Jokelan kirkon­kellot varastettiin Tuusulassa – kyseessä jo toinen kirkonkello­varkaus seura­kunnassa

Tuusulassa Jokelan kirkon kaksi kelloa on varastettu todennäköisesti viime viikonlopun aikana. Vuonna 1976 valmistunut kirkko on ollut vuoden verran tyhjillään ja odottaa purkamista sisäilmaongelman vuoksi. Kirkon vieressä oleva tapuli on kuitenkin tarkoitus jättää paikoilleen, sillä se sijaistee uurnalehdon vieressä. Kelloja on soitettu uurnanlaskun yhteydessä.

Seurakunta arvelee, että varkaat ovat ilmeisesti irrottaneet kellojen kiinnityspultit rälläkällä ja antaneet niiden pudota lattialle, mistä ne on sitten raahattu autoon ja viety pois.

Jokelan kirkon tapuliin on murtauduttu aiemminkin, mutta silloin sieltä ei viety mitään.

Nyt varastetut kellot eivät ole ensimmäinen kirkonkellovarkaus Tuusulan seurakunnassa. Vuonna 2013 varastettiin Kellokosken kirkon vanha kello, joka riippui telineessä lähellä maan pintaa kirkon edessä.

Jokelan kirkonkellot eivät ole kulttuurihistoriallisesti arvokkaita, Kellokosken kello sen sijaan oli.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Jokelan kirkonkellot varastettiin Tuusulassa – kyseessä jo toinen kirkonkellovarkaus seurakunnassa

Edellinen artikkeliVuoden kristillinen kirja palkitaan taas, mutta mikä tekee kirjasta kristillisen? – Tässä 15 määritelmää
Seuraava artikkeliKommentti: Tänä vuonna juhlat eivät voi sekoittua – Halloween on 31.10. ja pyhäinpäivä 6.11.

Ei näytettäviä viestejä