"Jeesus piti luontohartauksia"

Jo viime vuonna ilmestynyt, Suvielise Nurmen ja Panu Pihkalan toimittama Luontokirkkovuosi sisältää kattavan kokoelman vinkkejä ja virikkeitä ympäristöteeman huomioimiseen jumalanpalvelus- ja hartauselämässä.

Kirjassa ei mennä kovin syvälle ekoteologiaan vaan annetaan näkökulmia siihen, miksi ja miten luonto tulisi huomioida jumalanpalveluksessa ja ympäristökasvatus hartaudessa. Kirjan ensimmäinen osa kertoo perusasiat luontohartaudesta sekä luomakunnan sunnuntaista ja antaa luontonäkökulmia tavalliseen jumalanpalvelukseen.

Vuoden kiertokulun mukaan jaksotetusta toisesta osasta taas löytyy vinkkejä ja hartausrunkoja joka lähtöön. Erilaisiin teemoihin, kuten luomisen ihme, metsän suojassa, kuolevaisuus, pimeyden hartaus tai tulevaisuuden tekijät, tarjotaan näkökulmia, tekstejä, hartausesimerkkejä, puherunkoja sekä toimintaa ja virikkeitä. Jokaiseen teemaan on myös kirjoitettu muutama rukous ja annetaan lauluvinkkejä Virsikirjasta, Nuoren seurakunnan veisukirjasta, Laulutuulesta sekä Lasten virrestä.

Luontokirkkovuosi on hyödyllinen paketti lasten ja nuorten kanssa työskenteleville. Vaikkei erityistä luontohartautta olisikaan suunnitteilla, voi kirjan ehtymättömistä virikkeistä napata kerhoon tai leirille mieleistä puuhaa.

Luonnossa puuhailuun tai jopa luontohartauteen tarttuminen ei myöskään edellytä työntekijältä erityistä ekologista suuntautumista, sillä kirja ei vello liikaa ekologisessa synnintunnossa vaan kannustaa nauttimaan luonnossa olemisesta ja ihmettelemään omaa ympäristöään.

Kotimaa Pro poimi Luontokirkkovuodesta ajatuksia syksyyn:

Tässä vaiheessa syksyä elonkorjuun yhdistäminen hartaushetkeen alkaa olla myöhäistä, mutta Luontokirkkovuodessa on paljon kekseliäitä vinkkejä syksyyn. Esimerkiksi lokakuun alussa vietetään maailman eläinten päivää Fransiskus Assisilaisen muistopäivänä. Eläimiä voi huomioida vaikka lemmikkihartaudella. Syksyyn sopii myös luonnon eri värien ihastelu, johon kirja tarjoaa oman hartausrungon.

Kysymyksiä kirjoittajalle:

TM, kouluttaja, sosiaali- ja ympäristöeetikko Suvielise Nurmi, miten kirja on otettu vastaan?

– Toistaiseksi meille tullut palaute on ollut positiivista. Ihmiset ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että aineisto on helposti käytettävää. Aineistohan on sekä teologista puherunkoineen että toiminnallista vinkkeineen. Puherunkoja ja toimintavinkkejä on pidetty sopivan tasoisina.

Miksi kirja on rakennettu vuodenaikojen mukaan?

– Mietimme sitä, mikä ihmisiä koskettaa ja mistä he puhuvat yhteen tullessaan. Sää ja vuodenajat ovat aina lähellä ihmistä, mutta kirkkovuosi on yhä vain vieraampi. Linkittämällä kristinuskon ydinasiat luontovuoteen, saamme ne lähemmäs ihmisten kokemusmaailmaa. Jospa he saisivat sellaisia ahaa-elämyksiä, että jouluna valo alkaa lisääntyä, koska Kristus syntyi maailmaan, tai pääsiäisenä, kun ruoho alkaa jälleen puskea pintaan, se kuvaa myös ylösnousemusta.

Kirjassa ei käytetä isoa sivumäärää sen perustelemiseen, miksi ympäristöteema pitäisi huomioida seurakuntatyössä. Onko tämä jo niin itsestään selvää, ettei sitä tarvitse perustella työntekijöille?

– Toive on tietysti se, että on itsestään selvää. Olemme Panu Pihkalan kanssa pitäneet aihetta esillä ja kirjoittaneet siitä paljon. Kirkolla on oma ilmasto-ohjelma ja ympäristödiplomi, joissa perustellaan laajasti ympäristönäkökulman tärkeyttä.

– Näkisin, ettei kirja ole vailla näitä perusteluita, vaan ne on ujutettu sisään teemoihin. Pyrimme osoittamaan, että kristillisen kasvatuksen teemat ovat täynnä ympäristökasvatuksen teemoja. Tämä ei ole vain ympäristökasvatuksen kirja vaan kristillisen kasvatuksen ja spiritualiteetin kirja.

Kirjan virikkeet sopivat erityisesti lapsi- ja nuorisotyöhön. Miten teeman voisi tuoda aikuistyöhön tai yleiseen jumalanpalveluselämään?

– Esimerkit on tehty toiminnalliseksi etupäässä lapsia varten ja hartauksissa on otettu nuoret huomioon. Kirjan ideat ovat kuitenkin helposti sovellettavissa myös aikuisille ja yleiseen seurakuntaelämään. Kirjassa on huomioitu myös kirkon leirikeskuskulttuuri. Niissä tapahtuu paljon muutakin kuin lapsi- ja nuorisotyötä ja siellä on hyvä mahdollisuus käyttää ympäröivää luontoa virikkeenä.

Mitä pitäisi erityisesti muistaa luontohartautta järjestettäessä?

– Tärkeää olisi muistaa se, ettei luontohartaus ole mikään erillinen, oma juttunsa. Tunnelmat ovat tärkeitä: mitä tunnelmia vuodenaika tai paikka, jossa ollaan, ruokkivat? Kenen kanssa olemme ja miten Jumalan läsnäolo näkyy paikassa?

– Hartauteen liittyy aina draaman kaari. Kannattaa huomioida, minkälainen se kaari luontohartaudessa on ja mitä kohti ollaan menossa. Onko lopussa hämmästelyä, iloa ja kiitollisuutta, onko toiveikkuutta vai käytetäänkö hyväksi sitä ahdistusta, jota meidän pahat tekomme luontoa kohtaan synnyttävät? Toimintaan herättelevä hartaus pitää liittää oman vastuun rooliin ja yhteiskunnalliseen ulottuvuuteen, kirkkovuotta ja kristinuskon ydinasioita unohtamatta.

– Kannattaa varoa sitä, ettei anna liian yksipuolista kuvaa luonnosta tai ruoki liikaa ahdistusta.

Kotimaa-lehden kirja-arviossa toimittaja Jussi Rytkönen huomautti, että ekoteologian äärimuotona häilyy panteistisanimistinen luonnon jumalallistaminen. Onko tämä mielestäsi relevantti vaara?

– Ei minusta ole. Kyllä suomalainen ja länsimaalainen ihminen on tarpeeksi kaukana panteismista. Me saatamme mystifioida luontoa, mutta se on enemmänkin sellaista romantisoimista.

– Huomio on sinänsä oikea, jos tarkastellaan tietynlaista ekoteologista keskustelua. On olemassa kansainvälinen joukko ekoteologeja, erityisesti Amerikassa, jotka eivät ole kovin kriittisiä luonnon ylihengellistämiselle. Tämä on kuitenkin hyvin marginaalista. Meillä Suomessa ei ole teologista maaperää tällaiselle.

– Meillä on enemmänkin liikaa yksilökeskeisyyttä. Tosiasiassa emme voi erottautua muista ihmisistä tai luonnosta. Luonnossa on paljon lajeja, joilla on oma, pyhä paikkansa luomakunnassa. Suhteeni niihin vaikuttaa siihen, mikä minä olen ja miten minä kohtaan Jumalan. Näemmekö itsemme osana luomakuntaa vai eristäydymmekö muista lajeista?

Rytkönen huomautti myös, ettei Jeesuksen nimeä mainita Luontokirkkovuodessa kovin montaa kertaa. Onko Jeesuksella sijaa luontohartaudessa ja ekoteologiassa?

– Jeesuksella on iso rooli luontoteologiassa. Jeesuksen merkitys lähtee jo inkarnaation teologiasta. Arvostammeko me sitä, että olemme ruumiillisia, luotuja nisäkkäitä? Jeesuksessa Jumala tuli nisäkkääksi, jonka laji on ihminen. Jos Jeesus tuli nisäkkääksi, voimmeko me halveerata omaa eläimyyttämme tai muita nisäkkäitä?

– Myös Jeesuksen opetuksissa tulee hyvin konkreettisesti esiin luontoteema. Jeesus piti luontohartauksia! Hän opettaa hyvin harvoin muualla kuin luonnossa ja ottaa esimerkkinsä ympäröivästä luonnosta. Tässä koetetaan vain kulkea hänen jalanjäljissään.