Heidi Pitkänen Jokioisten kirkko­herraksi – ”Ennen prosessia mietin, olenko liian nuori, liian nainen ja liian uudistus­mielinen”

Jokioisten kirkkoherraksi valittu Kangasalan seurakunnan nuorisopastori Heidi Pitkänen. Kuva: Heidi Pitkänen

Jokioisten seurakunnan kirkkovaltuusto valitsi 25. toukokuuta uudeksi kirkkoherraksi Kangasalan seurakunnan nuorisopastorin Heidi Pitkäsen, 29.

Vaalissa oli kolme ehdokasta. Ääniä annettiin 19, joista Pitkänen sai 11.

Valituksi tuleminen toisaalta yllätti Pitkäsen ja toisaalta ei.

– Ennen prosessia mietin, olenko liian nuori, liian nainen ja liian uudistusmielinen tullakseni valituksi. Toisaalta itse valintaprosessista jäi hyvä fiilis. Tiesin, että minulla on niitä vahvuuksia, joita hakukriteereiksi oli määritelty. Olen tosi iloinen, että tulin valituksi.

Tampereella kasvanut Pitkänen jäi rippikoulun jälkeen aktiivisesti mukaan seurakunnan toimintaan ja vastuutehtäviin. Hän pääsi opiskelemaan teologiaa Itä-Suomen yliopistoon Joensuuhun heti lukion jälkeen vuonna 2011.

Valmistuttuaan keväällä 2016 hänet vihittiin papiksi Sonkajärven seurakuntaan Pohjois-Savoon. Vuotta myöhemmin hän palasi lapsuudenmaisemiinsa Tampereen seudulle Sääksmäen seurakuntaan, josta hän siirtyi vuonna 2017 nykyiseen virkaansa Kangasalle.

Kirkkoherraksi Pitkänen haki, koska haluaa palvella kirkkoa vahvuuksillaan.

– Olen rohkea ja minulla on hyvät sosiaaliset taidot ja kyky verkostoitua. Hallinnollisessa ja hengellisessä johtajuudessa selkeä itseymmärrys ja kyky viestiä ovat tärkeitä ominaisuuksia.

– Haluan olla johtajana oikeudenmukainen, helposti lähestyttävä, luotettava ja myötätuntoinen. Hyvä johtaja tarttuu rohkeasti toimeen ja tekee päätöksiä, mutta kuulee ja kuuntelee myös seurakuntalaisia, luottamushenkilöitä ja työtovereita.

”On tärkeää, että jokainen saa olla osa yhteisöä kipuineen ja haavoineen”

Heidi Pitkänen toivoo, että kirkko olisi yhteisö, jonka sanoma hoitaa, rohkaisee ja tuo toivoa kärsimyksen, epätoivon ja sorron keskelle. On tärkeää, että jokainen saa olla osa yhteisöä kipuineen ja haavoineen. Pitkänen haluaa muuttaa kirkkoa avarammaksi, yhdenvertaisemmaksi ja oikeudenmukaisemmaksi.

Näiden asioiden puolesta Pitkänen toimii myös Avara kirkko -verkostossa, jonka edustajana hän toimii Tampereen hiippakuntavaltuustossa. Uudistusmielinen ryhmä pitää tärkeänä koko kirkon toiminnan ja hallinnon läpäisevää läpinäkyvyyttä ja yhdenvertaisuutta.

– Pappina tärkein viestini on, että Jumala rakastaa juuri sinua juuri sellaisena kuin olet. Kristus on rinnallasi kaikissa tilanteissa. Jeesuksen tähden saamme luottaa, että tämän elämän jälkeen meitä odottaa ikuinen elämä. Haluan tuoda toivon ja rakkauden häivähdyksiä jo tämänpuoleiseen elämään.

Heidi Pitkänen aloittaa kirkkoherran tehtävässä virallisesti 1.4.2023, jolloin nykyinen kirkkoherra Jyrki Koivisto jää eläkkeelle. Näillä näkymin Pitkänen työskentelee Jokioisilla yhdessä Koiviston kanssa jo joulukuusta alkaen. Kotimaan tietojen mukaan yksi ehdokkaista aikoo valittaa kirkkovaltuuston päätöksestä hallinto-oikeuteen.

Lue myös:

Jokioisten kirkkoherran­vaalin hävinnyt valittaa hallinto-oikeuteen – epäilee tulleensa syrjityksi pari­suhteensa vuoksi

***

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!

Heidi Pitkänen Jokioisten kirkkoherraksi – ”Ennen prosessia mietin, olenko liian nuori, liian nainen ja liian uudistusmielinen”

Edellinen artikkeliLapuan tuomio­rovastiksi valittu Jussi Peräaho vertaa seura­kuntaa vanhaan taloon – vasta asumisen jälkeen tuntee remontti­tarpeet
Seuraava artikkeliMysteerikuva: Mikä kolmikkoa naurattaa? – Katso myös edellisen kuvan ratkaisu

Ei näytettäviä viestejä