Ilari Kinnunen Rovaniemen kirkkoherraksi – eroaa SRK:n johtokunnasta

Rovaniemen seurakunnan uudeksi kirkkoherraksi on valittu saman seurakunnan kappalainen Ilari Kinnunen, 43. Hän oli kolmannella vaalisijalla ja sai liki puolet äänistä eli 3 108 ääntä.

Toisella vaalisijalla ollut Taivalkosken kirkkoherra Tuomo Törmänen sai 1 596 ääntä ja ensimmäisellä vaalisijalla ollut Sodankylän kirkkoherra Hanna Kuusela 1 562 ääntä.

Kinnunen on toiminut seurakuntapapin virassa Rovaniemellä lähes 17 vuotta. Nykyisessä tehtävässään Rovaniemen seurakunnan Korkalovaara-Ounasjoen aluekappalaisena hän on ollut vuoden 2015 alusta. Ennen seurakunnan organisaatiomuutosta Kinnunen oli Alakemijoen piirikappalaisena seitsemän vuotta.

Sunnuntaina 8.11. järjestetty kirkkoherranvaali oli Rovaniemellä tavallista vilkkaampi. Vaaliprosessia on kuvattu myös repiväksi. Äänestysprosentti oli 17,37. Ääniä annettiin yhteensä 6 307, josta hylättyjä oli 41. Ennakkoäänien osuus oli 4 667.

Syynä vilkkauteen ja repivyyteen oli keskustelu Kinnusen herätysliiketaustasta. Hän on vanhoillislestadiolainen ja kuuluu liikkeen ylimpään johtoon.

Lapin Kansan mukaan Kinnunen on kuitenkin jättämässä paikkansa Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) johtokunnassa.

– Aluksi ajattelin, ettei johtokunnan jäsenyydellä ole merkitystä, sillä tiedän, että siellä ei koskaan käsitellä yksittäisten seurakuntien asioita. Mutta käytyäni keskusteluja eri tahojen kanssa tulin siihen tulokseen, että on sittenkin parempi erota, jotta seurakuntalaisilla on minusta tasapuolisempi kuva. Tämä on henkilökohtainen ratkaisuni Rovaniemen tilanteessa, Ilari Kinnunen sanoo Kotimaa24:lle.

Kinnunen sanoo olevansa iloinen kannatuksestaan. Hän arvelee, hänen saamistaan äänistä vain noin 600–700 voisi kuulua vanhoillislestadiolaisen liikkeen ihmisille.

– Loput äänet tulivat muilta, jotka ovat oppineet vuosien varrella tuntemaan minut ja luottavat kykyyni hoitaa kirkkoherran tehtävää.

Kinnusen mielestä oli periaatteessa ihan hyvä, että ennen vaalia keskusteltiin hänen herätysliiketaustastaan.

– Mutta ajoittain minusta puhuttiin tavalla, josta en tunnistanut itseäni. Keskusteluissa olisi myös hyvä muistaa toinen toistemme kunnioittaminen.

Alun perin kirkkoherranvaali Rovaniemellä oli tarkoitus järjestää toukokuussa, mutta koronatilanteen vuoksi se jouduttiin siirtämään. Kirkkoherra Kari Yliräisänen jäi eläkkeelle syyskuussa.

Rovaniemi on 46 600 jäsenellään Suomen neljänneksi suurin seurakunta.

Lue myös:

Kemijärven kirkkoherra Pentti Tepsa tekee valituksen Rovaniemen kirkkoherranvaalista

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Edellinen artikkeliEino Murtorinteelle Luterilaisen Kulttuurin Säätiön tunnustuspalkinto
Seuraava artikkeliPelastusarmeijan Auta ihmistä -kampanjan mainoksille palkintoja kotimaassa ja maailmalla

Ei näytettäviä viestejä