Hiippakuntadekaani Terhi Kaira lähtee mukaan Lapuan piispanvaaliin

Lapuan hiippakunnan hiippakuntadekaani, teologian tohtori Terhi Kaira, 47, on antanut suostumuksensa ehdokkuuteen Lapuan hiippakunnan piispanvaalissa.

Kairan valitsijayhdistyksen asiamiehet ovat Evijärven vt. kirkkoherra Minna Lainimo ja yhteiskuntatieteilijä Eetu Heiska Jyväskylästä.

Terhi Kaira on työskennellyt ennen nykyistä tehtäväänsä 12 vuotta kirkkohallituksessa erilaisissa kehittämistehtävissä. Lisäksi hän on toiminut kirkkohallituksen kansliapäällikön erityisavustajana.

Kaira työskenteli uskonnon ja psykologian opettajana ennen kuin vuonna 1998 sai pappisvihkimyksen. Sen jälkeen hän oli seurakuntapastorina Seinäjoen seurakunnassa sekä alue- ja yleissihteerinä Herättäjä-Yhdistyksessä.

Tällä hetkellä noin 70 piispanvaalissa äänioikeutettua on ilmaissut julkisesti tukensa Kairalle.

Aiemmin vaaliin on ilmoittanut lähtevänsä Lapuan tuomiorovasti Matti Salomäki. Ehdokkuutta ovat kertoneet harkitsevansa Lapuan tuomiokapitulin lähetys- ja kansainvälisen työn asiantuntija, rovasti Jukka Jämsén ja Kauhajoen kirkkoherra Jouko Ala-Prinkkilä.

Lapuan piispanvaali toimitetaan 2. marraskuuta. Jos kukaan ehdokkaista ei saa yli puolta annetuista äänistä, toinen vaalikierros järjestetään kahden eniten ääniä saaneen ehdokkaan kesken 23. marraskuuta

Piispa Simo Peura jää eläkkeelle helmikuussa 2022.

Lue myös:

Lapuan hiippakunta­dekaani Terhi Kaira: Harkitsen piispa­ehdokkuutta vakavasti

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Edellinen artikkeliMinnamari Helaseppä valittiin Helsingin Herttoniemen kirkkoherraksi – ”Seurakunnat voivat olla eläviä”
Seuraava artikkeliHelsingin hiippakuntaan 12 uutta rovastia

Ei näytettäviä viestejä