Vuoden alussa eläkkeelle jäänyt radiopastori Jukka Norvanto sanoo, että hänen uransa tärkein tavoite oli kehua Jeesusta. Se tapahtui opettamalla Raamattu kannesta kanteen.

Norvannon tarina alkaa Posiolta, jossa maatilalla kasvoi ujo poika.

Hän kuljeskeli pihalla yksin. Pihapiirissä oli kyllä muitakin lapsia – naapureita ja vuokralaisia. Heidänkin kanssaan Jukka vietti aikaa. Silti muistoihin jäi yksinäisyyden tuntu. Sisko oli kolme vuotta Jukkaa vanhempi ja veli kolme vuotta nuorempi. Heillä oli omat kaverinsa. Jukan hyvä ystävä oli kissa, minkkitarhassa villiintynyt Pamela. Perheellä oli myös poroja, lehmiä ja myöhemmin kettutarha.

Posio oli 1960-luvun alussa lestadiolaisaluetta, ja kylällä tiedettiin, ketkä olivat uskovaisia ja ketkä eivät. Norvannot eivät olleet, vaikka kirkossa joskus käytiin.

– Posiolla ei kukaan ollut ateisti, Norvanto kiteyttää.

Koulussa hän sai aluksi heikkoja numeroita.

– Oli ahdistavaa, jos jouduin olemaan lähellä tyttöjä, hän perustelee

Koulu ei muutenkaan kiinnostanut. Enemmän kiinnosti traktorilla ajaminen.

– Opin sen viisivuotiaana.

Kolmannella luokalla Jukka väläytti kirjallista lahjakkuuttaan.

– Opettaja hämmästeli ainettani, että olenko itse sen keksinyt. Se käsitteli matkaa Kuuhun. Sain kahdeksan miinus, mikä oli todella paljon. Yleinen asenne oli tuohon aikaan suunnilleen se, että kymppi kuului Jumalalle ja yhdeksän opettajalle.

Runoja kirjoittava urheilija

Keskikoulussa Norvannon todistuksessa oli kuitenkin ysejä. Yksinäisyyden kokemukset muuttuivat runoiksi. Eräällä niistä Norvanto osallistui kulttuurikilpailuun ja voitti palkinnon.

Hän kertoo elämästään kotonaan, Vantaan Korsossa. Ulkona on leppoisa lumisade. Norvanto poistuu olohuoneesta ja palaa vanhan vihkon kanssa. Hän lukee lukioaikaisia tuotoksiaan hieman sisäänpäin kääntyneellä, mutisevalla tyylillä.

Runoissa on eksistentiaalista sävyä – niissä tuskaillaan elämisen välttämättömyyttä:

”Yksi on paljon, kaksi vain vähän ja neljä on tarpeeksi, yhtä vähän ymmärrän minä tarkoitusta maailman – maailman, johon olen sattunut syntymään.”

Lukioikään mennessä Norvannon teksteihin oli tullut iskelmällistä mahtipontisuutta:

”Joskus täyttää mieleni haikeus. Kaihoten muistelen nuoruuteni iloisia päiviä. Ajelin pimenevän kylän halki. Pelkäsin mustia varjoja tien ohessa. Olin silloinkin yksin. Olen aina ollut yksin. Ystävät, joskus he ymmärtävät minua. Usein olen outo heille. Usein he ovat outoja minulle. Nuoruus on vilpitöntä. Mitä on vanhuus? Joskus täyttää mieleni haikeus”, Norvanto kirjoittaa palkitussa runossaan.

– Yksittäisiä runoja olen edelleen kirjoittanut silloin tällöin, Norvanto kertoo ja napauttaa vihkon kiinni.

Esimerkiksi tällaisia:

”Minusta vesisateet ovat mukavia / silloin voi istua ikkunan ääressä ja katsella ulos / Joskus vesipisarat pomppaavat pihan asfaltista ylöspäin / aivan kuin ne haluaisivat päästä takaisin sinne mistä ne tulivat / joskus minustakin tuntuu samanlaiselta.”

Nuoruudessaan Norvanto ei kuitenkaan ollut pelkästään lukutoukka vaan myös paikallisen piirin painimestari.

– Eipä minun tarvinnut ketään pelätä.

Hän osallistui vapaapalokunnan toimintaan.

– Kerran oli tulessa kansakoulu. Ruiskutimme vettä, mutta rakennus oli puuta ja paloi kokonaan, Norvanto kertoo.

– Pienempiä paloja onnistuimme sammuttamaan. Oli se jännittävää.

Keihäänheittoa ja satasen juoksua harrastettiin myös. Lapin yhteiskoulujen kilpailusta Norvanto tuli viestijoukkueen jäsenenä kultamitali kaulassa kotiin.

”Tiesin meneväni kadotukseen”

Norvanto kertoo oppineensa jo lapsena paljon Jumalasta. Ankarasta, tietysti. Uskontotunnitkin olivat kristinuskon opetusta.

– Kun puhuttiin, että autuaita ovat murheelliset, samaistuin siihen, ja 12-vuotiaana aloin kokea Jumalan kutsua.

Lukioaikana Norvanto oppi, että toiset menevät taivaaseen.

– Minä tiesin meneväni kadotukseen.

Kadotusvarmuus päättyi keskusteluun oululaisen seurakuntanuoren kanssa.

– Hän kysyi, olenko koskaan rukoillut. Kerroin pyytäneeni, että Jeesus tulisi elämääni. Hän sanoi, että sitten olet tullut uskoon, vaikka et ole sitä huomannut.

– Ajattelin, että ahaa, sitä ollaan siis uskovia.

Heräsi voimakas halu tutkia Raamattua.

– Opettelin sitä ulkoa.

Elämänkumppani löytyy Savonlinnasta

Norvannolla oli sukulaisia Ruotsissa. Osin siksi hän lähti ylioppilaaksi päästyään opiskelemaan Uumajan yliopistoon.

– Kun opiskelin englantia ruotsiksi, taito karttui molemmissa kielissä.

Vuoden kuluttua Norvanto palasi Suomeen suorittamaan armeijaa Rovaniemen rajavartiostossa. Sen jälkeen hän suuntasi Savonlinnan kieli-instituuttiin opiskelemaan diplomikielenkääntäjäksi.

Siellä hän tapasi Liisan. Liisa aikoi opettajaksi ja kuului lauluryhmään, joka esiintyi kirkoissa.

– Kävin noihin aikoihin sunnuntaisin kahdessa jumalanpalveluksessa ja viikolla kolmessa raamattupiirissä. Yhtä näistä piireistä piti Liisan lauluryhmä.

– Aloin käydä vierailuilla Liisan opiskelija-asunnolla.

Jukka ei ollut ainoa Liisasta kiinnostunut nuorimies.

– Kerran Liisa oli käymässä Moskovassa, ja sain hänen kämppäkaveriltaan tietää, milloin juna tulee. Menin vastaan, ja siitä se meidän seurustelumme kai alkoi.

Voitit siis jonkinlaisen kilpailun?

– Ehkäpä.

Leirikeskuksen johtajasta puhujaksi radioon

Valmistumisten ja naimisiinmenon jälkeen Liisa ja Jukka Norvanto lähtivät Ruotsiin töihin. Liisa oli opettajana ja Jukka sekä opettajana että seurakunnan työntekijänä. He asuivat Ruotsissa neljä vuotta, ja tuona aikana syntyi kaksi heidän kolmesta lapsestaan.

– Kun tulimme Suomeen, aloin opiskella teologiaa Helsingissä.

Jukka valmistui kolmessa vuodessa maisteriksi opettajan pätevyydellä. Suomen Raamattuopiston johtaja Raimo Mäkelä pyysi tuolloin Norvannon Raamattuopiston Vuokatinranta-leirikeskuksen johtajaksi.

Kun Norvanto oli toiminut kahdeksan vuotta Vuokatinrannan johtajana, hän oli lopen uupunut. Silloin avautui työmahdollisuus Sanansaattajista (Sansa), joka yhdessä Trans World Radio -järjestön kanssa puuhasi koko Raamatun kattavaa opetussarjaa, jota lähetettäisiin monessa maassa.

– Minulle sanottiin, että pidät 20 minuutin pituisen opetuksen joka päivä, ja muuten saat tehdä mitä haluat.

Tästä projektista syntyi Raamattu kannesta kanteen -ohjelma. Ensimmäiset lähetykset kuultiin vuonna 1997, jolloin myös Radio Dei aloitti toimintansa. Dein lisäksi Norvannon ohjelmaa on vuosien varrella lähettänyt esimerkiksi Järviradio. Nykyään kuulijoita on Sansan arvion mukaan jopa 200 000 viikossa. Raamattua käydään läpi viidettä kertaa.

Perusviesti kenen tahansa ymmärrettävissä

Norvanto on tullut siihen erikoiseen lopputulokseen, että Raamattu on ”helppo kirja”. Tämän hän sanoo varsinkin niille, jotka eivät ehkä uskalla tarttua siihen, koska pitävät sitä monimutkaisena.

– Raamatun perusviesti on kenen tahansa helposti ymmärrettävissä. Jumala luo ihmisen, ihminen lankeaa syntiin ja Jumala valmistaa pelastussuunnitelman, jotta ihminen voi päästä takaisin hänen yhteyteensä. Se kulminoituu siihen, että Jeesus kuolee meidän puolestamme. Jossain vaiheessa hän tulee maailmaan toisen kerran tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.

Välillä tarvitaan profeettoja muistuttamaan Israelin kansaa Jumalan lupauksista ja hänen tahdostaan.

– Raamatun yksityiskohdista avautuu kuitenkin kaikkea monimutkaista. Siksi kokonaisuus on pidettävä mielessä, Norvanto sanoo.

Entä onko Raamatussa jotain, mitä Norvanto ei vieläkään ymmärrä? Kyllä on. Norvanto paljastaa, ettei hänen selityksensä Sakarjan kirjasta ”välttämättä mennyt ihan maaliinsa”.

– Esimerkiksi Sakarjan kirjan näky lentävästä kirjakääröstä ja naisesta viljaruukussa tuntuu ylivoimaiselta ymmärtää. Mutta tämä on vain yksityiskohta. Ei siinäkään kirjassa kaikki ole epäselvää, Norvanto tarkentaa.

Hän ajattelee, että hänen armolahjansa on nimenomaan opettaminen.

– Uudessa testamentissa melkein kaikki pyhitykseen liittyvät kehotukset on annettu seurakunnalle yhteisönä. Toisaalta jokainen kilvoittelee myös omalla paikallaan seurakunnassa.

Kielillä puhumisen lahja

Toinenkin armolahja Norvannolla on. Se on enemmän häntä itseään varten.

– Jos näistä erikoisista armolahjoista puhuu, se vääristää jotakin, enkä ole varma, onko se oikein. Eri kieliä, joita on ilmennyt, taitaa olla yli 20. En koskaan tiedä, millä kielellä puhuminen lähtee menemään.

Ovatko ne olemassa olevia kieliä?

– En tiedä, mutta en tunnista niitä. Niissä on äänteitä, joita en pysty muissa tilanteissa sanomaan.

Ovatko ne heprean tyyppisiä kieliä?

– Jotkut kuulostavat kiinalta.

Norvanto sanoo, että voisi nytkin puhua kielillä.

– Silloin, kun lahja tuli, en pystynyt päättämään, milloin käytän sitä. Nyt on toisin. Kerran jouduin kysymään Liisalta sängyllä makoillessa, että haittaako jos puhun kielillä.

– Ahdistuneena minulle tulee usein tarve käyttää kieliä. Monet rikkinäiset ihmiset saavat tämän lahjan. Kai minäkin olen sisältä rikkinäinen, Norvanto sanoo.

Hän otaksuu menneensä rikki lapsena. Hänen isänsä saattoi juodessaan olla väkivaltainen ja arvaamaton.

– Joskus olin viikonkin poissa kotoa näistä tilanteista johtuen. Kerran tulin kotiin, kun äitini oli sairaalassa leikkauksessa. Siellä olivat isä ja kolme muuta miestä juovuksissa, tappelemassa. Soitin poliisit. Kai näitä yksittäisiä tilanteita on aika paljon ollut.

– Vanhempani tulivat uskoon minun jälkeeni, käydessään Ruotsissa minun ja vaimoni luona, Norvanto mainitsee.

Pitkän avioliiton salaisuus

Jukan ja Liisan avioliitto on kestänyt jo 41 vuotta. Jukka on oppinut vuosien varrella, että toista pitää rakastaa niin, että toinen ymmärtää sen rakkaudeksi.

– Ei riitä, jos itsellä on jokin tunne asiasta. Olen joutunut opettelemaan keinoja.

Norvantoa alkaa vähän naurattaa, kun hän pohtii, miten Jumala on häntä puhutellut avioliiton kautta.

– Ainakin avioliitossa oppii hyvin tuntemaan oman vajavuutensa. Liisa on opettanut minua tarkoin katsomaan, mitä puhun toisesta ihmisestä. Hän miettii pitkään, sanooko kenestäkään mitään ikävää.

– Tärkeää on ollut, että jos toinen mokaa ja annetaan anteeksi, siihen ei enää koskaan palata. Se on ehkä yksi pitkän liiton salaisuuksista, Norvanto sanoo.

Raamatun opettamisesta kertyi väsymystä

Tämän vuoden alussa Jukka Norvanto jäi eläkkeelle Lähetysyhdistys Kylväjän lähetysteologin tehtävästä. Siitä on seurannut jo nyt ainakin juoksumatolla juoksemista.

– Tai siis kävelyä. Katson samalla yleensä jotakin ohjelmaa tai sarjaa.

Proosaakin Norvanto lukee. Keittiön pöydällä on Rosa Liksomin Väylä.

– Minulla on tunne, että tarvitsen lepoa. Raamatun opettamisesta on kertynyt väsymystä. Eläkkeellä voin valita, mihin haluan keskittyä. Ei minusta nimittäin ole oikein sekään, että lopettaisin Raamatun selittämisen kokonaan.

Norvanto toteaa, että hänen radio-ohjelmansa pääasiallisena tavoitteena on ollut ”kehua Jeesusta, jotta Suomi ei hukkuisi”.

– Meidän ei pitäisi kerätä seuraajia itsellemme vaan Jeesukselle. Mutta kyllä minulla kuulemma on aika paljon faneja. Ei sitä kai voi välttää.

Raamattua ei voi kehua liikaa

Radiopastorin itseään korostamaton ääni on rauhoittanut monia. Se on toiminut joillekin jopa unilääkkeenä. Tärkeintä on kuitenkin ollut opetuksen sisältö.

– Olen lähinnä koettanut kertoa, mitä kussakin raamatunkohdassa varsinaisesti halutaan sanoa.

Norvannon mielestä Raamattua ei voi kehua liikaa.

– Meillä ei ole mitään muuta keinoa tietää, mitä Jumala meistä ajattelee kuin se, mitä hän on kirjoituttanut Raamattuun. Kaikki muu siitä asiasta on mielikuvitusta. Jos Jumala alkaisi puhua meille avaruudesta nyt, hän ei puhuisi muuta kuin mitä Raamatussa lukee.

– Jos haluan tietää, millainen Jumala on, näen sen katsomalla, millainen Jeesus on. Uskoa häneen ei synny ilman Jumalan sanaa. Nyt tutkimuksissa on sanottu, että kirkon työntekijät lukevat yhä vähemmän Raamattua. Kuvittelevatko he, että uskoa syntyy ilman sitä?

Ilmoita asiavirheestä