Kun Suomi itsenäistyi, sillä ei ollut valtiolippua. Käytössä kyllä oli useita lippuja, ja julkisuudessa oli ollut esillä vielä lukuisampia ehdotuksia. Niiden kuviot ja väriyhdistelmät vaihtelivat.
Yleisesti käytössä oli lippu, jossa keltainen vaakunaleijona karjaisi punaisella pohjalla. Mutta myös sininen ristikuvio valkoisella pohjalla erilaisin lisämaustein oli sekä käytössä että tyrkyllä valtakunnan lipuksi.
Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta oli 25.1.1918 hyväksynyt väliaikaisen lipun, jonka alaosa oli valkoinen ja yläosa sininen.
***
Kun keväällä 1918 haluttiin päättää tuoreen valtion virallisesta lipusta, vastakkain oli kaksi koulukuntaa, puna-keltaiset ja sini-valkoiset. Taitelija Akseli Gallen-Kallela kuului ensin mainittuun, ja häntä pidettiin johtavana asiantuntija. Hän työskenteli silloin yleisesikunnan alaisen piirustuskonttorin johtajana.
Gallen-Kallela sai tehtäväkseen tehdä luonnokset Suomen lipuksi eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan ohjeistuksen mukaan. Lipussa piti olla sininen risti valkoisella pohjalla, ja lisäksi sen tangon puoleiseen yläkenttään oli sijoitettava punaista ja keltaista. Tämä ei Gallen-Kallelaa miellyttänyt, ja hän huomautti asiaa hoitaneelle A. F. Puukolle, että hänen alaisensa taitelija Eero Snellman voi tehdä luonnokset.
Kun Puukko seuraavana päivänä (22.5.) meni tapaamaan Gallen-Kallelaa ilmoittaakseen, että ellei hän voisi toimittaa luonnoksia, asia ratkaistaisiin ilman häntä. Gallen-Kallela ei kuitenkaan ollut konttorilla, vaan oli matkustanut maalle. Häntä ei tavoitettu puhelimella. Asialla oli hoppu. Luonnosten tuli olla valmiina puoleen päivään mennessä.
Konttorilla oli kuitenkin Eero Snellman, joka suostui Puukon pyyntöön tehdä luonnokset. Hän pyysi apuun työtoverinsa Bruno Tuukkasen. Deadlinen painaessa päälle Snellman ja Tuukkanen ryhtyivät suunnittelemaan Suomelle lippua. Heidän pelkonaan oli, että jos luonnokset eivät valmistuisi ajoissa, eduskunta tekisi päätöksen valiokunnan ehdotuksen mukaan.
***
Snellman on kertonut tapahtumista näin: ”Suunnittelimme sinistä ristiä erikokoisena ja muotoisena. Loppujen lopuksi päädyimme yksikkömittoihin 3:4:5:10 lipputangosta lähtien. Ruotsalaisten värivaatimusten tyydyttämiseksi tuli onnellisena päähänpistona ehdottaa, että vahvistettaisiin kolme lippua: valtiolippu, sotalippu ja kauppalippu, joista kahteen ensin mainittuun sijoitettaisiin sinisen ristin keskelle punakeltainen vaakuna, silloin vielä kruunullisena.”
Sinisen sävyksi tuli merensinisen, joka poikkesi silloin yleisesti käytetystä vaaleammasta taivaansinisestä.
Luonnokset kiikutettiin vielä märkinä valiokunnan kokoukseen, jossa ne hyväksyttiin nopeasti. Laki Suomen lipusta annettiin 23.5. ja hyväksyttiin 28.5.1918.
Gallen-Kallela suunnitteli tekevänsä vastalauseen Snellmanin ja Tuukkasen suunnitelmasta mutta luopui siitä. Hän oli lopulta vain tyytyväinen, että hankala asia ylipäätään saatiin päätökseen.
***
Suomen lippu syntyi modernilla tavalla. Ei yksilöllisen neron isänmaallisena aivoituksena vaan tiimityönä erilaisten tausta-aineistojen pohjalta. Lippuun liitetyt ylevät ajatukset – sininen taivas, valkeat hanget, rehellisyys ja viattomuus – ovat myöhäisempää perua.
Ristikuviossa on nähty myös vahvaa kristillistä symboliikkaa, mutta se ei varsinaisesti ollut perustelu lippua suunniteltaessa. Siniristilipun suora esikuva löytyy Venäjän Keisarillisen jahtiklubin lipusta. Ristikuvion esikuva on myös Ruotsin ja Tanskan lipuissa.
Punapohjainen Suomen lippu joutui vaikeuksiin sisällissodan ja punaisten tunnusvärin herättämien mielleyhtymien vuoksi. Sinivalkoinen puolestaan oli Suojeluskunnan tunnus. Tavallaan voittajan värit jäivät myös lipun väreiksi. Tosin varsinkin sinistä oli jo pitkään eri puolilla maata pidetty kansallisvärinä.
Eero Snellmanista (1890–1951) tuli aikoinaan tunnettu taiteilija, joka maalasi muun muassa ensimmäisten presidenttien muotokuvat. Bruno Tuukkanen (1891–1979) puolestaan oli lasi- ja koristemaalari. Hänet on haudattu Hietaniemen hautausmaan Taitelijakukkulalle.
Juhannus on Suomen lipun päivä. Silloin lippu saa olla tangossa yön.
Lähde: Suomen lippu kautta aikojen. Siniairut Oy 1983
Kirjoittaja on Kotimaan julkaisupäällikkö.
Kuva: Olli Seppälä
Lue myös: