Jani Kairavuo valittiin pappis­asessoriksi Turun arkki­hiippakuntaan

Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulin pappisasessoriksi ensimmäiselle kolmivuotiskaudelle on valittu Naantalin seurakunnan kirkkoherra Jani Kairavuo. Hänet valittiin pappisasessoriksi 18.11. käydyssä vaalissa. Kairavuo sai vahvistamattoman tuloksen mukaan 34 prosenttia annetuista äänistä. Äänestysprosentti oli 34,7.

Jani Kairavuo on työskennellyt Naantalin seurakunnan kirkkoherrana vuodesta 2016. Kairavuo toimii myös Nousiaisten rovastikunnan lääninrovastina. Kairavuo on koulutukseltaan teologian maisteri ja hänet on vihitty papiksi vuonna 2003.

Kairavuon asessorikausi alkaa 1.3.2022. Tuomiokapitulin toinen pappisasessori on toisella kaudella oleva Porin Teljän seurakunnan kirkkoherra Kaisa Huhtala, joka aloitti tehtävässä 1.6.2017.

Pappisasessorin tehtävä on osa-aikainen ja sitä hoidetaan oman viran ohella. Asessorin kausi on kolmivuotinen ja kausia voi olla kaksi peräkkäin. Pappisasessorin tehtäviin kuuluu valmistella tuomiokapitulin päätöksiä ja ottaa osaa päätöksentekoon. Lisäksi asessori osallistuu seurakuntiin tehtäviin piispantarkastuksiin. Hän on mukana myös uusien pappien vihkimisessä ja koulutuksessa. Tuomiokapitulin kollegioon kuuluu kaksi pappisasessoria.

Pappisasessoriksi on kelpoinen seurakunnan tai seurakuntayhtymän virkasuhteessa oleva pappi, joka on suorittanut ylemmän pastoraalitutkinnon.

Lue myös:

Eero Jokela valittiin pappis­asessoriksi Espoon hiippa­kuntaan

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Jani Kairavuo valittiin pappisasessoriksi Turun arkkihiippakuntaan

Edellinen artikkeliPääkirjoitus: Ajatusta messusta seurakunta­elämän keskuksena on syytä tarkastella kriittisesti
Seuraava artikkeliKorona­passi, vähemmän laulajia tai ulko­tilaisuus – Kauneimpiin joulu­lauluihin erilaisia poikkeus­järjestelyjä eri puolilla maata

Ei näytettäviä viestejä