Erikoinen ilmiö Asburyssa Yhdysvalloissa herättää huomiota TikTokissa: hartaushetki on jatkunut 10 päivää

Kentuckyn osavaltiossa Yhdysvalloissa sijaitsevassa Asburyn yliopistossa vietettiin 8. helmikuuta hartaushetkeä, jonka seurauksena Asburyn yliopisto on noussut uutisiin. Poikkeuksellista on, että kymmenen päivää myöhemmin tilaisuus ei ole vieläkään loppunut.

Opiskelijat kutsuivat paikalle ystäviään ja opiskelutovereitaan, joiden kuvaamien videoiden myötä tapaus päätyi Yhdysvalloissa maanlaajuisiin uutisiin. Valokuvien perusteella kappeliin on jonotettu ja kampusalueelle on saapunut tuhansia ihmisiä.

Paikan päältä julkaistut videot ovat keränneet sosiaalisen median puolella runsaasti klikkauksia. Hashtagilla #asburyrevival on TikTokissa jo yli 24 miljoonaa katselukertaa.

Ihmiset ovat viettäneet päivänsä yliopiston kappelissa laulaen ja rukoillen. Lauantaina ehtoolliselle oli osallistunut yliopiston mukaan yli tuhat ihmistä.

Historiaa tuntevat kommentoijat ovat huomioineet, että lähes samankaltainen herätys tapahtui Asburyssa myös vuonna 1970, jolloin opiskelijat rukoilivat ja lauloivat 185 tuntia putkeen.

Kotimaa seuraa aihetta koskevia uutisia

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!

Edellinen artikkeliKeho halutaan nyt osaksi hengellisyyttä luterilaisuudessa, joka muuten huomioi ihmiskehosta vain pään
Seuraava artikkeliKokeneen luottamushenkilön vinkit: Oikea ajoitus on tärkeää, kun haluaa vaikuttaa – ja sitkeys palkitaan

Ei näytettäviä viestejä