Jolkkonen: Ehtoollisyhteyden tiellä viimeiset hikiset kilometrit

Suomen luterilaisen kirkon ekumeeninen periaate pyrkimyksissä ehtoollisyhteyteen on ollut, että ensin sovitaan ja sitten syödään. Anglikaanien ja eräiden metodistikirkkojen kanssa suomalaisilla on jo ehtoollisyhteys, katolisen ja ortodoksinen kirkon kanssa ei.

– Tämä on kivulias asia. Se koskettaa myös henkilökohtaisesti, sillä molempien ukkieni suvut ovat ortodoksisia. Myös siskoni on ortodoksi. Silti meillä on vahva hengellinen yhteys, Kuopion piispa Jari Jolkkonen kirjoittaa verkkolehti Kirkonkellarissa.

– Katolilaisten kanssa olemme nähdäkseni kulkeneet maratonin ja Pohjoismaissa olemme muita pidemmällä, noin 40 kilometrin kohdalla. Ne viimeiset kilometrit ovat sitten hikisimpiä. Juuri silloin uhkaa usein nestehukka. Lihakset väsyvät ja kimmoisuus häviää. Miten päästään maaliin, Jolkkonen kysyy.

Kirkonkellarin teemajutuissa kysytään myös ehtoollisvieraanvaraisuuden perään. Yksittäiseltä ehtoollisvieraalta ei käytännössä juuri missään kysytä kirkkokuntaa. Esimerkiksi Helsingin Kallion seurakunnan kirkkoherra Teemu Laajasalo ei Kirkonkellarissa pidä kansalaistottelemattomuutta ehtoolliskysymyksessä ratkaisuna.

Kuva: Jyrki Johannes Tervo