ELYn kesäjuhlat alkavat – mukaan odotetaan väkeä evankelisuuden molemmilta laidoilta

Evankelisen Lähetysyhdistyksen (ELY) Evankeliset kesäjuhlat alkavat perjantaina Tampereella. Juhlien päätapahtumapaikka on Kalevan kirkko.

ELYn pääsihteeri Antero Rasilainen kertoo, että paikalle odotetaan tulevan kolmen päivän aikana 1 300–1 400 eri ihmistä.

– Suurin tilaisuus on varmaan lauantaina Aleksanterin kirkossa vietettävä Tuomasmessu ja sunnuntaina juhlien päätapahtumapaikassa Kalevan kirkossa järjestettävä Elämän aarteita -lähetysjuhla.

Lähetystyö on vanhastaan ollut evankelisessa liikkeessä tärkeä asia. ELY on solminut Viron ja Inkerin kirkkojen kanssa omat lähetyssopimuksensa. Lisäksi lähetyskannatusta kanavoidaan Suomen Lähetysseuran ja Medialähetys Sanansaattajien kautta.

Muista tilaisuuksista Rasilainen nostaa esiin lähetystyötä, monikulttuurisuutta ja uskonnonvapautta koskevan paneelikeskustelun lauantaina.

– Keskustelun vetää aluepappimme Harri Kuhalampi, joka on aikaisemmin hoitanut uskonnonvapauteen ja monikulttuurisuuteen liittyviä kysymyksiä työkseen Euroopan unionin tasolla.

Rasilaisen mukaan ELY haluaa tukea seurakuntia paneelikeskustelun käsittelemissä ajankohtaisissa kysymyksissä.

Lisäksi Rasilainen kertoo odottavansa paljon väkeä Kalevan kirkossa sunnuntaina vietettävään juhlajumalanpalvelukseen. Siinä saarnaa Tampereen piispa Matti Repo.

Evankelisuudessa paljon kaksoisjäseniä, jotka osallistuvat Sleyn ja ELYn tilaisuuksiin

Evankelisen herätysliikkeen jakautuminen virkakysymyksessä kahteen eri mieltä olevaan järjestöön yhtäältä tuntuu ja toisaalta ei tunnu herätysliikkeen toiminnassa.

Evankelinen liike jakautui järjestötasolla vuonna 2008, jolloin naisten pappeuteen myönteisesti suhtautuvat evankeliset perustivat järjestökseen ELYn.

Herätysliikkeen pääuoma Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys (Sley) taas torjuu naispappeuden, eikä sen tilaisuuksissa nähdä papiksi vihittyjä naisia puhujan tai messun toimittajan roolissa.

ELYn syntyhistoriaan voi perehtyä täällä.

Rasilaisen mukaan kummassakaan järjestössä ei ajatella, että ystävyys- ja muita suhteita pitäisi katkoa tai olla osallistumatta sanankuuloon saman herätysliikkeen eri laidoilla.

– On paljon ihmisiä, jotka ovat kaksoisjäseniä ja osallistuvat molempien järjestöjen tilaisuuksiin. Siionin kanteleen lauluthan ovat samat, Raamatusta saarnataan samaa armon evankeliumia. Lisäksi sukulaisia ja ystäviä voi tavata molempien järjestöjen juhlissa, Rasilainen sanoo.

Alttari erottaa evankelisia: yhtä aikaa ei voida sanoa kyllä ja ei

Toisaalta virkakysymys jakaa, varsinkin alttarilla. Papiksi vihityt naiset eivät voi palvella Sleyn tilaisuuksissa, eikä osa evankelisista ota vastaan naispapin jakamaa ehtoollista.

– Tämä on kipeä asia koko kirkossamme ja se ainoa ero evankelisten järjestöjen välillä. Lisäksi Sley on tietysti isompi, sillä on lapsi- ja nuorisotyötä, jota me emme pysty järjestämään. Mutta muuta hengellistä tai sisällöllistä eroa ei ole.

Rasilainen uskoo, että kipua herätysliikkeen jakautumisesta tunnetaan sen molemmilla laidoilla. Vamma on yhteinen.

Hän kertoo ymmärtävänsä ”Sleyn veljien” kannan jatkaa perinteisellä tavalla virkakysymyksessä.

– Nyt he kokevat, että heillä ei ole paikkaa evankelis-luterilaisessa kirkossa. Mutta samalla tavoin papeiksi vihityt naiset kokevat, että heillä ei ole paikkaa kokonaisessa evankelisessa liikkeessä – siitä kivustahan ELY aikanaan syntyi.

– Molemmilla puolilla on oma näkökulmansa. Ratkaisua ei ole näköpiirissä, sillä samanaikaisesti ei voida sanoa kyllä ja ei, Antero Rasilainen sanoo.

Kuva: Kuvakaappaus Evankelisten kesäjuhlien mainoksesta

Lue myös:

Eero Huovinen saarnaa ELYn kesäjuhlilla – näin emerituspiispa kertoo suhteestaan jakautuneeseen evankeliseen liikkeeseen


***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliOlli Valtonen kallistuu Askelessa näkemykseen, että kaikki pääsevät sittenkin taivaaseen
Seuraava artikkeliDigipostillassa on jo 3 500 saarnaa vapaasti luettavana – syötä mukaan omasi

Ei näytettäviä viestejä