Katoliselta kirkolta Suomessa jyrkkä viesti jäsenmaksusta – ”Pelkkä kiltti muistutus ei riitä”

Katolinen kirkko Suomessa kovensi vuoden alussa äänenpainojaan vapaaehtoisen jäsenmaksun keräämisessä. Tämän vuoden alusta se on painottanut, että jäsenet ovat velvollisia maksamaan 1,5 prosenttia verotettavista ansiotuloistaan oman seurakuntansa jäsenmaksutilille. Ennen maksusta puhuttiin vapaaehtoisena.

Katolisen tiedotuskeskuksen johtajan Marko Tervaportin mukaan sävy on muuttunut, sillä kauniit pyynnöt eivät yksinkertaisesti ole tuoneet kirkolle tarpeeksi varoja kulujen kattamiseksi.

– On tarkasteltu varainkeruutapoja ja todettu, että ihan pelkkä kiltti muistutus jäsenmaksusta ei enää riitä. Viime kädessä kirkon elämä ja toiminta perustuvat siihen, että jäsenet kustantavat sen. Kirkon tukeminen on jokaisen katolilaisen velvollisuus aivan kirkkolainkin perusteella – ja on sitä aina ollut.

Tervaportin mukaan taloudellista tilannetta vaikeuttaa esimerkiksi se, että viranomaisten velvoittamana kirkko on viime syksystä lähtien joutunut maksamaan papeilleen normaalia palkkaa. He ovat saaneet aiemmin asunnon, ruokaa ja taskurahaa. Rahallista tukea pappien taskurahoihin ovat antaneet saksalaiset papit. Uutisen muutoksesta voi lukea täältä.

– Saksasta tulee tietääkseni suurin piirtein sama tuki hiippakunnan pappien ylöspitoon kuin aikaisemminkin. Velvoite järjestää pappien palkkausasiat työsuhteisina lisää kuitenkin maksettavien verojen ja muiden maksujen määrää huomattavasti.

Myös leirikeskus Stella Mariksen huonokuntoisia rakennuksia on viime syyskuussa poistettu käytöstä ja päätetty purkaa. Uutisen aiheesta voi lukea täältä. Uusien rakentamiseen ei kuitenkaan tällä hetkellä ole varaa, Tervaportti kertoo.

Painokkaamman kehotuksen vaikutusta on vielä vaikea arvioida, Tervaportti sanoo. Hän kuitenkin arvelee, että se olisi jo nyt tuonut hieman lisää tuloja.

– Mutta tuskin riittävästi, että olisimme niin omavaraisia kuin haluaisimme.

Tervaportti: Jäsenmaksun kerääminen verotuksen kautta on tehokkaampaa kuin vapaaehtoinen jäsenmaksu

Mitään pikaista ratkaisua taloustilanteen kohentamiselle ei ole. Tervaportin mukaan katolisessa kirkossa on jo pitkään ajateltu, että asia korjaantuisi, jos kirkolle myönnettäisiin oikeus kerätä jäsentulonsa kirkollisveron kautta.

– Jos miettii tällaista ”vapaaehtoista velvollisuutta”, niin mitä kävisi, jos esimerkiksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon toiminta perustuisi vastaavaan järjestelyyn? Kuinka moni luterilainen maksaisi jäsenmaksun? hän sanoo.

– Kun Ruotsissa uudistettiin uskonnonvapauslaki, kaikki uskonnolliset yhdyskunnat saivat mahdollisuuden kerätä jäsenmaksunsa verotuksen kautta. Se olisi tasa-arvoisin ja reiluin tapa toteuttaa se.

Verojen kerääminen jäseniltä herättäisi varmasti myös vastustusta, Tervaportti sanoo. Hän kertoo kuulleensa, että Ruotsissa jotkut, tyypillisesti varakkaat seurakuntalaiset ovat eronneet kirkosta kirkollisveron takia.

– Jos kirkollisuuden taso on se, että erotaan jäsenmaksun maksamisen takia, niin se on sitten niin. Joka tapauksessa vero tuottaisi merkittävästi, vaikkei olisi niin suuri jäsenmäärään nähden kuin evankelis-luterilaisessa tai ortodoksisessa kirkossa.

Katolisen kirkon jäsenmäärä Suomessa kasvaa vuosittain ja rikkoo lähiaikoina 15 000 seurakuntalaisen rajan. Todellisuudessa katolilaisia on enemmän, mutta he eivät ole rekisteröityneet seurakuntien jäseneksi.

Kuva: Olli Seppälä. Pyhän Henrikin katedraali Helsingissä.

Lue myös:

Katolisella kirkolla on Suomessa pian 15 000 jäsentä

Katolinen kirkko Suomessa alkaa maksaa papeilleen palkkaa – tarve selvisi työsuojelutarkastuksessa

Katolisen kirkon leirikeskuksen toiminta lakkaa – Stella Mariksen rakennuksia puretaan homeongelmien takia

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliSateenkaariavioliittoja solmittiin viime vuonna liki 250
Seuraava artikkeliNaisteologit toivovat naista piispaksi – erityisjärjestelyihin suhtaudutaan varauksellisesti

Ei näytettäviä viestejä