Englannin kirkko hakee etnisten vähemmistöjen edustajia papeikseen

Englannin kirkko on nimittänyt virkailijan, jonka tarkoituksena on lisätä ”mustien ja muiden etnisten vähemmistöjen” pappien määrää kirkossa, kertoo
The Guardian
.

Vähemmistöjen määrä pappien joukossa on vähentynyt ordinaatioon osallistuvien joukossa 4–5 prosentista 1,9 prosenttiin. Tiedot selviävät Englannin kirkon tiistaina julkaisemasta selvityksestä.

Englannin kirkossa ollaan huolestuneita myös siitä, että vähemmistöjä on koko väestössä kuitenkin 15 prosenttia eli he ovat huomattavan aliedustettuja kirkon uusien pappien joukossa.

Pitkällä aikavälillä niin sanotusti rodullistettujen määrä papeiksi koulutettavissa on kasvanut. Vuonna 1988 heitä oli 0,3 prosenttia kaikista ordinaatioon osallistuvista.

Englannin kirkon tiedottajan mukaan syyt heidän vähyytensä ovat monimutkaiset, Guardian kertoo. Tiedottajan mukaan ”kansallisen etnisten vähemmistöjen virkailijan” työnä on saada lisää ”etnisten vähemmistöjen kandidaatteja”.

Englannin kirkko pyrkii houkuttelemaan myös lisää naisia ja nuoria toimintaansa. Jotkut kirkossa ovat huolissaan siitä, että heidän julkisuuskuvansa on ”miehinen, kalpea ja ummehtunut”. Joka neljäs pappi on yli 60-vuotias ja 13 prosenttia papeista alle 40-vuotiaita. Naisia on yli neljännes papeista, mutta johtavilla paikoilla heitä on alle 20 prosenttia.

Handsworthin pastori David Isioru sanoo Guardianille, että etnisten vähemmistöjen aliedustus Englannin kirkossa kielii ”institutionaalisesta rasismista”.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Englannin kirkon piispa kertoi julkisesti homoseksuaalisuudestaan

The Telegraph: Joukko seurakuntia valmistelee eroa Englannin kirkosta

Asiantuntija: ”Suuri joukko englantilaisista kokee kirkon hylänneen heidät”

Edellinen artikkeliJohn Vikström: En anna kirkon johdolle ohjeita avioliittolaista
Seuraava artikkeliPiispainkokouksen pääsihteeri blogissa: ”Kirkon kannattaa luopua vihkioikeudesta”

Ei näytettäviä viestejä