Herättäjäjuhlilla keskusteltiin ilmastosta ja ihmisten ahdistuksesta – ”Meillä on keinoja torjua ilmastonmuutosta”

Tänä viikonloppuna vietettyjen herättäjäjuhlien suuressa ilmastonmuutosseminaarissa perjantaina puhuttiin helle-ennätyksistä, Grönlannin sulamisesta ja ruuan tuotannon vaikeuksista. Mutta paljon myös siitä, miten suomalaiset kokevat syyllisyyttä ilmastoasioista ja mitä paremman tulevaisuuden hyväksi voi tehdä.

– Herännäisyyden teologiaan kuuluu kiinnostus yhteiskunnallisiin asioihin. Arkisen elämän kysymykset ovat varsin tärkeitä, perusteli emeritusprofessori Paavo Kettunen yleisöseminaarin järjestämistä.

Genevessä toimivan Maailman ilmatieteen järjestön WMO:n pääsihteeri, meteorologi Petteri Taalas kertoi hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n tuoreita faktoja maapallon lämpenemisestä.

– Helleaallot ovat lisääntyneet kaikkialla paitsi Etelä-Amerikan eteläkärjessä. Maapallon pitäisi olla menossa kohti jääkautta, mutta suunta on toinen. Kuivuus on lisääntynyt eri puolilla. Paikalleen jämähtäneitä sääilmiöitä, jotka aiheuttavat tulvia tai kuivuutta, nähdään yhä enemmän, hän totesi.

– Tällaisten sääilmiöiden kehitys voidaan katkaista, jos onnistumme ilmastonmuutoksen torjunnassa.

Tuoreen IPCC:n barometrin mukaan suurimmat riskit maailman taloudelliselle kehitykselle ovat epäonnistuminen ilmastonmuutoksen torjunnassa ja sään ääri-ilmiöt. Pandemioiden riski on pienempi.

Taalaksella oli kerrottavanaan hyviäkin uutisia.

– 32 maata on pystynyt vähentämään päästöjä merkittävästi viimeisen 15 vuoden aikana ja samalla niiden talous on kasvanut. Suomi on päästöjen vähentämisessä pronssisijalla Tanskan ja Englannin jälkeen.

– Aurinko- ja tuulienergian tuottaminen on nyt halvempaa kuin fossiilinen energia. Samoin sähköautojen ja akkujen hinnat ovat putoamassa. Meillä siis on keinoja torjua ilmastonmuutosta.

Edullisia keinoja ilmastonmuutoksen torjunnassa ovat tuuli- ja aurinkoenergian lisäksi liikenteen sähköistäminen sekä kevyenliikenteen ja joukkoliikenteen lisääminen. Sen sijaan maa- ja metsätaloudessa toteutettavat keinot ovat kalliita.

Riittämättömyyden tunne kuluttaa

Ympäristötutkija, dosentti Panu Pihkala puhui siitä, miten muuttuva ilmasto vaikuttaa ihmismieleen, tunteisiin ja keskinäiseen vuorovaikutukseen.

Suomessa Sitra on tutkinut, millaisia ilmastonmuutokseen liittyviä tunteita ihmiset tunnistavat. Yleistä on riittämättömyyden kokeminen.

– Jatkuva riittämättömyyden tunne on erittäin kuluttavaa kenelle tahansa. Se liittyy omantunnon aktivoitumiseen, johon nivoutuu syyllisyyden ja vastuuntunnon kysymykset, Pihkala sanoi.

Kun maailmanlaajuisissa tutkimuksessa tunteista kysyttiin noin 10 000 lapselta ja nuorelta, enemmistö koki surullisuutta, pelkoa, ahdistusta ja avuttomuutta. Suomalaisista nuorista noin kolmannes oli kokenut, etteivät toiset ole ottaneet heitä vakavasti, jos he ovat nostaneet ilmastonmuutoksen puheeksi.

Pihkala kehotti kysymään, kenen on mahdollista puhua ilmastotunteista ja millä sanastolla, millainen puhetapa on hyväksyttyä missäkin yhteydessä.

– Ihmisten erilaisten reaktioiden, taustojen ja tunteiden ymmärrys on sangen tärkeätä näissä viestintätilanteissa, Pihkala sanoi.

Karjatilallisten lapsia kiusataan

Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliiton MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila kertoi joutuvansa usein kuulemaan maataloustuottajilta ja metsäomistajilta siitä, miksi juuri heitä syyllistetään.

– Miten siitä pääsee eteenpäin? Ryhdytään vain tekemään toimenpiteitä päästöjen vähentämiseksi, ja niitä keinojahan on paljon. Kun sitten sille polulle päästään, sellainen helpottaa henkisesti.

Marttila oli huolissaan myös niistä monista maaseudun aktiivisista naisista, jotka kertovat sosiaalisessa mediassa innostuneesti ilmastoystävällisistä toimista.

– Heidän saamansa palaute on järjestelmällistä ja julmaa. Myös karjatilallisten lapsia kiusataan koulussa.

Marttila ja Itä-Suomen yliopiston metsänhoitotieteen professori ja Suomen ilmastopaneelin jäsen Heli Peltola korostivat huoltovarmuuden merkitystä Suomelle. Peltolan mielestä maataloustuottajat ja metsänomistajat tarvitsevat kannustimia, ettei heidän tarvitse elinkeinonsa harjoittajina tehdä ilmastotoimia ilmaiseksi. Peltolan mukaan maaseudulla on mahdollista tehdä paljon ilmastonmuutoksen torjumiseksi, kun metsänomistajia ja maataloudenharjoittajia tuetaan jo tiedossa olevien ympäristöratkaisujen toimeenpanoissa.

Seminaari järjestettiin yhdessä Pohjois-Karjalan Sähkön ja MTK:n kanssa.

Uutinen on saatu Herättäjä-Yhdistykseltä vapaasti käytettäväksi.

Edellinen artikkeliLuonto puhuu: Millainen on hengellinen kutsumus?
Seuraava artikkeliSuviseurat Lopella kokosi 80 000 – erikoisuutena suora tv-jumalanpalvelus

Ei näytettäviä viestejä