseltäni, miksi ei.

Hän arvelee, että syntymävuosi 1954 voi tuoda rajoitteita, mutta kertoo siitä huolimatta pohtineensa, että elämässä voisi tehdä jotakin muutakin kuin politiikkaa. Pappeuden hän määrittelee unelmaksi tai mahdollisuudeksi, mutta ei aseta sen suhteen mitään kiinteää tavoitetta.

Onko sinulla pappiskutsumus?

– Varmaan olen tällainen klassinen: ”Äiti oli pojasta pappia toivonut.” Kyllä tämä poliitikon ammatti on myös kutsumustehtävä ja siinä mielessä pappeus kutsumuksena ei tunnu vieraalta, hän vastaa.

Laaninen ei halua lähteä ottamaan kantaa Päivi Räsäsen Raamatun ja lain noudattamisesta esittämiin lausuntoihin. Puoluesihteeri kuitenkin sanoo, että teologiseen tiedekuntaan pyrkiminen on hänen osaltaan myös ”kannanotto kirkon puolesta, jota monin tavoin Suomessa tällä hetkellä riepotellaan”.

Puoluesihteeri Laaninen on myös Kotimaa-lehden kolumnisti.

Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan päässeiden joukossa on myös toisen tunnetun julkisen henkilön nimi. Hän on rock-muusikko Kari Peitsamo. ”Repikää tosta”, Peitsamo kommentoi torstai-iltapäivänä tuoreeltaan Twitterissä ja linkkaa teologiseen päässeiden nimilistaan. Lue Peitsamon ajatuksista lisää täältä ja lue myös hänen kommenttinsa tämän uutisen keskusteluosiosta.

Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan valittujen nimet

Tässä joukossa Åbo Akademin teologiseen tiedekuntaan valittujen nimet

Itä-Suomen yliopisto ei julkista verkossa sen teologian osastolle päässeiden nimiä

(Maininta Peitsamon twiitistä päivitetty kello 16.55)

Edellinen artikkeliSuomen kansalaiseksi alkuvuonna yli 4200 ulkomaalaista
Seuraava artikkeliSeksuaalisesta häirinnästä jatkossa sakkoa?

Ei näytettäviä viestejä