Naisteologit toivovat naista piispaksi – erityisjärjestelyihin suhtaudutaan varauksellisesti

Viimeaikaisissa piispanvaaleissa on puhuttu sukupuolten välisestä tasa-arvosta ja siitä, kuinka piispakunta koostuu jälleen vain miehistä. Tämä on kirvoittanut erilaisia avauksia.

Yksi niistä on esitetty Kotimaa24:ssä viime viikolla kirjoitetussa kommentissa. Siinä julkaisupäällikkö Olli Seppälä toteaa, että Espoon tulevissa piispanvaaleissa miespuolisten ehdokkaiden kannattaa ennen ehdolle lähtemistä miettiä kaksi kertaa, asettavatko he etusijalle kirkon kokonaisedun vai omat urahaaveensa.

Oikeastaan miehillä olisi Seppälän mielestä tasa-arvon nimissä Espoon vaaleissa väistämisvelvollisuus.

Seppälä jatkaa tekstissään, että ”Espoon hiippakunnan päättäjät ja piispantekijät eivät vapaudu historiallisesta vastuustaan vetoamalla siihen, että onhan Oulussakin tänä vuonna piispanvaali. Tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, ettei naisia ole tulossa edes ehdolle. Oulun hiippakunnassa piispan äänestäjillä ei ole samanlaista historiallista vastuuta kuin espoolaisilla, sillä Oulun suunnalla vallitsee toisenlainen sielunmaisema.”

Kommentin voi lukea kokonaisuudessaan täältä.

Kotimaa24 kysyi tunnetuilta naispuolisilta teologeilta, mitä he ajattelevat tulevista piispanvaaleista.

”Jokaisen piispan valinta on myös koko kirkon asia”

Helsingin piispaksi viime kesänä ehdolla ollut Luterilaisen maailmanliiton (LML) apulaispääsihteeri Kaisamari Hintikka toteaa, että ajatus miesten ehdokkaaksi hakeutumisesta pidättäytymisestä herättää ristiriitaisia tunteita.

– Kyse on samalla kertaa oikeudenmukaisuudesta ja tasa-arvosta, hän sanoo.

Hintikka muistuttaa taustaksi, että LML julkaisi muutama vuosi sitten asiakirjan sukupuolten välisestä oikeudenmukaisuudesta, jonka suositusten toteuttamiseen Suomen evankelis-luterilainen kirkkokin on kutsuttu.

– Sen henki on, että oikeudenmukaisuuden näkökulmasta annetaan enemmän niille, jotka ovat saaneet vähemmän. Jos on ”naisvaje”, niin suositaan sitten naisia. Siinä on ero tasa-arvo-ajatteluun ja tässä mielessä Seppälän ajatus linkittyy samaan näkökulmaan.

Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen.

– Onko se tapa kuitenkaan se, että ei pidä asettua edes ehdolle. En ole siitä varma. Vai pitäisikö sama kysymys esittää ehdokkaiden asettajille – vai onko asia vain äänestäjien asia?

Missään tapauksessa asia ei ole Hintikan mielestä vain yksittäisen hiippakunnan piispanvaalin asia.

– Piispainkokouksella on paljon valtaa. Silloin jokaisen piispan valinta on myös koko kirkon asia. Sitä joukkoa pitäisi tarkastella kokonaisuutena.

Hintikan mielestä nyt pitäisi luoda tapoja, joilla kirkossa nostetaan naisia. Kirkossa on hänen mukaansa vallalla sellainen kulttuuri, jossa pätevyys tai sopivuus tiettyihin virkoihin nähdään sukupuolivärittyneiden silmälasien läpi.

– Sitä keskustelua pitäisi avata, mitä ominaisuuksia johtajalta haetaan. Jos ne ominaisuudet ovat sukupuolittuneita, pitää miettiä, vaikuttavatko odotuksiimme todelliset johtajalta vaadittavat ominaisuudet vai tottumus.

Keskustelu tai sukupuolikiintiöt voivat murtaa ajatusmalleja

Kirkon päätöksentekijöissä on Hintikan mukaan vielä monia, jotka ovat kasvaneet ja eläneet kulttuurissa, jossa piispa tai johtaja on lähtökohtaisesti mies. Tällöin ajatus naisesta piispana ei ole luonteva.

– Juuri tällaisten ajatusmallien murtamiseen tarvitaan joskus tietoisia rakenteita, oli se sitten ohjatumpaa virkateologista keskustelua tai sukupuolikiintiöitä. Niiden avulla voimme pidemmällä aikavälillä monipuolistaa käsitystämme johtajuudesta kirkossa niin, että se ei olisi enää samalla tapaa sukupuolitettu kuin nyt.

Hintikan mukaan keskustelu on parempi kuin kehotus, että miehet eivät saisi asettua ehdolle tai heitä ei saisi äänestää.

– Sellaisesta muutospyrkimyksistä seuraava muutos ei juurru kovin syvään eikä ole kestävä. Tarvitaan muutos, joka kantaa kauemmaksi.

Hintikan mukaan nyt on tämän keskustelun aika ja ajatus väistämisvelvollisuudesta oli yksi keskustelunavaus.

– Toivottavasti siitä ei seuraa vain juupas-eipäs-väittämistä, vaan nyansoidumpaa keskustelua, joka lopulta johtaa konkreettisempiin toimenpiteisiin ja tilanteen korjaamiseen.

Ouluun valitaan piispa elo–syyskuussa ja Espooseen todennäköisesti hieman myöhemmin syksyllä.

Kaisamari Hintikka, oletko käytettävissä, jos sinua pyydetään ehdokkaaksi tämän vuoden piispanvaaleihin?

Hintikka ei vielä paljasta omaa kantaansa.

– Jos nyt antaisi pölyn laskeutua arkkipiispanvaalin jälkeen. Haluaisin rauhoittaa tämän paastonajan piispanvaalispekuloinneilta.

Sisäistä kutsua virkaan ei voi kiintiöidä

Espoon Tapiolan seurakunnan kirkkoherra Päivi Linnoinen toteaa, että piispan tehtävään tarvitaan sekä ulkoinen että sisäinen kutsu.

– Ulkoiseen kutsuun tarvitaan 30 äänioikeutettua, jotka voivat muodostaa valitsijayhdistyksen.

Sisäinen kutsu on Linnoisen mukaan vaikeampi asia. Sitä kun ei kukaan voi määritellä kyseisen ihmisen ulkopuolelta. Ulkoisesti kutsuttu joutuu itse asian sydämessään ratkaisemaan.

– Joillekin se on taistelua, toisille taas toisen tyyppinen asia. Sitä ei voi minusta mitoittaa niin, että nyt on naisten tai miesten tai muunsukupuolisten, avaramielisten tai konservatiivien vuoro.

Hän pitää ajatusta miesten ehdokkuudesta pidättäytymisestä ja vain naisten ehdokkuuksista Espoon piispanvaalissa hieman kummallisena.

– Sehän tarkoittaisi, että Espoossa sisäistä kutsua ei tarvitsisi arvioida. Mutta keskustelunavauksena tämä on ihan kiva.

Hän on varma siitä, että jatkossa kirkon eri tasoilla tulee olemaan useita kirkollisia vaaleja, joissa ehdokkaina on vain naisia tai vain miehiä. Hän ei lämpene kiintiöille, vaikka niillä vaikkapa kuntapolitiikassa ja lautakuntien kokoonpanoissa onkin iso merkitys.

– En kannata sitä, että Espoossa ulkoisen ja sisäisen kutsun omaavat miehet jättäisivät asettumasta ehdolle, jotta nainen valittaisiin. Piispanvirassa on tärkeää osaaminen ja se, että on vaali, jotta päästään keskustelemaan asioista ja puhumaan viranhoitoon liittyvistä tehtävistä.

Linnoinen kuuluu niihin pappeihin, joiden nimellä on spekuloitu piispaehdokkaita etsittäessä.

– Olen juuri ilmoittanut lauantaina kyselijöille, että en ole käytettävissä piispanvaaleissa. Mutta odotan omaan hiippakuntaan kunnon vaalia.

”Väistämisvelvollisuus on tulikirjaimin merkitty sana”

Ulkomaanmatkalta tavoitettu Naisteologit ry:n puheenjohtaja, Helsingin Pakilan seurakunnan seurakuntapastori Satu-Elina Ansas kommentoi keskustelunavausta miesten väistämisvelvollisuudesta Espoon piispanvaaleissa sähköpostitse.

– Ajattelen, että piispa on oman hiippakuntansa johtaja. Kuitenkin piispat yhdessä muodostavat kokonaisuuden, ja jos tässä kollegiossa on edustettuna vain yksi sukupuoli, se ei vastaa kirkon ja yhteiskunnan todellisuutta. Piispaksi pitää valita taidoiltaan paras ja pätevin, ja mielessäni onkin monia naisia, Ansas kirjoittaa.

Saman yhdistyksen hallituksen jäsen, Helsingin Malmin seurakunnan vs. hallintokappalainen, rovasti Pirkko Poisuo pohtii asiaa hieman laajemmin.

– Minä vierastan ajatusta väistämisvelvollisuudesta. Nimenomaan, kun naispappeuspäätöksen ponsi tehtiin vuonna 1986, se ei ollut tarkoitettu siihen tarkoitukseen, mihin sitä sittemmin käytettiin. Sitä käytettiin väärin, hän sanoo.

Hän viittaa myös piispainkokouksen vuonna 2006 tekemään, työvuorojärjestelyt lopettaneeseen mietintöön. Ajatus miesten väistämisvelvollisuudesta on hänestä ristiriidassa myös raportin sekä muiden säädösten ja asian ympärillä vallitsevan yleisen hengen kanssa.

– Olen aika hämmästynyt siitä, että nyt edellytettäisiin, että miesten pitäisi väistää. Meillä on yksi pappeus, ja se merkitsee sitä, että ne, jotka ovat ehdolla, ovat miehiä ja naisia. Kirkon etu ei ole korvamerkitä etukäteen mitään virkaa miehille tai naisille sopivaksi.

Toisaalta hän kyllä ymmärtää sen taustan, mistä ajatus väistämisestä nousee. Kesti kauan, ennen kuin nainen palveli piispana ja sen jälkeisissä vaaleissa naiset eivät ole tulleet valituiksi.

– Nyt on yleistä ilmapiiriä, jonka mukaan nyt voisi olla Espoossa tai Oulussa naisen vuoro. Siitä huolimatta vierastan tällaista ajatusta. Se ei ole yhdistyksen periaatteiden mukaista, enkä lämpene tämänkaltaiselle henkilökohtaisestikaan.

”Väistämisvelvollisuus” on Poisuon mukaan kirkossa tulikirjaimin merkitty sana. Sitä luetaan vallitsevassa kirkkopoliittisessa ilmapiirissä herkällä mielellä.

– Meidän yhdistyksemme tarkoitus ei ole nostattaa uudelleen ja uudelleen sellaisia aaltoja, joissa käydään keskustelua siitä, kumman sukupuolen pappeus on oikeampi.

Poisuo painottaa myös, että Naisteologit ry ei halua myöskään lietsoa minkäänlaista miespappivastaisuutta. Päinvastoin.

– Meillä on juuri ollut sunnuntaina Helsingissä yhteisen pappeuden 30-vuotisjuhlamessu, Poisuo sanoo.

”Kirkossa naisjohtajuuteen suhtaudutaan epäilevästi”

Itä-Suomen yliopiston käytännöllisen teologian professori Kati Tervo-Niemelä lähestyy asiaa esimerkiksi Akavan jäsenkyselyissä taannoin saadun tiedon pohjalta.

Hän kertoo tuloksien osoittavan, että paitsi miespappien keskuudessa myös kirkon piirissä yleisemminkin suhtaudutaan naisjohtajuuteen yllättävän epäilevästi.

– Miesten valmius naisjohtajuuteen on lisääntynyt yllättävän vähän. Vain neljäs- tai kolmasosa miehistä haluaisi lisää naisjohtajia, ja tämä näkyy myös kirkon vaaleissa, Tervo-Niemelä sanoo.

Siksi Espoon piispanvaali voi hänen mielestään olla hyvin varteenotettava mahdollisuus saada nainen piispaksi. Kirkkopoliittinen paine naisen piispaksi saamiseksi on tällä hetkellä Tervo-Niemelän mukaan voimakas.

– Olisi kuitenkin harmillista, jos naisen valinta joudutaan tekemään sen kautta, että älkää nyt miehet asettuko ehdolle. Mutta valitettavasti se voi esimerkiksi Espoon tapauksessa olla ainoa keino varmistaa, että nainen tulisi valituksi.

Asennemaailmaltaan Espoon hiippakunta on Tervo-Niemelän mukaan kyllä sellainen, että nainen voisi tulla valituksi silloinkin, vaikka hyviä miehiä olisi ehdolla.

Tervo-Niemelä itse ei ole pappi. Hänen mukaansa olisi kaiken kaikkiaan hyvä, että potentiaalisista naisehdokkaista käytäisiin nyt laajempaakin keskustelua kuin vain kavereiden kesken.

– Hyviä naispappeja on. Kenellä siis voisi olla realistisesti hyviä mahdollisuuksia piispaksi? Kati Tervo-Niemelä kysyy.

Kuva: Olli Seppälä. Piispojen asuja Porvoossa Björn Vikströmin piispaksi vihkimisessä marraskuussa 2009.

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliKatoliselta kirkolta Suomessa jyrkkä viesti jäsenmaksusta – ”Pelkkä kiltti muistutus ei riitä”
Seuraava artikkeliKolumni: Jos pyhästä ei saa veistää huumoria, ollaan vaarallisella tiellä

Ei näytettäviä viestejä